Kotiharju: Haja-ajatuksia

Viime vuoden lopulla ei perinteisistä kestävyyslajeistamme juuri saanut iloa irti. Näyttää siltä, että suomalaisessa hiihdossa on harrastettu amatöörien puuhastelua jo 1930-luvun pervitiini-höyryissä hiihtelyistä saakka ja "perinne jatkuu".

Viime vuoden lopulla ei perinteisistä kestävyyslajeistamme juuri saanut iloa irti. Näyttää siltä, että suomalaisessa hiihdossa on harrastettu amatöörien puuhastelua jo 1930-luvun pervitiini-höyryissä hiihtelyistä saakka ja "perinne jatkuu". Suunnistuksen puolella oli varsin jyrkkiin toimenpiteisiin johtanut henkisen valmennuksen kohu. Juoksijat taas tuntuvat ryhtyneen tähtäämään Olympialaisten sijaan Kalevan kisoin.

Hiihdossa käry käy turhan usein. Suunnistusmies on aloittamassa Maastohiihto ry:n toimitusjohtajana. Eipähän Kulmalan tarvitse miettiä, tarttisko tehdä jotain, vai vedetäänkö vanhoilla systeemeillä? Tuntuu vain siltä, että euromaiden velkaantumiseenkin olisi helpompi löytää lääkkeet kuin suomalaisen maastohiihdon toistuviin dopingtapauksiin. Hyvällä tahdolla, sopimuksilla ja lupauksilla ei kumpikaan ongelma näytä ratkeavan.

Muistan lukeneeni, että jonkun tutkimuksen mukaan jotkut käyttäisivät dopingia, vaikka tietäisivät, että siihen liittyisi suuri kuoleman riski. Jos monet jo lähtökohtaisesti olisivat niin kurjassa tilanteessa, että pohtisivat, ottaisivatko hengen itseltään, vai yrittäisivätkö doupata ja treenata itsensä olympiakultaan, niin tilannetta olisi vaikea korjata. Kun ajattelee vaikkapa Myllylää ja Pantania, niin voi todeta, että dopingiin liitetyn urheilijan ennenaikainen kuolema voi seurata vielä uran jälkeenkin.

Suomen hiihdon viimeisin tapaus lienee vielä osin selvittelyn alla. Jos asia olisi hanskassa, ei maajoukkuetasolla voisi olla urheilijoita, jotka eivät hetkenä minä hyvänsä voisi antaa negatiivista dopingnäytettä. Asioista tietämättömänä sitä tulee ajatelleeksi, että onkohan muilla desingn-steroidit ja meillä vain puuhastellaan vanhoilla tropeilla. Björgenin muotoja ihastellut toimittajakin kirjoitti tällä viikolla Ilta-Sanomissa, että "monien kärähtäneiden kilpakumppaneiden oli todistetusti täytynyt koluta dopingvarastojensa kaikki nurkat hävitäkseen puhtaille norjalaisille vain minuutin, pari".

Vaikkei itseensä saa piikittää ihan mitä vain, niin se nyt on kuitenkin aivan sama, mitä kukin päänsä sisällä ajattelee. Jos uskoo tossujen liikkuvan ja lipun löytyvän, kun on ajatuksissaan saanut nanopartikkelit ojennukseen, niin on luonnollista, että samaa menetelmää ihan hyvää hyvyyttään suosittelee myös muille.

Oma karvalakkimallini suunnistajan henkisestä valmentautumisesta ja kisaan valmistautumisesta on se, että tavalla tai toisella keskitetään ajatukset suunnistussuoritukseen. Yleensä parhaiten se onnistuu, kun saa ravisteltua mielestään kaikki arkipäivän asiat. Esim. työasioihin liittyvät pohdinnat eivät tule kummittelemaan suunnistussuorituksen aikana, kun ennen suoritusta saa ajatuksensa suunnattua johonkin aivan muuhun.

Tietysti voi ajatella, että parhaimmillaan henkinen valmistautuminen on suorituksen etukäteen ajatuksissaan läpikäymistä rauhallisissa olosuhteissa. Toisaalta joskus äkkiseltään ajatellen huonotkin valmistautumiset voivat osoittautua yllättävän hyviksi.

Kerran takavuosina olin sukulaispojan konfirmaatiossa nilkat pukusukkien alla teipattuina. Kun pappi sanoi aamen, niin minuutin kuluttua nousi kytkimeni kirkon parkkipaikalla. Parin tunnin ja monen kommelluksen jälkeen olin jo 150 km päässä rastiviikon ensimmäisen osakilpailun lähtöpaikalla. Kun hengästyneenä sovitin tarkistusliuskaa emitin taakse, saatoin todeta, että ehdinpäs ja kaikki ajatuskytkökset arjen työ- ja kotiasioihin olivat katkenneet. Myös kisaan ehtimisen ongelmat olivat ratkenneet sillä hetkellä, kun saavutin lähtöpaikan 5 minuuttia ennen lähtöaikaani. Pääni oli nollattu ja valmiina ratkomaan suunnistussuoritukseen liittyviä navigointitehtäviä, eikä mitään muita pohdintaa vaativia asioita ollut mielessäni. Kisakin sujui varsin hyvin.

Joskus taas saattaa käydä niin, että kilpailun alkua joutuu odottamaan tuntikausia. Silloin on aikaa pohtia tulevaa suoritusta joka kantilta. Siinä olen havainnut ylilatautumisen riskin. Kisakeskuksessa aikaa tappaessaan saattaa välillä ryhtyä pohtimaan niitä kesken jääneitä työasioita tms. Jos ne pääsevät seuraamaan suunnistajaa metsään saakaa, ei siitä hyvää seuraa

Ehkä huomasitte, että käytin edellisessä virkkeessäni sanaa metsä. Siitähän on viime aikoina paljon puhuttu, mitä on ja missä tapahtuu aito suunnistus. Meille metsien kätköihin vetäytyneille perussuunnistajille Suunnistusliitosta hiihtohommiin juuri siirtynyt toimitusjohtaja antoikin lempinimen "persut".

Ennen vanhaan, kun radat ja talvet olivat pitkiä, harrastivat persutkin olosuhteiden pakosta pahimman suunnistushimonsa tyydyttämiseksi talvisin korttelisuunnistusta. Nykyään taajamakisatkin ovat lyhentyneet ja siirtyneet kesäaikaan.

Koska nämä korttelisuunnistajat ovat viime aikoina päässeet usein telkkariin ja lisänneet näin lajin näkyvyyttä, kysyikin liiton TJ Kulmala viime töikseen meiltä perusmetsäsuunnistajilta, "Mitäs luulette, arvon "Persut", olisiko Jukolan Viesti valittu Vuoden Urheilutapahtumaksi tai Minna Kauppi Vuoden Urheilijaksi, mikäli laji olisi ollut esillä vain suunnistuskansan omilla nettisivuilla ja youtube-videoilla?"

Koska en tiedä vastausta, niin vastaan kysymyksellä. Mitäs luulette arvon korttelisuunnistajat, mikäli Jukolan viesti olisi viime vuosina järjestetty korttelisprinttinä, niin olisiko se valittu Vuoden Urheilutapahtumaksi? En tiedä vastausta tuohonkaan. Kuitenkin olen melko varma siitä, että minunkaan maallikkokaverini eivät parhaillaan puuhaisi Jukolanviestijoukkuetta, jos viesti käytäisiin Sipoon korven sijaan Hakunilan lähiössä korttelisprinttinä.

Suunnistuksessa ongelma on mielestäni siinä, että korttelisuunnistus on syönyt ja vaurioittanut metsäsuunnistusta lajina. Esim. pyöräilyssä kaikesta huolimatta Tour elää ja voi hyvin. Samoin pitkät maantiekisat ovat käsittääkseni suuressa arvossa, vaikka samanaikaisesti toiset sprinttaavat velodromilla. Suunnistuksesta kaikille avoimet yli peninkulman suunnistuskisat tuntuvat lähes kokonaan kadonneen. Hiihdossa on nähtävissä samaa ilmiötä kuin suunnistuksessa, sillä esim. Salpausselän perinteistä 50 km kilpailua ei ole tietääkseni hiihdetty vuosikausiin. Tosin suunnistuksesta poiketen maratonmatkojen hiihtokilpailut kuten Vaasa-hiihto Ruotsissa ovat suuressa suosiossa.

Koska korttelisuunnistaja sana sisältää myös ruotsin kielen sanan "kort", on se erittäin hyvä yleissana kuvaamaan taajamissa jalkakäytäviltä mummot kumoon juoksevia sprinttisuunnistajia. Vaikken turhia vastakkainasetteluja ja raja-aitoja kannatakaan, niin ehdotan perussuunnistajan vastakohdaksitermiä korttelisuunnistaja. Lyhenteen heille voi  jokainen keksiä itse.

Blogisti Ari Kotiharju

ari_kotiharjuMies jolla on juoksijan kädet, melojan jalat ja golfarin hapenottokyky. On ehtinyt katsoa suorassa lähetyksessä jo Väätäisen tuuletukset, Virenin kaatumisen ja Miedon sadasosan tappion. On kokeillut nuorempana suunnistusharrastuksen ohessa kerran maratonia. Aikaa kului lauantain tulosruudun (ilman mainoksia) verran alle kolme tuntia, joten pysyi suunnistuksen parissa ja alkoi treenata. Heivasi kauden 2004 jälkeen, mutta on taas viime vuosina ulkoillut ja kisaillut suunnistuksessa ikämiessarjoissa aina terveyden salliessa. On kokeillut Finlandiaa musiikkina, juomana ja hiihtona.


inov 8 alapanoraama