Kotiharju: Totisuudesta hyväntahtoiseen huumoriin

Huippu-urheilijalle kiinnostavan blogin kirjoittaminen on varmasti helppoa. Jokainen haluaa tietää, mitä huipulle kuuluu. Iltapäivälehtien toimittajat etsivät blogeista lööppiainesta ja nuoret urheilijan alut lukevat huipun tekstin sanasta sanaan löytääkseen tulosta tuottavia harjoitteluvinkkejä. Toisin on vanhan harrastelijan kirjoittelun laita.

Pitäisi keksiä jotain kiinnostavaa kerrottavaa, jotta kukaan jaksaisi lukea ensimmäisiä rivejä pidemmälle.

Helpointa kiinnostuksen herättäminen on, kun mainitsee nimeltä joitain huippu-urheilijoita. Siinä on kuitenkin se vaara, että tulee väärin ymmärretyksi ja tahtomattaan luo paineita jollekin urheilijalle tai sitten kirjoittaa väärin toisen ihmisen asioista, joista ei tarpeeksi tiedä.

Varmasti on urheilijoita, jotka seuraavat mediaa ja harmittelevat, kun juuri missään ei omaa nimeä mainita. Toisaalta taas on myös sellaisia päivän polttavia huippu-urheilijoita, jotka nimensä nähdessään kiusaantuneina toteavat, että pitikö tuollakin minusta taas kirjoittaa.

Eri kestävyyslajeissakin urheilijoilla on erilainen suhde julkisuuteen ja yleisöön. Hiihtäjät ovat tottuneet urheilemaan yleisön silmien edessä. Ladunvarret ovat perinteisestikin olleet täynnä kansaa, joka on sekuntikellon kanssa mitannut aikaeroa hiihtäjien välillä. Hiihtokisoissa hiihtäjille huudellaan vähän väliä, paljonko on eroa kärkeen. Myös juoksijat ovat tottuneet siihen, että stadionillinen yleisöä seuraa jokaista askelta tai vähintäänkin keskeytymätön ihmismuuri reunustaa maratonreittiä. Toisin on suunnistuksen laita.

Suunnistaja on perinteisesti saanut juosta metsässä vapaana kuin taivaan lintu. Korkeintaan jollain väliaikarastilla on ollut joku järjestäjä viran puolesta kellon kanssa aikaa ottamassa. Suunnistuksen kilpailukeskuksetkin ovat yleensä jossain peräkorvessa, jonne ei suunnistajien itsensä lisäksi juuri muuta yleisöä eksy. Sprinttisuunnistuksen myötä laji on kuitenkin tullut ihmisten silmien eteen. Sprintissä varsin harvoin voi tehdä virheitä ja sekoilla kenenkään huomaamatta.

Suunnistus on kuitenkin laji, jossa hyväkin suunnistaja tekee joskus virheitä, jotka näyttävät katsojasta varsin koomisilta. Ratajuoksussa harvemmin kukaan kääntyy väärään suuntaan. Korkeintaan juoksija ottaa kylvyt vesiesteessä tai tulee tönityksi ja kaatuneeksi ulos radalta. Hiihdossa suurimmat yllätykset ja virheet liittyvät välinerikkoihin ja kaatumisiin. Noissakin tilanteissa yleisön sympatiat ovat epäonnisen urheilijan puolella.

Sen sijaan jos sprinttisuunnistaja lähtee väärälle perhoslenkille muiden imussa tai juoksee itsensä umpikujaan, on se vähintäänkin lievän vahingoniloisen hymistelyn paikka. Myöskään metsäsuunnistaja ei nykyisenä GPS-aikana pysty jättämään hölmöilyjään vain omaan tietoonsa. Voin kuvitella, että Jukolan pitkän yön ratkaisupaikoissa kunnon pummia työstävän kärkimiehen paineita lisää rutkasti tietoisuus siitä, että 20 000 silmäparia seuraa tapahtumia jättiscreeniltä kisakeskuksessa ja vähintään toinen mokoma kotisohvilla TV:n ääressä.

Kieltämättä Vuokatin MM-suunnistusten omalla tavallaan viihdyttävintä antia olivat joidenkin vähemmän suunnistaneiden kaukaa kisoihin lähteneiden urheilijoiden leipomat megapummit. Enkä nyt tarkoita suomalaismiesten keskimatkan ykkösen syherösekoiluja ja sitä seuranneita ylivauhdilla tehtyjä paikkausyrityksiä, jotka ennakko-odotukset huomioon ottaen olivat lähinnä traagisia.

Lähinnä tarkoitin sitä sisukasta, joka kävi välillä ns. väärässä kinkeripiirissä, mutta jatkoi silti loppuun. Sekä sitä toista, joka jo ennen kakkosta totesi aikansa sahailtuaan, että liian syheröistä ja lähti pois. Sprintissäkin tehtiin yksi suoritus, jonka perusteella on vaikea uskoa, että suunnistaja olisi yksin löytänyt edes kisapaikalle ajoissa pelkän kartan avulla.

GPS, yleisö ja lisääntynyt median mielenkiinto ovat siis tuoneet huippusuunnistajillekin paineita, jotka näyttävät pahimmillaan haittaavan niin harjoittelua kuin kilpailusuorituksiakin. Onkohan suunnistukseenkin tullut sen ammattimaistuttua liiallista vakavuutta?

Ehkä meidän pitäisi oppia nauramaan hyväntahtoisemmin toisillemme ja itsellemme. Vaikka suunnistaja ajautuisi väärälle puolelle järveä, ei pitäisi puristaa liian kovaa kompassia, vaan voisi yrittää löytää siitäkin sen vapauttavan hyväntahtoisen huumorin, jonka avulla jaksaisi onnistua seuraavalla kerralla paremmin. Jos epäonnistumisen ottaa liian vakavasti, niin pahimmillaan seuraavaa kertaa ei tule.

Onneksi suunnistusta on viime aikoina käsitelty mediassa myös huumorin keinoin. Onhan se yksi parhaita harrasteita, joita voi housut jalassa tehdä. Ja mikäli Fingerporia on uskominen, niin joitain suunnistuksen alalajeja voi harrastaa myös ilman housuja.

Tosin viralliset suunnistuksen lajisäännöt edellyttävät koko vartalon peittävän asun. Itsekin olen nähnyt, kun pelkissä shortseissa kansalliseen suunnistuskilpailuun yrittävä on käännytetty lähtöpaikalla takaisin. Hiihtosuunnistuksessa en tiedä vastaavaa tapausta. Sprintissähän sallitaan hieman niukempi vaatetus, mutta koska ei tiettävästi ole ennakkotapausta, niin en tiedä, hyväksyttäisiinkö SM-varustus http://www.hs.fi/fingerpori/s1305728694903 .

Suunnistuksen liittämisellä tiettyihin piireihin on aika pitkä historia. 1980-1990-lukujen vaihteessa Suunnistajan kauppa myi Sport & Motion merkkisiä suunnistuskenkiä. Jo silloin sain vääksyläisiltä kavereiltani kuittailua harrastuksestani, kun kävin lenkillä S&M logolla varustetuilla jalkineilla.

 

Blogisti Ari Kotiharju

ari_kotiharjuMies jolla on juoksijan kädet, melojan jalat ja golfarin hapenottokyky. On ehtinyt katsoa suorassa lähetyksessä jo Väätäisen tuuletukset, Virenin kaatumisen ja Miedon sadasosan tappion. On kokeillut nuorempana suunnistusharrastuksen ohessa kerran maratonia. Aikaa kului lauantain tulosruudun (ilman mainoksia) verran alle kolme tuntia, joten pysyi suunnistuksen parissa ja alkoi treenata. Heivasi kauden 2004 jälkeen, mutta on taas viime vuosina ulkoillut ja kisaillut suunnistuksessa ikämiessarjoissa aina terveyden salliessa. On kokeillut Finlandiaa musiikkina, juomana ja hiihtona.


inov 8 alapanoraama