"Mitä mieltä muuten olit Vuoden urheilija-valinnasta?"

Aika monessa kahvipöytäkeskustelussa olen saanut tähän kysymykseen vastata kuten varmasti muutkin suunnistajat. Kiitos kysymästä, oikein meni kerrankin.

{jcomments on}Aika monessa kahvipöytäkeskustelussa olen saanut tähän kysymykseen vastata kuten varmasti muutkin suunnistajat. Kiitos kysymästä, oikein meni kerrankin.

Ehkä suunnistajana vain kuvittelen, mutta tällä kertaa valinnasta on kirjoitettu jälkikäteen kenties enemmän kuin kertaakaan sitten Keke Rosbergin ja Päivi Alafrantin päivien.

Äkkipoika voisi arvella Vuoden urheilijan kausianalyysin menneestä kaudesta olevan pelkkää suitsutusta, mutta kun luin Minnan (ennen Vuoden urheilija-valintaa tekemää) analyysiä (http://www.minnakauppi.com/index.php?file=20101222.shtml) niin ei hampaankolo suinkaan tyhjäksi ole jäänyt. Vatsavaivat haittasivat kevätkautta ja flunssa vei parhaan terän myös MM-viikon alkupäästä. Käsillä ollut jättipotti jäi odottamaan vielä tulevia vuosia.

Itse asiassa Minna taisi juosta tulosten perusteella paremmat MM-kisat ainakin 2007 ja varsinkin 2008. Vuoden urheilija-äänestyksessä nämä saavutukset riittivät muistaakseni vasta viidenteen sijaan. Käviköhän tässä niin, että näiden parin vuoden aikana vielä enemmän kuin kehittyi huippu-urheilijana Minnasta ehtikin sukeutua ensimmäinen pesunkestävä suunnistusjulkkis, mikä sitten kasvoi korkoa myös urheilutoimittajien silmissä.

Lentopalloliiton jäsenlehden tuoreimmassa pääkirjoituksessa esitettiin osuva kysymys. Mitä suomalaisen lentopalloilijan pitäisi saavuttaa tullakseen valituksi Vuoden urheilijaksi? Entä naislentopalloilijan?

Vasta julkistetussa kyselytutkimuksessa jääkiekko on edelleen laji, jota suomalaiset arvostavat eniten. Oletan, että kaikissa muissa maissa ehkä Kanadaa ja Yhdysvaltoja lukuun ottamatta se on jalkapallo. Tässä katsannossa onkin uskomatonta, ettei jääkiekkoilijaa ole koskaan valittu Suomessa vuoden parhaaksi. Palloilijaan yleensäkään valinta on kohdistunut vasta kahdesti (Litmanen, Hyypiä). Suurista palloilulajeista koripallo on niin NBA-keskeinen, että riittävän näyttävä NBA-ura saattaisi tehdä koripalloilijan valinnan mahdolliseksi. Lentopallossa nosteessa oleva maajoukkue ei pärjää kuitenkaan vielä riittävän hyvin eikä Italian liigaa voi automaattisesti nostaa maailman ykkössarjaksi. Ivan Miljkovic saattaa olla maailman paras lentopalloilija juuri nyt. Kuinka korkealle se riittäisi Vuoden urheilija-vaalissa, jos hän olisikin sattunut syntymään Alahärmässä?

Eri urheilulajien vertailu on vaikeaa jos ei turhaa. Varmasti aika monelle nuorelle miesurheilijalle käsitys eri lajien vaatimustasosta muotoutuu armeijavuoden aikana. Siinä iässä ihminen on pahimmoilleen sopivan altis vaikutteille ja varusmiesaika on kuitenkin riittävän mittainen aika nähdä eri lajien urheilijoita harjoittelu- ja kilpailukaudella, harjoituksissa, kilpailuissa, leireillä sekä ennen muuta vapaa-ajalla. Vieläpä 24/7.

Muutaman esimerkkitapauksen perusteella on tietysti typerää leimata koko lajia, mutta kyllä meiltä pikkusieluilta sekin onnistuu. Tunnustan suhtautuneeni pienin varauksin jääkiekkoilijoiden ylivertaisuuteen sen jälkeen kun sain kannettavaksi sittemmin pitkän NHL-uran tehneen hyökkääjän repun ja kiväärin. Reilun kymmenen kilometrin marssi täysvarustuksessa oli liian vaativa suoritus.

Ennen Suomen maajoukkueen kohtaamista suurten jalkapallomaiden päävalmentajat mainitsevat aina saman kohteliaan lauseen: vastaan tulee erittäin fyysinen joukkue. En ala väittämään pahasti vastaan jos joku nimeää Lionel Messin maailman parhaaksi urheilijaksi juuri nyt. Olin pitkään ja alan taas kohta uudestaan olla aika varma, että jokainen Huuhkaja pystyy Cooperin testissä 3500 metriin. Litti tietysti säännön vahvistavana poikkeuksena. Luottamusvaje välillä johtui kohdallani siitä, että Veikkausliigan moninkertaiselle maalikuninkaalle ja maajoukkueen vakiokärjelle kolmetonnia oli varusmiesaikana liikaa pyydetty. Liekö enemmän syytä siinä, että mies oli kuulemma ns. roolipelaaja vaiko siinä, että hän oli myös ketjupolttaja.

Korismaajoukkueen tärkein kolmen pisteen linko (roolipelaaja siis) vapautettiin suksisulkeisista, koska hän ei yksinkertaisesti pysynyt sukset jalassa pystyssä. Värjötellessämme kerran samassa poterossa ihmettelin kuinka on mahdollista, ettei suomalainen maajoukkuetason urheilija osaa hiihtää. Vastaus, jonka mies tuntui saaneen myydyksi ainakin itselleen, jäi mieleen: ei mun tartte, mä oon Helsingistä. Lupasin pitää peukkuja pystyssä, ettei seuraavakin Suomen käymä sota sattuisi olemaan talvisota.

Päinvastaisiakin esimerkkejä toki löytyi. Kaikkien purjehtijoiden sukunimi oli ruotsinkielinen. Joka toisella siihen kuului vielä etuliite Von. Thelén, Rechardt, Von Koskull... Ja etunimi myös paitsi Rechardtilla Lauri. Eskon pikkuveli siis. Joka tapauksessa selviä tapauksia. Kultapossuja ja auringonottajia sipoolaisvanhempiensa rahoituksella. Käsitys muuttui kun ensimmäisissä lihaskuntotesteissä purjehtijat pyyhkivät painijoillakin molskia. Erittäin kovia urheilijoita!

Valistunut arvaus on, että tänä päivänä Hennalassa alahuuli loksahtaisi lumilautailijoiden lihaskunnon kanssa. Vai tietääkö kukaan pitääkö telttahousujen muuten edes käydä armeijaa?

Huippusuoritus on hermostuttavan epädemokraattinen piirre. Joku on luonnostaan hyvä. Suuri enemmistö on tavallisia/surkeita. Harjoitus ei tee mestaria. Pääsee sillä kyllä poropeukalon kirjoista.

Toisaalta Ingemar Stenmark kertoi huomanneensa, että mitä enemmän hän treenasi sitä enemmän hänellä alkoi olla tuuria kisoissa. Daley Thompson otti henkisen yliotteen vastustajista treenaamalla aina jouluaattona kolme kertaa arvaten, ettei kukaan muu viitsinyt sitä tehdä.

Huippu-urheilussa ei todellakaan olla yhtä vahvoja kuin heikoin lenkki. Huippu-urheilija pystyy ratsastamaan yhdellä superominaisuudella todella pitkälle. Olisiko Northug hiihtokuningas jos maastohiihdon lajivalikoima olisi edes 80-luvulta? Mitat täyttävä viestiankkuri kenties, eipä juuri muuta. Niku-Pekka ei ole eläessään vetänyt ensimmäistäkään leukaa, mutta rasti löytyi. Kautta aikain NHL-ammattilaisista ainoat alle 70 kilon penkkipunnertajat ovat Wayne Gretzky ja Mario Lemieux eli siis kaksi kaikkien aikojen parasta..

Silmäni tämän asian kanssa avautuivat joskus 80-luvulla, kun TV:stä tuli viihdeohjelma, jonka moniottelussa haettiin "maailman parasta urheilijaa". Kilpailijoiden joukossa olleet Gretzky ja Björn Borg olivat suorastaan hellyttävän surkeita aivan kaikessa. Ihan kaikessa. Kun 90-luvulla vastaavaa TV-formaattia viriteltiin Suomeen tuli Suunnistusliittoon tiedustelu passelista kilpailijasta. Turha sinne oli sen hetken parasta suunnistajaa laittaa. Kun mielipidettä asiasta kysyttiin todettiin Salmen Jannen kanssa yhdestä suusta, että jos pärjätä halutaan niin Pete Forsman on ainoa vaihtoehto.

Vaikka eri lajien vertailu on siis mahdotonta uskallan pomminvarmasti sanoa, että oman saapumiseräni kovin urheilija oli Matti Nykänen tai Mikael Källman. En siis sano varmasti, että se oli ilman muuta näistä kahdesta Nykänen. Tupakaverina pääsin aitiopaikalta näkemään Nykäsen legendaksi muodostuneen tasatassun ilman esikevennystä kerrossängyn yläpunkalle. Janne Ahosen oli pitänyt kokeilla samaa varusmieskautensa heti ensimmäisen palvelustunnin aikana. Onnistui kuulemma häneltäkin.

Ei tarvinnut olla biomekaniikan asiantuntija tunnistaakseen Nykäsen poikkeuksellisuus. 5-loikkatestissä päätä pitemmät pitkäraajaiset lento- ja koripalloilijat jäivät toista metriä. Pelkkä kävely kasarmin käytävällä antoi vaikutelman jalkapohjissa olevista jousista. Muistan elävästi TV:n muutaman vuoden takaisen uutiskuvan, jossa Nykästä tuotiin puukotustapauksen jälkeen poliisiautolla oikeussaliin. Parikymmentä kiloa pöhöttyneen miehen hypätessä mustanmaijan uumenista katukiveykselle oli sama pantterimainen kimmoisuus edelleen tunnistettavissa.

Luulen, että Källman saattaa olla Suomen kaikkien aikojen aliarvostetuin urheilija. Juniori-ikäisenä hän oli myös yleisurheilussa suhteellisen suvereeni kaikessa mihin ryhtyi. Voi olla, että jos miehen kotipaikka olisi ollut joku muu kuin Karjaa, ei Osku Torron taannoinen 233 olisikaan nyt SE. Käsikranaatti lähti Källmanin kädestä toistakymmentä metriä pidemmälle kuin keihäsmiehiltä.

Nykänen valittiin Vuoden urheilijaksi kaksi kertaa. Källman valittiin Bundesliigan parhaaksi pelaajaksi, mutta tokkopa mahtui kertaakaan Vuoden urheilija-vaalissa kymmenen kärkeen.

Olisiko sittenkin reilumpaa valita jatkossa vuoden joukkueurheilija, vuoden kestävyysurheilija jne? Tosin vielä pari kuukautta sitten olisin itsekin voinut kysyä: mitä ihmettä naissuunnistajan täytyy esittää tullakseen valituksi Vuoden urheilijaksi? Nyt tähänkin on saatu vastaus. Yhdet omaan potentiaaliin peilaten mukiinmenevät MM-kisat riittää.

Blogisti Hannu Varkoi

hannu_varkoiHannu Varkoi on suunnistusurheilun moniottelija niin toimittajan, valmentajan kuin useiden arvokilpailuiden kuuluttajan tai tv-selostajan rooleissa. Hannu muistetaan myös suunnistussivusto O´news Cosmoksen päätoimittaja Heikki Levosena.


inov 8 alapanoraama