Märkäkorva

Me nuoremman polven valmentajat puhumme mielellämme siitä kuinka kestävyysharjoittelu on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana dramaattisesti. Nykyään monet kestävyysurheilulajit vaativat kestävyyden lisäksi nopeutta, rytminvaihtokykyä, voimaa, elastisuutta, taitoa ja niin edelleen. Totta vai tarua? Me nuoremman polven valmentajat puhumme mielellämme siitä kuinka kestävyysharjoittelu on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana dramaattisesti. Nykyään monet kestävyysurheilulajit vaativat kestävyyden lisäksi nopeutta, rytminvaihtokykyä, voimaa, elastisuutta, taitoa ja niin edelleen. Totta vai tarua? Olenko väärässä jos sanon kestävyysurheilussa pätevän vielä 2000- luvulla 90% samat lainalaisuudet kuin 40-, 50-, 60- ja 70- luvuilla? Kuitenkin monia nyt tehtäviä linjauksia ohjaa 90% muutos, eli painopisteet ovat kellahtaneet päälaelleen. Olisiko kuitenkin kysymys siitä, että muutoksen kourissa kamppailevaan kestävyysurheiluun tarvittaisiinkin erilaisilla ominaisuuksilla olevia tyyppejä, jotka harjoittelulla muovaavat itsestään kestävyysurheilun menestyjiä? Oma, ehkä kovin subjektiivinen kokemukseni on se, että monet urheilijat sekä valmentajat, jotka ovat menestystä saavuttaneet viimeisinä vuosina, pohjaavat menestyksen tuolle perinteiselle kestävyysharjoittelulle ja valmennukselle. Toki pikkuiset lisämausteet harjoitteluun on ripoteltu ns. uusista tuulista, mutta niiden osuus kokonaisuudesta on häviävän pieni.

Maastohiihto, tuo suomalaisen kestävyysurheilun (yksi) lempilapsi, on aiheuttanut puhetta, ainakin niissä piireissä joissa itse liikun. Toisaalta puhutaan tämän kauden komeetasta Krista Lähteenmäestä, joka on tehnyt huikean murron kansainvälisissä hiihtopiireissä. Mutta toisaalta keskustellaan myös siitä, mitä tapahtuu muutamien huippujen takana. Aikaerot kotimaisen kärjen ja kansallisen ryhmän välillä ovat huolestuttavan suuret. Helposti todetaan, että harjoittelu on puutteellista ja resurssit minimaaliset. Mutta onko se näin? Sama ongelma on nimittäin Norjassa, tuossa maastohiihdon luvatussa ihmemaassa. Vuonomaassa käy tällä hetkellä vilkas keskustelu siitä, miten lähes rajattomilla resursseilla sekä lukemattomilla lahjakkuuksilla ei tulosta tahdo syntyä. Onko vanhat kestävyysopit unohdettu sielläkin ja liiallinen tehoharjoittelu viety tiensä päähän? Harjoitetaan vain ääripäitä ja vauhtikestävyys unohtuu, jonka pohjalle kuitenkin viime kädessä kilpailullinen menestys, ainakin normaalimatkoilla pohjautuu.

Mistä apua? Pitääkö tietoa lähteä etsimään, tutkimaan vai kokeilemaan? Ehkä kaikkia edellä mainittuja, mutta ehkä muutama napsu taaksepäin ja palataan perusasioiden äärelle. Tuo iän kaikkinen klisee, mutta niin ikävällä tavalla oikea ratkaisu. Ongelmana ei nimittäin ole tiedon määrän vähyys vaan se, että sitä on helposti saatavilla ja liikaa. Internetin keskustelupalstoilla löytyy toinen toistaan parempia valmentajia (ja urheilijoita), jotka viilaavat välineistä grammoja sekä hienojen laskukaavojen avulla säätävät säärikulmia sekä ajoituksia kuntoon. Sieltä me sitten poimimme nuo ideat, jota testataan muutaman viikon ajan vahvassa uskossa muutokseen, kunnes löydetään uusi ja vielä parempi muoto muokata sekä välinettä että kehoa. Onneksi on vielä työ- ja opiskelupaikkoja, joissa työ/opiskelu ajalla voi tehokkaasti surffailla netissä, eikä oman kehon sekä välineiden virittelyyn tarvitse käyttää tehokasta harjoittelu tai palautumisaikaa. Vai tarvitseeko?

Kuumin viimeistely Oslon MM-hiihtoihin on käynnissä. Sinne valitut urheilijat hiovat kuntoaan eri paikoissa: osa korkealla, osa matalalla ja osa kotona. Tuleeko kisoista menestys, katastrofi ja välimallin kisat? Sitä ei kukaan tiedä, mutta veikata voi. Itselläni ei ole aikomusta tehdä veikkauksia kisoista, mutta mistä sitä koskaan tietää? Jos päädytään ennen näkemättömään menestykseen, niin päävalmentaja palkitaan vuoden valmentajana. Jos taas katastrofiin, niin piinapenkkiin joutuvat henkilökohtaiset valmentajat sekä tietysti urheilijat, jotka eivät ole edellisistä virheistä mitään oppineet. Lisäksi vielä pää petti ratkaisevalla hetkellä ja ei tullut edes sitä 110% suoritusta.

Lopuksi. Eräästä uudesta projektista johtuen olen viimeisinä kuukausina taas muutaman vuoden jälkeen seurannut tarkemmalla silmällä hiihtoa. Toki peruskuvioista pitää aina pyrkiä olemaan jyvällä. Luulen tietäväni, kenellä on menestysmahdollisuudet, kuka on kunnossa ja kuka on nousukunnossa. Todellisuudessa en tiedä kenenkään tilanteesta mitään. Yksi asia on varmaa. Lomahotelli Jämin "Pyöreän Pöydän Ritarit" kokoontuvat normaalin maanantain suurtapaamisen lisäksi kisapäiviä ennen, niiden aikana ja niiden jälkeen kantapöytänsä ääreen. Pöydän ääressä juodaan kahvia, lonkeroa sekä olutta, mutta jälkimmäistä kahta ei kuitenkaan päihtymistarkoituksessa, vaan siksi ettei kaikkien maha ei kahdenkymmenen kahvikupin jälkeen meinaa enää kestää tuota mustaa piristettä. Limonaatia on liian lapsellista. Sitä ei juo muut kuin Heikki ja minä. Varsinaisen jäsen en tuossa joukossa ole, sillä kokemusta on liian vähän ja korvantaustat ovat liian märät.

Blogisti Antti Hagqvist

antti_hagqvistAntti Hagqvist on TV:stä tuttu ammattivalmentaja. Tällä hetkellä mies valmentaan muun muassa Jussi Veikkasta, Tiina Bomania ja Jarmo Hastia.


inov 8 alapanoraama