Varkoi: Kadonnutta aikaa etsimässä

V7 haastoi http://www.hevoskuuri.fi/blogit/vesa-taanila/2352-taanila-kadonnut-hiihtokulttuuri blogin hinnalla mukaan Säviksen keräykseen. Oikea tapa toimia olisi tietysti ollut lisätä kommentti suoraan Veskun blogiin, mutta virallinen selitys on, ettei mahtunut 1000 merkkiin.

V7 haastoi http://www.hevoskuuri.fi/blogit/vesa-taanila/2352-taanila-kadonnut-hiihtokulttuuri blogin hinnalla mukaan Säviksen keräykseen. Oikea tapa toimia olisi tietysti ollut lisätä kommentti suoraan Veskun blogiin, mutta virallinen selitys on, ettei mahtunut 1000 merkkiin. Ja epävirallinen se, että näin ostaa aina muutaman lisäviikon aikaa miettiä joku tolkullisempi aihe näille raapustuksille.

Muutaman hyvin hajanaisen ajatuksen ja heittolaukauksen kirjoitus synnytti. Ei niinkään suomalaisesta maastohiihdosta vaan yleisemmin sieltä täältä talvi- ja kestävyysurheilusta.

Fakta on, että menestysmielessä hanget sulavat nyt sellaisen talviurheilukauden päätteeksi, jota ei Suomessa olla taidettu koskaan nähdä. Kaikki kunnia Kaisa Mäkäräiselle, Staffan Tunikselle ja ehkä muutamalle muullekin, mutta muuten katseet piti melkein suunnata telttahousupuolelle.

Pikku pelastus ja savuverho oli, ettei arvokisoja juurikaan ollut, mutta muuten nähtiin kaikkien aikojen syöksy. Syöksystä puheen ollen jos jotain positiivista yrittää väkisin löytää niin suomalainen syöksylasku (= Andreas Romar) nousi tänä talvena samalle viivalle uskottavana menestyslajina vaikkapa maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn rinnalle.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Piruko sen tietää- en minä ainakaan.

Jos tehtävänä olisi suunnitella megaluokan menestyselokuvasarja, olisi resepti helppo, koska konsepti on jo eteen näytetty ja todistettu. Ennen vanhaan ennen nettiä kun maaseudulla halusi näyttäytyä rientoisana kulttuurihenkilönä niitä kannettiin kotilainaan videokasetteina kulttuurikeskuksesta, jonka katolla luki R.

Työkaverin kanssa muinoin Lontoossa seisoimme MI6:n entisen päämajan edustalla tajutaksemme, että maailman ja Suomen menestyneimmässä elokuvailmiössä on kyse täsmälleen samasta tarinasta. Speden nerokkuus oli oivaltaa, että Turhapuro on vain kotikutoinen ja suomalaiskansallinen versio Bondista. Uunon suhde Jamesiin on kuin pertsan suhde luistelutyyliin.

Uunon miehitys on ihmeellisen samanlainen kuin Bondissa. Vaimo on M, Moneypenny taasen anoppi tai tilanteen mukaan appiukon sihteeri Unelma Säleikkö ja vuoristoneuvos Tuura on tietenkin Spectre/Blofeld, joka pyrkii kaikin tavoin maailmanherruuteen ja eroon Uunosta eli Bondista. Härski-Hartikainen on Q, joidenka keksimiä vekottimia esitellään pari per leffa. Bond/Uuno-tyttöjä esittävät eri aikojen missit ja kauniit näyttelijättäret Hannele Laurista Satu Silvoon. James on commander, Uuno majuri.

Muuten menestystarinoita on kyllä paha etukäteen suunnitella. Viehätyin kuulemastani tuoreesta tutkimuksesta, jossa Niilo Mäki-instituutin professori lähetti kirjeen kuudellekymmenelle Nobelistille ja kysyi kuinka heidän keksintönsä ovat syntyneet. Yksikään - siis ei yksikään - keksijöistä ei ollut koskaan tullut ajatelleeksikaan, että kyseistä keksintöä tultaisiin joskus jatkojalostamaan ja mahdollisesti vieläpä taloudellisestikin hyödyntämään. Varsinaista motiivia harvoin löytyi. Yhdistävin tekijä oli, että he olivat ihmisiä, jotka olivat "omissa maailmoissaan" ja keksintö oli syntynyt tilassa, jossa mieli oli päästetty ylipitkälle vaellukselle.

Hienointa tässä tämän talven rämpimisessä on ollut huomata, että meitä asiantuntijoita Suomessa tuntuu kuitenkin edelleen riittävän. Näin on ollut maailman sivu, mikä on hyvä, koska se kertoo, että urheilu vielä sentään herättää intohimoja.

Samaa haki Norjan menestynein jalkapallovalmentaja Egil "Drillo" Olsen, joka kerran totesi osuvasti olleensa elämänsä jok'ikisenä päivänä erittäin kiinnostunut vallitsevasta säätilasta, muttei vieläkään ymmärrä tuon taivaallista meteorologiasta. Tällä viitattiin tietenkin noin kahteen miljoonaan norjalaiseen kotisohvavalmentajaan, jotka tietävät Drilloa paremmin kuinka Norjan maajoukkueen tulisi pelata.

Kotimaisena tähtihetkenä on jäänyt mieleen venäläinen ampumahiihtäjä Anatoli Aljabjev, joka kahmi mitaleita Lake Placidin olympialaisissa 1980. Eräs kaveri- omalla nimellään- ehti kirjoittaa maakuntalehden yleisönosastoon puolenkymmentä kiihkeää kirjoitusta miksei kukaan puutu Aljabjevin dopingiin vaikka tv-kuvista näki selvästi kuinka mies pistää pillerin suuhunsa aina ennen jokaista ampumapaikkaa. Kirjoitukset loppuivat vasta jonkun huomautettua, että Anatolin hiihtohanskan etusormessa saattaa olla sormenmentävä reikä.

Jotain samaa oli viime syksynä kun Leena Puotiniemen MM-valintakohussa laineet löivät korkeimmillaan. Kun Daegun valinta oli jo SUL:n toimesta lopullisesti torpattu , osallistui Puotiniemi korvikkeena Helsingissä maratonille viikko ennen Daegun MM-maratonia ja onnistui kuin onnistuikin juoksemaan alle SUL:n asettaman kisarajan. Seuraavana päivänä oli Helsingin Sanomissa yleisönosastokirjoitus- oma nimi jälleen alla- jossa vaadittiin, että SUL:n herrojen pitäisi kiireesti pyörtää päätöksensä ja lennättää Leena pikavauhdilla Daeguun. Näillä kahdella maratonilla väliä siis viikko.

Mäkihypyssä hypättiin myös huonoin talvi kolmeenkymmeneen vuoteen. Nykyisen päävalmentajan ohella monet menestyneimmistä valmentajistamme (Kojonkoski, Ylianttila, Nikkola, Väätäinen, Savolainen jne) tulevat Kuopion seudulta. Valtaosa heistä on tämän talven aikana käynyt Savon Sanomissa laulamassa saman laulun. Suomalainen mäkihypyn tietotaito ja valmennus on edelleen maailmanhuippua. Miksi seuroissa ei enää järjestetä mäkikouluja? Ainakaan kukaan edellä mainituista herroista ei niitä pidä vaikka osalla taitaisi olla aikaakin. Ikäluokissa 14-18 ei ole kuulemma yhtään silmään ottavaa lahjakkuutta joten nykymiehillä pitänee mennä seuraavakin olympiadi.

Mikä on KIHUn rooli ja tulosvastuu? Jo pelkkänä nimenä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ainakin velvoittaa.

On elinehto, että urheilu edelleen sentään kiinnostaa suomalaisia. Poliitikot liikkuvat vaalien alla mieluummin tilaisuuksissa, jotka kiinnostavat äänestäjiä. Oli mielenkiintoista huomata, että presidentinvaalien toisen kierroksen loppukirivaiheessa Niinistö ja Haavisto näyttäytyivät mieluummin ravikatsomoissa, jalkapallo- ja jääkiekko-otteluissa avauskiekkoa pudottamassa kuin esimerkiksi oopperan lämpiössä. Presidentinvaalien lähestyessä Niinistö suostui Palloliittoon ja Aho Hiihtoliittoon. Halosella oli naisvoimistelu ja Manulla lentopallo. Irvokkaimmillaan tilanne oli kun Ahtisaarestakin sukeutui kampanjatoimistossa koripallomies.

Jokainen pitkän linjan lehtimies tietää, että jos huomisessa Etelä-Suomen Sanomissa ei olisi raporttia illan lätkäfinaalista, olisivat palautekanavat tukossa ja tilaajasopimuksia irtisanottaisiin. Arvion kaupunginteatterin ensi-illasta tai Sibelius-talon konsertista voi rauhassa lykätä tuonnemmaksi.

Maastohiihto (pl. SM + Suomen cup) meni tänä talvena maksukortin taakse. Varmaankin on niin, ettei entiseen aikaan ole enää paluuta, mutta oma vaikutelma (otos: työpaikkaruokailu plus huoltoaseman kahvipöydät) on, että kansan syvät rivit ottivat maastohiihdon tänä talvena maanantaiaamuisin puheeksi entistä harvemmin. Jos pitäisi miettiä asiakassegmentti, joka nimenomaan EI ole maksukanavaporukkaa yhtenä ensimmäisenä tulee mieleen vanhan liiton hiihtoniilot.

Pitkässä juoksussa maailmancup on saatava takaisin vapaarahoitteisille kanaville. Kaikki muu on omaan jalkaan ampumista vaikka siinä joku euro menetettäisiinkin. Tämä on jo sitten varmaan liikaa pyydetty, mutta vielä lähetyksiin kommenttiraita, jossa eivät hiihdä Björgeni, Kowaltsikki, Kolokna, Juuhaukki ja Norttuuki.

Television ylivalta saattaa murtua yllättävän nopeastikin, mutta yleisesti ottaen TV:ssä olisi näyttävä paljon. Tässä tehtäväroolia aivan jopa SLU:lle itselleen tai sen tulevalle seuraajalle. Pitkän linjan pioneeri Sportmagasinet on tietysti edelleen aivan oma lukunsa. Editoriaalisesta kunnianhimosta voidaan joskus olla montaa mieltä, mutta mielestäni Elixirin ja Sisun kaltaiset, ajan hengessä mukana olevat ohjelmat ovat riittävän hyviä esimerkkejä kuntoilijoille ja junioreille suunnatuista makasiiniohjelmista.

Lämmitän uudelleen vanhan ideani suositusta kestävyysurheiluohjelmasta vapaasti käytettäväksi. Tunnin ohjelma prime timeen, halpa ja helppo. Studioon viihtyisä sohvaryhmä takkatulen ääreen ja sohvalle asiantunteva juontaja ja yksi vieras per ohjelma vielä elossa olevista mestareista (Viren, Väätäinen, Vasala + kumppanit ja sama porukka hiihtäjistä). Kyllä niitä vielä kymmeniä on hengissä ja Holmenista, Keskisalosta, Heikkisestä ja kumppaneista tulee lisää. Katsotaan vielä kerran uusintana kultamitalijuoksut ja -hiihdot ja taustoittava henkilöhaastattelu kylkeen. Väitän, että vielä löytyisi satojatuhansia katsojia.

Yhden neuvon sentään osaan maastohiihdollekin antaa. Järjestäkää juniorisarjoissa huomattavasti nykyistä enemmän sprinttikisoja, yhteislähtöä, takaa-ajoa, suksenvaihtoa. Aivan eri kiilto silmässä ja oppivat Kilpailemaan. Aikuishuipuilla ehkä juuri toisinpäin. Ehkä ei.

Menestyksen salaisuus on kova työ. Juuri siksi se on salaisuus.

Blogisti Hannu Varkoi

hannu_varkoiHannu Varkoi on suunnistusurheilun moniottelija niin toimittajan, valmentajan kuin useiden arvokilpailuiden kuuluttajan tai tv-selostajan rooleissa. Hannu muistetaan myös suunnistussivusto O´news Cosmoksen päätoimittaja Heikki Levosena.


ulvang banneri