Kotiharju: Liian hapokasta lylyn lykintää

Kilpahiihtotyylien kehitys on viime vuosikymmeninä kulkenut Siitosesta Wasbergin kautta Virtakoivuun. Vahvasti alkaa näyttää siltä, että perinteisen hiihtotyylin tulevaisuus on tasatyönnössä.

Kilpahiihtotyylien kehitys on viime vuosikymmeninä kulkenut Siitosesta Wassbergin kautta Virtakoivuun. Vahvasti alkaa näyttää siltä, että perinteisen hiihtotyylin tulevaisuus on tasatyönnössä.

Nykyään perinteiseksi kutsuttu vuorohiihto kahdella sauvalla yleistyi historiankirjoitusten mukaan vasta hiihtokilpailujen myötä 1800-luvun lopulla. Aiemmin hiihdettiin yhdellä sauvalla ja kahdella eripituisella suksella, jotka olivat liukusuksi eli lyly ja potkusuksi eli kalhu.

Mistä tulikin mieleeni vanha vitsi 1970-luvulta, jossa mies meni urheiluliikkeeseen ja kysyi, "Onko teillä kalhuja?" Myyjä vastasi, että ne ovat kyllä museokamaa, ei meillä sellaisia enää ole. Tähän mies jatkoi "No entäs jälvisiä?"

Perinteisen hiihtotyylin keksijää tuskin kukaan voi tietää, mutta yksipuolisen luisteluhiihdon isänä on pidetty Pauli Siitosta. Siitonen-schritt on nimitys tyylille, jossa toisella jalalla tehdään luistelupotku ja toinen suksi liukuu latua pitkin. Kun 1980-luvun lopulla alettiin järjestää erillisiä vapaan tyylin kisoja, joissa latu jätettiin tekemättä, mahdollisti tämä kunnollisen kaksipuolisen luistelun.

Ruotsalaiset mestarihiihtäjät Thomas Wassberg ja Thorgny Mogren ovat antaneet nimensä yleisimmin käytetyille luisteluhiihtotyyleille. Mutta miten tulevaisuudessa hiihdetään? Pekka Virtakoivun omintakeisesta tavasta työntää tasatyönnöllä jyrkimmätkin mäet ylös kirjoitettiin Suomen lehdistössä jo vuosikausia sitten. Nykyään yhä useampi maratonhiihtäjä luottaa tasatyöntöön ja jättää pitovoiteet suksistaan perinteiselläkin tyylillä.

Joku vaistoni sanoo, että nyt vain odotellaan sitä, milloin arvokisoissakin siirrytään perinteisellä tyylillä tasatyöntöön. Arvokisalatujen mäkisyys jonkin verran tätä kehitystä hidastaa, mutta en pitäisi sitä mahdottomana, että sekin päivä vielä koittaa, jolloin perinteisen tyylin MM- tai Olympiakultaa otetaan pelkällä tasatyönnöllä. Toisaalta mututuntumani sanoo, että jos vaihtoehtona on liipalla oleva latu ja vieressä on uuden lumen nihkeyttämä luistelubaana, niin tasatyöntö saattaa tällaisissa erikoisolosuhteissa olla jopa luistelutyyliäkin nopeampi tapa edetä. Saatan olla ennustuksessani väärässäkin, mutta vahvasta tasatyönnöstä ei varmasti ole haittaa kenellekään, joka aikoo tulevina vuosina olla huippuhiihtäjä.

Katselin viikonloppuna SM-hiihtoja. Tosin satuin avaamaan telkkarin molempina päivinä vasta miesten kisan aikaan. Jos hakemalla hakee jotain hyvää siitä, että Suomen kärki on pudonnut maastohiihdon terävimmästä kansainvälisestä kärjestä, niin voi todeta, että oli mielenkiintoista seurata, kuinka muiden hiihtolajien harrastajat pärjäsivät sileän huippujamme vastaan. Manninen ja Puurunen eivät olleet varmasti aivan parhaiden päiviensä iskussa, mutta silti he sujuttelivat kohtuullisesti erikoismiesten joukon jatkona. Naistenkin kisoissa oli ylimääräistä mielenkiintoa, kun Kaisa Varis, Liisa Anttila ja Kaisa Mäkäräinen testasivat sileän hiihtäjiemme vauhtia. Vaikka ennen vanhaan hiihtoa tuli seurattua innokkaammin, niin en muista nähneeni kisaa, jossa esim. Juha Mieto, Rauno Miettinen ja Heikki Ikola olisivat keskenään kisanneet.

Viikonloppuna saimme jälleen yhden todisteen siitä, miksi Matti Heikkinen ei pärjää Tour de Ski kisassa, jossa pitää hiihtää kilpaa useana päivänä peräkkäin. Siinä vaiheessa, kun muut viestiankkurit jo kaivoivat repuistaan palautusjuomia, makasi Heikkinen yhä maassa mahallaan ja ryki viimeisiäkin sappinesteitään hangelle. Kun Heikkinen lopulta saatiin TV-haastatteluun, ei hänen ilmeensä vieläkään huutanut, että tuokaapa eteeni ämpärillinen pastaa, jotta pääsen tankkaamaan. Kalpea mestariankkuri näytti siltä, että mikään vettä vahvempi ei pysy sisällä ennen puoliyötä. Vaikea tuollaisesta tilasta on lähteä seuraavana päivänä kilpaa hiihtämään.

Silti täytyy ihailla Heikkisen kykyä ottaa itsestään kaikki irti ja etenkin sitä, että hän saa muunnettua tuon tuskan ja hapon ylivertaiseksi vauhdiksi. Vaikka Mikko Koutaniemellä oli "pukkilat" kehissä vasta sunnuntain maalissa, niin tuskin hän olisi Heikkiselle lauantaina pärjännyt, vaikka olisi yrittänyt ottaa itsestään aivan kaiken irti.

Sunnuntain 50 km perinteisen voittaja oli nuoresta iästään huolimatta kisan jälkeen varsin hyvävoimaisen näköinen. Saattaisiko Ristomatti Hakolasta tulla seuraava suomalainen huippuhiihtäjä, joka jaksaa hiihtää päivästä toiseen kilpailuvauhtia? Arvokisoissa kultaan riittää, että jaksaa yhtenä päivän hiihtää ylivertaista vahtia, mutta todelliset kansallissankarit kahmivat arvokisoissakin mitaleita useampana päivänä kuten esim. Northug. Hakolalla onkin näinä päivinä hyvä tilaisuus näyttää, onko hänestä Tourin hiihtäjäksi. Kun Heikkinen lähti SM-hiihtojen jälkeen pilkille, suuntasi Hakola ennakkoluulottomasti sotilaiden SM-hiihtoihin, jossa on tarkoitus hiihtää 6 kisaa varsin lyhyessä ajassa. Mielenkiintoista nähdä, miten nuorukainen urakastaan selviää. Jos tuo rupeama ei osoittaudu liian hapokkaaksi, saattaa meillä olla Hakolassa Tourin kestävä hiihtäjä tuleville vuosille.

Päävalmentaja Dalen kaipasi hiihtäjiltämme ammattimaisempaa otetta. Tuntuu siltä, että kestävyysurheilu on nykyään tasapainottelua ammattimaisuuden ja amatöörien puuhastelun välillä. Täytyy vain toivoa, että menneestä on opittu ja ammattimaisuus tulee merkitsemään entistä parempaa rehellistä tekemistä, eikä rikkeiden ammattimaisempaa peittelyä.

Tammikuinen lehtijuttu sai minut miettimään, että Kari-Pekka Kyrö taisi kuitenkin olla oikeassa, kun sanoi, että doping on ollut Suomessa muihin maihin verrattuna amatöörien puuhastelua. Helsingin Sanomat otsikoi 26.1.2012, että "Sveitsiläisjuoksija syyttää lääkäriä dopingpiikistä". Muistaakseni aikoinaan suomalaisjuoksija syytti samasta asiasta talonmiestä.

Blogisti Ari Kotiharju

ari_kotiharjuMies jolla on juoksijan kädet, melojan jalat ja golfarin hapenottokyky. On ehtinyt katsoa suorassa lähetyksessä jo Väätäisen tuuletukset, Virenin kaatumisen ja Miedon sadasosan tappion. On kokeillut nuorempana suunnistusharrastuksen ohessa kerran maratonia. Aikaa kului lauantain tulosruudun (ilman mainoksia) verran alle kolme tuntia, joten pysyi suunnistuksen parissa ja alkoi treenata. Heivasi kauden 2004 jälkeen, mutta on taas viime vuosina ulkoillut ja kisaillut suunnistuksessa ikämiessarjoissa aina terveyden salliessa. On kokeillut Finlandiaa musiikkina, juomana ja hiihtona.


ulvang banneri