Prologi

{jcomments on}Pyysivät kirjoittamaan kestävyysurheilusivustolle, joka keskittyy juoksuun, pyöräilyyn, hiihtoon ja suunnistukseen. Onneksi ei sentään hiihtosuunnistukseen, joten voin harkita;).

Pyysivät kirjoittamaan kestävyysurheilusivustolle, joka keskittyy juoksuun, pyöräilyyn, hiihtoon ja suunnistukseen. Onneksi ei sentään hiihtosuunnistukseen, joten voin harkita;). Toimeksiantona on kai kirjoittaa jotain sellaista, että lukijan juuri hörpätty aamukahvi poistuu sierainten kautta, mutta todennäköisesti lopputulos on näppäimistöillenne armollisempi.

Tietysti paras tapa herättää mielenkiintoa on panetella muita. Tällaisena vanhana rastinylkkynä ja pinttyneenä suunnistuksen lajiniilona se onnistuu helposti. Tosin ainahan tässä on se vaara, että käy halmesmäet, jos joku kokovartalohiihtäjä ottaa juttuni liian tosissaan.

Pystyisinkö edes kirjoittamaan mitään hyvää hiihtäjistä, noista dopingin ryvettämistä hemoglobiinihirmuista. No ainakin he ovat nopeita liikkeissään. Jos hiihtäjien majoituksessa huutaa "Doping control!", niin viimeistään ärrän kohdalla ensimmäiset ovat jo hypänneet takaikkunasta pihalle ja viilettävät kohti pensaikkoa tippaletku käsivarresta hulmuten. Onhan se hyvä tulipalotilanteita varten, että hätäpoistumistiet ovat tiedossa.

Mitäpä kirjoittaisin pyöräilijöistä. Ruotsalaisten sotasankareiden ja puhtaiden Tourin voittajien nimilistat viime vuosilta alkavat muistuttaa lyhyydessään toisiaan. Ja jos pyöräilijä sanoo omassa kodissaan sinulle, että ole kuin kotonasi, niin silti ei kannata mennä jääkaapille ja alkaa ruoanlaittohommiin. Tai ainakin kannattaa jättää veriletut paistamatta.

Niin ja suomalainen kestävyysjuoksu jos mikä kaipaisi uutta verta. Ennen vanhaanhan sitäkin sai käyttää ihan laillisesti.

Doping putkahtaa tosiaan vähän väliä otsikoihin myös kestävyysurheilussa, eikä se ainakaan hyssyttelemällä katoa. Välillä tuntuu, että hyvä liikeidea olisi myydä luontaistuotetta, jonka pakkauksessa lukisi kissan kokoisin kirjaimin "Ei sisällä Doping aineita". Sitten puskaradion kautta kertoisi urheilijoille, että käyttäkää varoen, sillä on siinä ainakin nandrolonia tms. Sitähän te kuitenkin käytätte, mutta kun otatte sitä tämän tuotteeni kautta, niin on käryn käydessä ainakin selitys valmiina.

Onko sitten rahan puute syynä siihen, ettei suunnistuksen yhteydessä yleensä törmätä dopingiin. Toisaalta joku voisi sanoa, että suunnistajathan ovat fyysisesti niin surkeita ja kaukana ihmislajin suorituskyvyn äärirajoista, ettei mitään dopingia edes tarvita. Ajokoiran ruumiinrakenne, lehmän hermot ja 70 pisteen äo riittävät siihen, että pystyy juoksemaan nopeasti ja suoraviivaisesti metsän läpi rastien kautta.

Henkisiin ominaisuuksiin päästyäni voinen todeta, että me suunnistajat olemme Impivaaraan paenneita introvertteja tuppisuita, jotka emme saa sanaa suustamme kuin Jukolan viestissä kartalta pudottuamme epätoivoisina koodia huutaessamme. Suunnistajiin verrattuna hiihtäjät ovat varsinaisia suupaltteja. Marjo Matikainenkin sanoi aikoinaan kesken hiihtonsa ainakin kaksi sanaa.

No nuo edellä kirjoittamani olivat vain tuollaisia stereotypioita eri lajien edustajista. Kyllähän esim. lajitovereissani suunnistajissa on myös syntymähumalaisia höpöttäjiä, jotka eivät pysty kohtaamaan toista suunnistajaa maastossa ilman tursuvan sanaisen arkkunsa avaamista. Pahimpia ovat he, jotka aloittavat älämölön juuri, kun olet saamassa rastin näköpiiriisi. Kailotuksen kuullessasi ajattelet, että nyt ollaan vähintään menossa väärälle rastille. Todellisuudessa mölisijän piti vain yrittää päästä letkan hänniltä ensimmäisenä kertomaan, että rasti on tuon suoraan edessä olevan kumpareen takana.

Mutta mitä yhteistä on kestävyysurheilijoilla? Kun kestävyysurheilija menee lääkärintarkastukseen, niin lääkäri puhdistaa vaikut omistakin korvistaan, sillä stetoskoopista tuntuu kuuluvan vain joka toinen sydämen lyönti. Takavuosina lääkäri komensi eräänkin suunnistajan heti makuulle, koska keuhkokuvan perusteella tämä näytti kärsivän pahasta sydämen laajentumasta. Vähemmän tutussa porukassa myös harjoitusmäärät aiheuttavat joskus väärinkäsityksiä. Kestävyysurheilijan lenkki ei yleensä ole mikään kolmessa vartissa raapaistu kymppi. Eli ei todellakaan kannata soittaa heti hätäkeskukseen, vaikkei kestävyysurheilijaa pariin kolmeen tuntiin lenkiltä takaisin kuuluisikaan.

Mutta missä menee kestävyysurheilun raja? Alle minuutin pyrähdyksiä en pitäisi missään tapauksessa kestävyysurheiluna. Urheilukoulussa pääsin todistamaan, kun 400 metrin juoksija ja pyöräilijä löivät vetoa 1000 metrin juoksusta. Pyöräilijän juoksu meni kirjaimellisesti reisille. Varttimaileri sipsutti päkiöillä alle 2.45, mutta pyöräilijä pääsi hädin tuskin kolmen minuutin paikkeille. Näkemättä jäi, olisiko pidempi matka saanut pikajuoksijan hyytymään pyöräilijää enemmän.

Joka tapauksessa 1500 metriä alkaa olla jo matka, jolla ainakin parhaat hiihtäjät ja suunnistajat päihittävät parhaat kymmenottelijat. Ehkäpä jonkinlainen kestävyysurheilun raja menee jossain haamumailin ajan eli 4 minuutin paikkeilla. Näin ollen suunnistuksen pikamatkatkin ovat ainakin jonkinlaista kestävyysurheilua. Pikajuoksut, hiihdon sprintti ja pyöräilyn eräajo ovat niin lyhyitä pyrähdyksiä, ettei siinä ajassa katsoja ehdi kunnolla edes sipsipussia aukaista.

Katsojasta tulee mieleen media ja julkisuus, jotka voivat olla kestävyysurheilulle hyviä ja huonoja asioita. Urheilun ja etenkin kestävyysurheilun perusta on jatkuvuus. Pitää voida luottaa siihen, että jos nyt alat harjoitella jotain lajia, niin muutaman vuoden kuluttua kestävyyden ja taidon kartuttua pääset näyttämään kyntesi siinä. Olen kuullut niin villejä huhuja suunnistuksen "kehittämisestä", että olen suorastaan huolissani.

Suunnistuksen klassikko on vajaan parin peninkulman rata oikeassa metsässä. Jos se korvattaisiin jollain kauppakeskusten nurkilla järjestettävällä rastibingolla, olisi se varsinainen pyhäinhäväistys. Sehän olisi melkein sama kuin 10 000 metrin juoksuun lisättäisiin pakan sekoittamiseksi ja yleisön "viihdyttämiseksi" varikkokäynti ja piikkareiden vaihto. Sellaisesta Paavo Nurmikin kääntyisi haudassaan.

Ari Kotiharju

Blogisti Ari Kotiharju

ari_kotiharjuMies jolla on juoksijan kädet, melojan jalat ja golfarin hapenottokyky. On ehtinyt katsoa suorassa lähetyksessä jo Väätäisen tuuletukset, Virenin kaatumisen ja Miedon sadasosan tappion. On kokeillut nuorempana suunnistusharrastuksen ohessa kerran maratonia. Aikaa kului lauantain tulosruudun (ilman mainoksia) verran alle kolme tuntia, joten pysyi suunnistuksen parissa ja alkoi treenata. Heivasi kauden 2004 jälkeen, mutta on taas viime vuosina ulkoillut ja kisaillut suunnistuksessa ikämiessarjoissa aina terveyden salliessa. On kokeillut Finlandiaa musiikkina, juomana ja hiihtona.


inov 8 alapanoraama