Varkoi: SAMA PAIKKA, ERI AIKA - Jukolan viesti 1972 ja 2015

Tuomo Peltola lukee Jukolan viestin sanomaa, edessä alhaalla Timo Grönroos ja Veikko Kiili. Takana Tapio Torpo, Raimo Jalonen, Timo Peltola ja Reijo Lehkonen. Kuva: Teoksessa Jukolan viestin tarina 1949-1988

Tuomo Peltola lukee Jukolan viestin sanomaa, edessä alhaalla Timo Grönroos ja Veikko Kiili. Takana Tapio Torpo, Raimo Jalonen, Timo Peltola ja Reijo Lehkonen. Kuva: Teoksessa Jukolan viestin tarina 1949-1988

Tulevana viikonvaihteena Paimion maastoissa suunnistettava Louna-Jukola juostiin pääosin samoissa maastoissa vuonna 1972. Tässä katsannossa tilanne ei ole täysin ainutkertainen, mutta joka tapauksessa harvinainen.

Erittäin tyypillisen varsinaissuomalaisen maastotyypin vierautta on paha kenenkään syyttää sillä samoilla nurkilla on Jukolan lisäksi kilpailtu muun muassa FIN5-rastiviikolla 1997 sekä Siljarastien kaltaisissa kevätklassikoissa.

Suorituspaikan varmasti parhaiten tunteva henkilö on joensuulainen kartantekijä Jussi Silvennoinen, joka on kävellyt alueen aari aarilta. Suomen eli maailman kartoittaja-aateliin lukeutuva Silvennoinen kertoi olleensa positiivisesti yllättynyt, että näin läheltä Turkua löytyi vielä näin laaja ja yhtenäinen maastokaistale.

Silvennoinen oli itse ensimmäisen kerran Jukolassa paikan päällä vasta Puumalassa 1974, mutta muistaa kuinka Kalevan Rastin silloinen ykköstykki kuvaili Paimion maastoja: "siellä oli kilometrikaupalla niin sileitä kallioita, että olisi voinut rastille vaikka autolla ajaa". Silvennoinen vakuuttaa, että Louna-Jukolan kalliot ovatkin aivan sieltä parhaasta päästä.

Lehtikuvien perusteella vuoden 1972 maalisuora oli puhdasta mäntykangasta. Sittemmin siitä tuli soranottoalue, joka on sittemmin metsittynyt ja jälleen hyvää suunnistusmaastoa. Aika monta käyränmutkaa sain sinne piirtää ennen kuin kaikki soranoton jälkeiset kuopat ja penkereet tuli perusteellisesti kartoitettua, Jussi kertoo.

Kohti viikonloppua otetaan 43 vuoden mittaiset alkulämmöt ja siirrytään aikakoneella vuoden 1972 tapahtumiin ja kerrataan kuinka tässä maastossa pitää suunnistaa.

Vauhdilla, tarkasti, suoraan ja joskus porukassa

Ensimmäistä kertaa lauantai-iltapäivälle siirretyssä Venlojen juoksussa neljänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet saarijärveläissisarukset Sirkka ja Vappu Ketola (nyk. Hyvärinen) kiteyttivät avokallio-ohjenuoransa stubbmaisesti kolmeen pointtiin: vauhdilla, tarkasti ja ennen kaikkea suoraan!

Vuonna 1972 eivät naiset vielä juosseet viestimuotoista kilpailua vaan heille oli yhteislähdöllä juostava henkilökohtainen Venlojen juoksu. K-pisteelle joukkoa johdatti suunnistuksen ensimmäinen suomalainen ja kaikkiaan nelinkertainen maailmanmestari Liisa Peltola, jolle vuoden -72 Jukolan fiilikset ovat edelleen tärkeällä paikalla, koska kyseinen Jukola vaikutti hänen suunnistusuraansa varsin ratkaisevasti.

Tyttönimellään Liukkonen Liisa edusti vielä kasvattajaseuraansa Piikkiön Karhua, jonka kisaleiri oli naapurikunnan Liedon Parman vieressä. Näin Liisakin sai lähietäisyydeltä seurata kuinka ammattimaisesti, hurtilla huumorilla ja yhteishengellä Parman joukkue vei läpi öisen viestin. Ja kun lopputuloksena oli vielä Parman voitto sai Liisa esimakua myös voitonjuhlista. Seuraavana vuonna, pitkällisen sisäisen jaakopinpainin jälkeen, Liisa siirtyikin Liedon Parmaan, jota edelleen edustaa.

Jukoa1972karttapalaPala vuoden 1972 Jukolan viestin kartasta ja radasta.

Varsinaissuomalaiset kalliomaastot ovat aina olleet Liisan sielunmaisemaa ja hänelle kaikkein mieluisimpia myös suunnistusmaastoina. Yhteislähtökilpailuista hän ei sen sijaan koskaan pitänyt. Hyvän alkukolmanneksen jälkeen Peltola törmäsi maastossa sen hetken kovimpaan suomalaisnaiseen Pirjo Seppään. Liisa halusi tehdä omaa työtä ja teki pidemmän reitinvalinnan jota kuorrutti vielä virheillä ja näin oli tyytyminen vielä kymmenenteen sijaan. Kisasta hän muisti oppineensa, että joskus on viisaampaa juosta porukassa kuin sooloilla väkipakolla yksin.

Nimet kuin hiihtokisasta

Miesten viesti juostiin vielä ilman hajontoja. Niinpä aloitusosuuden lähtölista oli kuin suoraan Worldloppet-hiihtokisasta: Juha Mieto, Juhani Repo, Ola Hassis, Heikki Ripatti, Juhani Suutarinen, Kurt Dannholm, Ossi Kuntola... Aloittamassa oli myös hiihtoa päälajinaan pitänyt, mutta sittemmin lentopallossa ansioitunut Reino Kosonen.

Jos nyt kysyttäisiin minkä loppusuoran Jukolan viestin pitkästä historiasta haluaisit nähdä uudelleen olisi vastaukseni todennäköisesti seuraava. Aloittajien letkan saapuessa viimeiselle rastille leimasi viidentenä Kurikan Ryhdin nuori Juha Iisakki Mieto. Mietaa tajusi, että nyt tarjottiin paikkaa tulla kärjessä Jukolan vaihtoon. Näin tapahtuikin. Muutaman sadan metrin loppuviitoituksella Pitkä-Jussi juoksi kuin hirvi ja vaihtoi ykkösenä 22 sekuntia ennen seuraavaa miestä!

2osuus vaihtoalue jukola197Kakkososuuden jälkeistä ruuhkaa vaihtoalueella. Repeilevistä numeroista oli saatava selvää ja väliajat ylös. Kuva: Teoksessa Jukolan viestin tarina 1949-1988

Suurena suosikkina kisaan startannut Liedon Parma oli yöllä suurissa vaikeuksissa. Jukolan viestin virallisten nettitulosten mukaan lietolaiset olisivat vaihtaneet neljänneltä osuudelta vasta sijalla 232 32 minuuttia kärjen takana. Todellisuudessa tilanne ei kuitenkaan ollut näin lohduton vaan tuloksiin on pujahtanut virhe. Oikeasti Tapio Torpo toi Parman värit vaihtoalueelle noin sijalla 90 ja melko tarkkaan 12,5 min kärjen jälkeen.

Viidennellä osuudella Timo Peltola kohenteli asemia jo sijalle 42 ja ero kärkipaikkaan oli kutistunut kymmeneksi minuutiksi.

Kiili elämänsä kunnossa

Kuudennelle osuudelle starttasi takaa-ajoon tuon ajan Jukolan radioselostuksista tutuksi tullut myyttinen hahmo, jonka nimi mainitaan ehkä liian harvoin kun suomalaisen suunnistuksen historiaa kirjoitetaan. Hänen nimensä on Veikko Kiili.

Armoitettu viestimies Kiili kuuluu kaikkien aikojen Jukola-legendojen joukkoon. Hän on järjestänyt peräti neljästi (kerran Turun Suunnistajissa, kolmesti Parmassa) ankkurin yksikseen kärjessä maastoon. Vakavien terveysongelmien vuoksi Kiilin treenaaminen oli melkoista taiteilua ja huippusatsaus loppui jo kolmekymppisenä, mutta viesteissä hän oli aina parhaimmillaan.

Vuonna 1972 hän oli ehkä elämänsä kunnossa. MM-kilpailut suunnistettiin silloisessa Tsekkoslovakiassa ja maastot osuivat Veikon jalkaan täydellisesti. Kiilin kansainvälinen läpilyönti tapahtui vuoden 1970 PM-esikisoissa Ruotsissa, jonka hän voitti vaikka paikalla oli maailman parhaimmisto Åge Hadleria myöten.

Itse 1972 MM-kilpailu sujui myös pitkään mallikkaasti ja Kiili oli alkumatkasta kärkivauhdissa.

Eräässä vaiheessa rataa tultiin vaikealle alueelle hammasriviä muistuttavaan vuorenrinteeseen. Kiili teki pomminvarman reitinvalinnan ja siirtymää polunhaarasta rastille piti olla vain toistasataa metriä. Kiili ajautui kuitenkin karttavirheen takia väärään koloon ja loppu meni maisemia katsellen. Kisan valvojana toiminut Osmo Niemelä ja Rolf Koskinen kävivät tarkastamassa paikan kilpailun jälkeen ja totesivat virheen olleen kartassa. Mitalijuoksu olisi ollut ilman tuota saletissa, mahdollisesti jopa mestaruus. Kisa harmittaa niin, että tilanne palautuu vieläkin silloin tällöin mieleen.

Takaisin Jukolaan 1972. Kiili muistaa ahtaalla vaihtoalueella esiintyneen tönimistä mikä nosti huippukuntoisen miehen adrenaliinia entisestään. Juoksu kulki ja alkukilometrit menivät rauhoitellessa itseään sillä vauhtia tuntui olevan päällä liiankin kanssa. Pellon ylityksessä hän muistaa kärsineensä ensimmäistä kertaa urallaan jopa pistoksesta, koska päivä oli fyysisesti niin vahva.

VeikkoKiili jukola1972 2Parman Veikko Kiili nosti lietolaiset kuudennella osuudella sijalta 42 kärkeen ja yli 10 minuutin takaa. Takana Ikaalisten Simo Nurminen tuo toisena viestiä Knuuttilalle.

Kun kysyin oliko missään vaiheessa keskustelua kuinka päin kaksi viimeistä osuutta Parmassa juostaan Kiili toteaa, että roolitus näin päin oli luontevaa. Huikean irtiottokyvyn ansiosta Kiili nautti nimenomaan väliosuuksista kun vastassa oli astetta kevyempää kalustoa. Tuomo Peltola oli taasen erittäin taitava suojaamaan pientäkin etumatkaa.

Kuudennella osuudella juostiin ensin 3-4 km hyvin tyypillisessä kalliomaastossa, pellonylityksen jälkeen tarjottiin enemmän korkeuseroa. Nelisenkymmentä miestä tuli ohitetuksi ja vain Ikaalisten Urheilijoiden nuori lupaus Simo Nurminen kesti jotenkin tuntumassa.

Lähtötilanne kymmenen minuuttia kärjen takana oli ehkä vain hyödyksi. Tiesin olevani iskussa ja oli tunne, että jumaliste nyt lähtee ja kärki ajetaan kiinni, Kiili muistelee. Kärjessä lähtien olisi todennäköisesti tullut otettua iisimmin.

Nyt kun rikos on jo vanhentunut voinee paljastaa pienen episodin mikä liittyi Parman voittoon. Tuohon aikaan kaulassa kuljetettiin viestikapulaa. Vaihtohässäkässä Kiili unohti antaa kapulan Peltolalle eikä Tuomokaan muistanut sitä pyytää. Kisan jälkeen vaati omat järjestelynsä, että kapula saatiin Peltolan haltuun.

Suomen hienoimpia urheiluseurojen nimiä on Ikaalisten Nouseva-Voima. Nouski perustettiin 1974 ja 1972 juostiin vielä Ikaalisten Urheilijoiden nimissä. Ikaalisissakin oli rakennettu kyseiseksi vuodeksi voittajaporukkaa. Erkki Ylikoski oli vaihtanut Kankaanpäästä ja Ikaalisista järjestettiin työpaikka nuorelle nokialaiskomeetalle, tulevalle MM-mitalistille, Simo Nurmiselle.

Knuuttila kaatui tahallaan

Ankkurina juoksi Erkki Knuuttila, jota kantapää opetti Jukolassa toistuvasti. "Kolme kertaa tarjottiin paikkaa hoitaa voitto, mutta aina onnistuin sen möheltämään", mies ruoskii itseään. Puumalassa ankkuriosuuden taistelu oli silloinkin Tuomo Peltolaa vastaan. Lähimpänä voitto oli kuitenkin Lapuan massakirissä. Toiseksi viimeisellä rastilla Knuuttila leimasi vielä kuusi sekuntia ennen muita, mutta juuttui suoralla reitinvalinnalla suopursuihin muiden kiertäessä viimeiselle rajalinjaa pitkin.

Paimiossa lähtötilanne ankkuriosuudelle oli se, että Peltola ja Knuuttila olivat kärkikaksikko ja seuraavan 2 minuutin sisällä takaa-ajoon ampaisi peräti 18 miestä - lähes koko suomalaisen suunnistuksen silloinen Hall of Fame muutamalla ruotsalaisella ryyditettynä. Knuuttila muistelee nähneensä Peltolaa vain kerran ykkösrastin maastossa. Erkki oli livahtanut jo edelle, mutta suunnistusvirhe aiheutti sen, että Knuuttila totesi Peltolan jo poistuvan rastilta. Peltola taas muistelee nähneensä Knuuttilaa vielä kolmosrastilla.

Knuuttila eteni seuraavat kilometrit letkassa, jossa olivat ainakin Veijo Tahvanainen ja MM-mitalisti Anders Holmbergin Hans-isä.

Kun radalla aukesi pidempi reitinvalintaväli Knuuttila kaatui tahallaan ja oli lyövinään jalkansa kiveen. Erkki viittoili letkalle, että menkää vaan ja teki kiertävän reitinvalinnan mäen toiselle puolelle. Ainoastaan Pertti Jäkälä ja Heikki Paganus tekivät Knuuttilalle seuraa. Pellon ylityksissä Peltolankin paita vilahteli, mutta eroa oli armotta liikaa eikä Peltola tehnyt virheitä.

ErkkiKnuuttila jukola1972 3Erkki Knuuttila tuo Ikaalisten Urheilijat toisena maaliin 1,24 Parmalle hävinneenä. Kuva: Teoksessa Jukolan viestin tarina 1949-1988.

Ankkuriosuuden nopein oli Pauli Siitonen (1.27.00), mutta Knuuttila arveli, että virheettömällä juoksulla hän olisi voinut juosta jopa 1.20 pintaan joten jossiteltavaa jäi.

"Virheitä tuli liikaa, mutta jälkikäteen olen monesti ihmetellyt, että silloisilla kartoilla osattiin tuonkin verran", Knuuttila naureskeli.

Reittipiirrosta ei tähän järjestynyt sillä 40 vuotta sitten joku otti lainaan juuri vuoden -72 karttakansion eikä ole palauttanut. Erkki vinoileekin, että jos tuo joku lukee tämän kirjoituksen niin voisi palauttaa kansion takaisin omistajalleen.

"Viestissä kannattaa tehdä vain sitä mitä osaa"

Viimeinen sana annetaan voittoisalle ankkurille. Kursivoidulla Tuomo Peltolan omat muistikuvat voittokamppailusta. Kilpailukartan saa näkyville tästä.

"Parmalla oli takana SM-viestin ylivoimainen voitto ja hyviä katsastussijoituksia. Oltiin muiden mielestä ennakkosuosikkeja. Me haluttiin pärjätä.

Roolitimme joukkueen; mukana kolme osuutta, neljännellä irti ja sen jälkeen pidetään ero. Mitään ylimääräistä ei saa tehdä, eikä mitään ihmeellistä yrittää.

Suunnitelma kaatui neljännellä osuudella 10 minuutin suunnistusvirheeseen. Vaihtoa odotellessa sovimme kolmestaan jatkon uusiksi: Timo (Peltola) vakiinnuttaa, Veikko (Kiili) saa vapaat kädet ja minä varaudun ankkuriosuudella parhaassa tapauksessa isoon porukkaan tai huonommassa tapauksessa takaa-ajoon.

Uusi suunnitelma toimi. Timo vakiinnutti tilanteen, Veikko napsi miehiä kiinni yksitellen ja toi muutaman mukana pysyneen, mutta elämänsä kyydissä olleen vaihtoon perässään .

Olin arvioinut oikein Veikon vauhdin. Olin vaihtopuomilla ajoissa, kun muut vasta repivät verryttelyvarusteita päältään. Eihän Veikon edes pitänyt tulla kärjessä.

Pääsin heti irti ja näin pitkän ykkösvälin jälkeen Erkin (Knuuttila) vasta rastia lähestyessä. Pysyimme yhdessä kolmoselle, jolle kaarron jälkeen ilmestyi jono takaa lähteneitä, Veijon (Tahvanainen) tunnistin ja Reeten (Reijo Kujansuu).

Vedin jonoa taakse vilkuilematta. Neloselle noustiin pitkään rinteeseen. Porukka hajosi. Nelosen metsä oli autio ja tyhjä. Tästä tämä hoituu. Viitoselle jokilaakson yli, rastille ensin väärälle suolle, sitten takakautta oikealle 30 m. Leimatessa näin koko takaa-ajoryhmän rintamassa muutaman kymmenen metrin päässä. Eli eipä vielä hoitunutkaan. Jatkoin selkeintä reittiä, vauhdilla, rauhoitin heti kun olin varma yksinolosta. Erkki kertoi vetäneensä takaa-ajoporukan tahallaan suolle.

TuomoPeltola Puumala1974 2Tuomo Peltola tuo Parman voittajana maaliin Puumalan Jukolassa 1974 kaksi vuotta Paimion Jukolan jälkeen. Kuva: Teoksessa Jukolan viestin tarina 1949-1988.

Pari kilometriä myöhemmin oli pellonylitys ja paluu motellin maastoon. Vilkaisin taakseni rinteen alkaessa ja näin mielestäni harvan jonon suunnistajia parisataa metriä takana. Myöhemmin ilmeni, että siellä oli vain Erkki ja pari pensasta. Juoksin rinteen rennosti ylös, siitä alkoi avokalliokiitorata, jossa juoksin oman ennätykseni. Kallion loppuessa kiltisti jarru päälle ja varovasti rastille. Minusta alkoi tuntua, että tänään pärjätään.
Erkki väitti myöhemmin jääneensä tällä välillä minuutin lisää. Ehkä jäikin.

Loput rastit otin maltilla mitään muuta ajattelematta. Voitosta olin varma vasta viimeisellä leimatessa.

Mitä opin tästä? Sen, että viestissä ei kannata yrittää tietoista jättämistä missään käänteessä. Riittävällä hiillostuksella alkaa tapahtua, jälkeenpäin voidaan sitten viisastella missä kilpailu ratkesi.

Toinen opetus oli , että viestissä kannattaa tehdä vain sitä mitä osaa.

Ja kolmanneksi : viestin ankkuri valitsee taktiikkansa tilanteen mukaan ja tarvittaessa useamman kerran osuuden kestäessä. Jonossa juostessa jättää ratkaisusta liikaa muille."

Petollinen mäkialue ja peurojen polkuja

Lopuksi vielä pari viime hetken sisäpiirivinkkiä kartoittaja Jussi Silvennoiselta. Muutama päivä ennen Jukolaa kartantekijän pitää antaa aika ympäripyöreitä lausuntoja maastosta joita hän on kalunnut vuosien 2013 ja 2014 aikana.

Pitkillä osuuksilla käydään petollisella mäkialueella, jossa katajikon vuoksi näkyvyys on yllättävän heikko.
Venloille tarjoillaan myös hentoista peurojen tekemää polkua, jota ei ole kartalle piirretty.

Loppu selviää lauantaina ja sunnuntaina.

-Hannu Varkoi

Blogisti Hannu Varkoi

hannu_varkoiHannu Varkoi on suunnistusurheilun moniottelija niin toimittajan, valmentajan kuin useiden arvokilpailuiden kuuluttajan tai tv-selostajan rooleissa. Hannu muistetaan myös suunnistussivusto O´news Cosmoksen päätoimittaja Heikki Levosena.


Ad16605771St1Sz3466Sq110867070V0Id1