Varkoi: O-Fingen

Mitä kilpailupuoleen tulee, Suunnistusliiton tuoreella toimitusjohtajalla on seuraavan vuoden keskiössä MM-kotikisat Vuokatissa. Jossain vaiheessa piirustuspöydälle on kuitenkin nostettava myös kuinka kehittää suomalaisia rastiviikkoja.

Mitä kilpailupuoleen tulee, Suunnistusliiton tuoreella toimitusjohtajalla on seuraavan vuoden keskiössä MM-kotikisat Vuokatissa. Jossain vaiheessa piirustuspöydälle on kuitenkin nostettava myös kuinka kehittää suomalaisia rastiviikkoja.

Käsillä on historiallinen kahden vuoden etsikkoaika, sillä vuonna 2013 MM-kisojen kyljessä järjestetään ainoastaan Kainuun rastiviikko. FIN 5-viikko pitää ymmärrettävistä syistä välivuoden, sillä hakijoita tuskin olisi jonoksi asti ollut ylivoimaisen kilpakumppanin rinnalle.

Eräänlaisena hyvityksenä Kainuu huilaa puolestaan seuraavan vuoden, joten vuoden 2014 ainoa suomalainen rastiviikko on Kuusamossa juostava FIN 5.

MM-status veturinaan vuoden 2013 Kainuun rastiviikosta on helppo ennustaa osanottajamääriltään kaikkien aikojen ykköstä. Järjestäjien yltiörealistinen kilpailijatavoite on peräti 10000 suunnistajaa- 6000 ylittynee joka tapauksessa varmasti. Aivan yhtä mielenkiintoista on nähdä ylletäänkö vuotta myöhemmin Rukalla päälle viidentuhannen kun kotimaista kilpailijaa ei ole.

Kurkistetaan lyhyt kertaus historiaan. Rastiviikoistamme vanhempi- Kainuu- on maailman toiseksi vanhin suunnistusviikko ja se on järjestetty vuodesta 1966 lähtien jo 45 kertaa. Nelipäiväinen kisa välipäivillä höystettynä on jäänyt järjestämättä vain vuonna 1974 ja ensimmäisen vuoden 315 kilpailijasta on kiivetty parhaimmillaan 5000 osanottajan tuntumaan.

FIN5 järjestettiin ensimmäisen kerran Kauhajoella vuonna 1984. Nimensä mukaisesti viisipäiväisen rastiviikon (yksi välipäivä) ennätysosanotto saatiin vuonna 2000 Lahdessa, jolloin Hälvälän kankailla rasteja haki viitisentuhatta suunnistajaa. Jo ennen FIN5:ta Suunnistusliitto järjesti oman kaksipäiväisen juhlakilpailunsa S-kisat.

Kansainvälinen osanotto on pyörinyt molemmilla rastiviikoilla 20 maan seutuvilla. Puhutaan varsin merkittävistä liikuttajista, sillä 3000-5000 suunnistajan osanottajamäärillä molemmat rastiviikot lukeutuvat Suomen kymmenen suurimman harrasteliikuntatapahtuman joukkoon. Suorituskertojen yhteismäärällä mitaten kilvoitellaan jo paikasta kolmen kärjessä.

Myönnän, että itse olen ehkä enemmän mieltynyt KRV:n leppoisaan lomatunnelmaan, mutta olen testannut näitä kuvia, näitä tunnelmia säännöllisesti myös FIN5:lla.

Kainuun viikolla on selkeästi oma karaktääri. Välipäivät Kainuun puhtaassa luonnossa tarjoavat mielekästä tekemistä kaikenikäisille. Kainuun suurin ongelma on mielestäni riittävän vaativien maastojen rajallisuus. Kokeneelle Kainuun kiertäjälle Vuokatin vaarat, Kajaanin Joutenlampi, Ukkohalla, Paljakka ja Pyssylampi alkavat tulla jo turhankin tutuksi.

Viikkoa ylläpitävä ja kehittävä KRV ry pitää sisällään viikon vuorovuosin järjestävät seurat: Kajaanin Suunnistajat, Kuhmon Peurat, Puolangan Ryhti, Sotkamon Jymy ja Suomussalmen Rasti. Uusia kisamaastoja haikaillessa joskus on tullut mieleen olisiko viisasta laajentaa reviiriä kokeilumielessä vaikkapa Rokualle. Oulun talousalue välipäivänvietto- ja shoppailumahdollisuuksineen olisi vain tunnin matkan takana. Vai eikö Rokuaa lasketa enää kunnon Kainuuksi?

FIN5:n kasvun yhtenä esteenä voi olla se, että tietynlainen oma leima puuttuu. Kyseessä on eräänlainen köyhän miehen kopio O-Ringenistä- Ruotsin rastiviikosta. Ero on varovasti sanottuna valtava. Maastojen ja kilpailukeskusten suhteen FIN5:lla pihtaillaan mielestäni liikaa. Normaali kuvio on juosta viisi kisaa kahdesta kisakeskuksesta. Pahimmillaan- onneksi harvoin- kaikki kisat on taidettu vetää samasta kisakeskuksesta, mikä luonnollisesti suoraan syö täysipainoisen suunnistuksen osuutta.

Ruotsin ja vaikkapa Sveitsin mallin mukaan kaikki viisi kisaa eri maastoissa ja eri kilpailukeskuksista käsin on ainoan kerran toteutettu Keski-Suomen rastiviikolla 1992. Kilpailunjohtaja Heikki Kyyrösen kirkkaana johtoajatuksena oli, että "oikealla" rastiviikolla jokainen kisa juostaan uudessa maastossa ja viimeisenä päivänä jokaisessa sarjassa on yhteistulosten mukainen takaa-ajolähtö.

Tällä systeemillä tietenkin rahaa palaa ja rakentamista riittää monin verroin, mutta jostain syystä ulkomailla tämä käytäntö on edelleen kunniassa.

Maailma on viime vuosikymmeninä pienentynyt ja pienentyy vastakin. Yhä useampi suomalainen suunnistaa kesälomallaan Manner-Euroopan rastiviikoille ja veteraanien MM-tapahtumiin ympäri maapallon. Tässä on uhkakuvaa myös Suomen rastiviikoille.

Suurin ja kaunein, Ruotsin O-Ringen, on parhaimmillaan saavuttanut 23000 suunnistajan osanottomäärän Lugnetin hiihtostadionilla Falunissa 1985. Tahti on huippuvuosista hieman hiipunut, mutta ykkösasema on edelleen kiistaton. Itsevaltiaan oikeudella O-Ringen on vallannut myös heinäkuun ahtaasta lomasesongista viikon 30 pysyvästi itselleen.

Kahden rastiviikon taktiikalla Suomessa on päädytty ratkaisuun, että rastiviikot järjestetään peräkkäisillä viikoilla. Jos niin, niin tämä vaatii kesähelteillä turnauskestävyyttä, mutta ilmeisesti taka-ajatuksena on pyrkiä saamaan ulkomaalaisvieraat yhdellä iskulla molemmille viikoille. Onhan se niinkin, mutta onhan se toisinkin.

Venäläisiä lukuun ottamatta ulkomaalaisia on kuitenkin edelleen niin vähän, että kannattaisiko kokeilla kerran järjestää viikot niin, että välissä on palautusviikko. Uskon, että molemmat viikot kahlaavien suomalaisten määrä jonkin verran kasvaisi. Ruotsin viikko ei väistä joten huono puoli on, että toinen viikko pitäisi käynnistää jo juhannuksen jälkeen kesäkuun puolella. Uskaltaako Kainuu ottaa kertaluonteisen riskin?

Sveitsin rastiviikon suosio on vahvassa nousussa vaikka osanottajamääriä onkin rajattu Suomen rastiviikkojen lukemiin. Sveitsin konseptin perusidea on helppo tunnistaa: huippumaastot, huippukartat ja huippumaisemat. Tätä on Suomesta käsin hankala haastaa. Esimerkiksi vuoden 2014 kisa käydään Zermattissa Matterhornin juurella.

Kisapaikan valintaan panostetaan ja ympäristön parhaat maastot kartoitetaan. Viikko ei ole persaukisille vaan elämyksiä tarjoillaan osanottomaksuilla, jotka ovat moninkertaisia Suomen vastaaviin. Näillä katetaan mm. kuljetuskustannuksia. Viime vuosina kilpailijoita on kuljetettu Sveitsissä lähtöön ainakin hiihtohissillä, laivalla ja armeijan kuorma-autoilla.

Hilaamalla hinnat kattoon, mutta toisaalta rajaamalla osanottoa käkikellomaassa on oivallettu, että jatkuvasti nousevien tulojen tavoittelu on kuin petäjään kiipeämistä. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin latva vastaan ja oksat voivat olla korkeuksissa niin norjat, että putoaminen tekee pahaa. Nyt jää vielä jäljelle tyytyväisiä asiakkaita vaikkei suihkuja normaalisti ole ja bajamajat saavat toimittaa WC:n virkaa.

Swiss O Week juostaan siis aina eri kilpailukeskuksista upeissa maisemissa. Pientä osviittaa antavat vaikkapa viime vuoden kisan eri kilpailupäivien teemanimet: The overexcited day, The legendary day, The panoramic day, The ice cold day, The varied day, The deceptive day, The hard rock day.

Maisemat voivat siis olla yksi juttu. Mitä enemmän olen päässyt vuosikymmenten saatossa reissaamaan ja kuta kauempana käymään, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut, että maisemallisesti hienoimmat fiilikset löytyvät lähempää kuin arvaakaan: nurkan takaa Norjasta. Ihmetyksellä olen seurannut miksi norjalaiset eivät saa polkaistua pystyyn suuremman kaliiperin rastiviikkoa, josta olisi helppo ennustaa välitöntä hittiä.

Toisaalta pitää muistaa, että Suomi on myös käytännössä ainoa maa, jossa järjestetään meillä erittäin suosittuja kuntosuunnistuksia. Maanomistusolot ovat tietenkin haasteelliset, mutta pitkään olen kummastellut miksei esimerkiksi Suur-Tukholman alueella kukaan kerää kruunuja pois järjestämällä joka arki-ilta 2000 suunnistajan iltarasteja.

Kotimaisten rastiviikkojen kehitystyössä tärkein prioriteetti on jatkossakin hyvät maastot, mutta myös muutama muu megatrendi on tärkeää tunnistaa. Aikuisten suunnistuskurssien, Jukola-koulujen ja kuntosuunnistustapahtumien suosio on yksi tällainen. Vielä muutama vuosi sitten näki, että rastiviikoilla kuntorastien ratoihin ei oltu aina täysillä panostettu vaan ne oli huitaistu kasaan lähinnä jo olemassa olevia rasteja yhdistelemällä. Viime vuosina tähän on selkeästi tajuttu panostaa mikä näkyy suoraan kuntosuunnistajien osuuden kasvuna. Kuntosuunnistajakaan ei ole tyhmä vaan osaa olla myös laatutietoinen.

Yksi keskeinen kohderyhmä rastiviikoilla on myös lapsiperheet. Muutama vuosi takaperin kun omat lapset olivat vielä siinä iässä, etteivät itse selvinneet lähtöpaikalle tein rastiviikon järjestäjille aloitteen, että kilpailukeskuksesta lähtisi puolen tunnin aaltoihin kasattu ohjattu ja tietysti maksullinen lasten kuljetus lähtöpaikalle ja siellä huolehdinta aina lähtökarsinaan asti. FINin organisaatiosta ei kuulunut koskaan mitään, Kainuusta kiiteltiin ideasta ja luvattiin viedä asiaa eteenpäin, mutten ole vielä huomannut, että olisi noussut jalalle. Näin vanhemmatkin voisivat itse ilmoittautua kilpasarjoihin ja tuoda näin lisärahaa järjestäjien kirstuun. Jos kuljetus lähtee vaikka puolen tunnin välein ei järjestely vaatisi montaa uutta työntekijää kisaorganisaatioon.

Yksi kehitysidea tuli mieleen myös muutama vuosi takaperin muutaman sadan kilpailijan pörrätessä ja pummatessa yhtä aikaa Ukkohallan länsirinteessä parin hehtaarin alueella. Näky oli suorastaan koominen ja huikkasinkin rastilla naureskelleelle ratamestarille, että joka hehtaarille voisi naulata yhden tyhjän kartan, jossa on punainen pallo ja ostoskeskusten opastauluista tuttu lause: olet nyt tässä!

Blogisti Hannu Varkoi

hannu_varkoiHannu Varkoi on suunnistusurheilun moniottelija niin toimittajan, valmentajan kuin useiden arvokilpailuiden kuuluttajan tai tv-selostajan rooleissa. Hannu muistetaan myös suunnistussivusto O´news Cosmoksen päätoimittaja Heikki Levosena.


inov 8 alapanoraama