Varkoi: Lapsuuden sankarille 1/3

Kent Olsson matkalla suunnistuksen maailmanmestaruuteen Ranskassa 1987. Kuva: Veijo Viitanen teoksessa Rastivuosi 1987.

Kent Olsson matkalla suunnistuksen maailmanmestaruuteen Ranskassa 1987. Kuva: Veijo Viitanen teoksessa Rastivuosi 1987.

Pyysivät vielä kerran harkitsemaan, olisiko tällaisessa kirjoittelussa mitään järkeä. Tulin aina samaan tulokseen, että ei ole. Sen vuoksi jatkan.

80-luvulla hyvän ystäväni lenkkiasun (Yngve Ek) etumukseen oli brodeerattu Kenta.
Ihminen on vaikutteille alttiimmillaan tuossa kahdenkympin molemmin puolin. Aina löytyy tietysti individualisteja, jotka John Wayne-leffoissakin pitävät inkkareiden puolta, mutta suurimmalla osalla on ollut omasta lajistaan joku idoli. Tässäkään tapauksessa Kenta ei ollut kantajansa lempinimi vaan viittasi esikuvaan nimeltä Kent Olsson.

80-luvun alussa maailman huipulle noussut Kent Olsson löi lopullisesti läpi vuoden 1983 MM-kisoissa, voitti MM-kultaa ja pronssia 1987 ja otti vielä neljä MM-hopeaa vuosien 1989 ja 1991 kisoista.
Tuolloin MM-kisoja juostiin joka toinen vuosi. Siitä syystä muistan helposti mitalistit tuolta ajalta vaikken saakaan enää millään päähäni kuka pärjäsi kolme vuotta sitten näissä jokavuotisissa kisoissa.

Olssonin aktiiviuran alkupuolella ainoa henkilökohtainen matka juostiin siis kerran kahdessa vuodessa, mikä pakotti olemaan kunnossa oikealla hetkellä. Kent Olssonin vastaus haasteeseen oli, että hän teki viidessä vuodessa MM-kisojen henkilökohtaisilla matkoilla yhteensä alle viisi minuuttia virhettä. Olssonia on vaikea nostaa kaikkien aikojen ykköseksi, mutta kunnonajoittajana ja arvokisatappajana hän saattoi sitä ollakin. Kummaa karismaa miehen ympärillä lisäsi fakta, että arvokisojen välivuosina ja vielä MM-vuosien kevättalvinakin hän saattoi olla todella rapakunnossa ja jopa 5-10 kiloa ylipainoinen. Kent oli myös ensimmäisiä huippusuunnistajia, jotka eivät juurikaan käyttäneet kompassia.

Omalla vaatimattomalla suunnistusurallani osuin kerran tosi toimiin yhtä aikaa päällikkö Olssonin kanssa. Se tapahtui tässä taannoin, heinäkuussa 1987, jolloin O-ringen juostiin Norrköpingin seudulla. Vain lievällä vilunkipelillä (ilmoittautumisen yhteydessä tuli mainita edelliskauden loppurankisijoitus; vastasin rehellisesti, mutta saatoin kyllä unohtaa mainita, että se oli viimeiseltä juniorivuodelta) olin onnistunut luikahtamaan pääsarjaan. Jossain rastiviikon keskimmäisistä osakilpailuista huomasin, että edellisvuonna maailmanhistorian ensimmäisen maailmancupin suvereenisti voittanut Kenta starttaa kaksi minuuttia perääni ja tajusin, että tarjolla on aitiopaikka kaikkien aikojen oppitunnille. Karttaa en tähän hätään löytänyt mistään, mutta muistan radan pääpiirteet edelleen kohtuullisen hyvin.

Ensimmäiset pari kilometriä sisälsivät lyhyitä tulitikkuvälejä täysin tasaisessa maastossa. Entistä merenpohjaa ja pajupeltoa, kartan yleisväri oli vihreä. Mitään reitinvalintaa ei käytännössä ollut joten yritin kieli keskellä suuta pysytellä viivalla ja välttää virheet.

Tämä onnistuikin ja noin viidennellä rastilla takaa alkoi kuulua ryskettä ja rastille ilmestyi toinen silmä kiinni tutun oloinen mies OK Orionin seura-asussa. Lyöttäydyin kannoille ja vauhti kiihtyi, mutta eniten kuitenkin siitä syystä, että sujuvuus koheni. Ajattelin, että mestari viilaa rastiviikolla tekniikkaansa lähestyviä MM-katsastuksia varten ja vetää harjoituksen vuoksi siksi vain pintakaasulla. Ehdin jopa lukea hieman karttaa ja totesin, että kun radasta on jäljellä noin kolmannes tulee vastaan pitkä rastiväli, jossa tulen putoamaan kyydistä.

Kun tuo rastiväli alkoi vauhti kohosi kyllä, mutta vain hitusen. Tajusin nopeasti, että pystyn sittenkin kitumaan juuri ja juuri mukana. Pitkän välin puolivälissä piti kiertää nurmikentän ympäröimä kartano. Uskalsin lähteä kiertämään jopa eri puolelta, koska se näytti minusta kartalla nopeammalta. Näin kävikin, pääsin livahtamaan 10-15 metriä Olssonin etupuolelle. Kun Kent ohitti minut uudelleen tajusin järkytyksekseni, että hänen hengityksensä naukuu siinä missä minullakin. Tämä jätkähän vetää täysillä, ei vain ole kunnossa!

Loppuratakin meni virheittä, jouduin antamaan muutaman kymmentä sekuntia siimaa lopussa, mutta paita pysyi näköpiirissä koko ajan. Ehkä noin tunnin kisan voitti muistaakseni Lars Holmkvist, jolle mielestäni nappilaakin suunnistanut Kent hävisi pari kolme minuuttia ollen helpohkossa kisassa ehkä kymmenen paikkeilla. Pesupaikalla muistan sanoneeni Anjalalle, että tällä kaudella nähdään sekin ihme, ettei Kenta ehtinyt MM-kuntoon. Vanhempana valtiomiehenä Ari oli sen verran kokeneempi ja fiksumpi, ettei vastannut tuohon mitään.

Reilua kuukautta myöhemmin Ranskan Gerardmerissa juostiin yksi kaikkien aikojen fyysisimmistä MM-kilpailuista. Voittaja arvioi myöhemmin juosseensa jopa yli 70 % radasta polkuja ja teitä pitkin. Muistan matkalla Kortepohjan ylioppilaskylään ajaneeni suoralla tiellä lähes ojaan kun autoradiosta alkoi Urheiluradion lähetys: "Suunnistuksen MM-kilpailujen henkilökohtaisen kilpailun on voittanut Ruotsin Kent Olsson..." Tajusin silloin(kin), etten ymmärrä tästä lajista yhtään mitään.

Kent Olsson oli loistava pelkistäjä paitsi suunnistustekniikkansa myös harjoittelun ja kilpailuun valmistautumisen suhteen. Keskityttiin vain oleelliseen ja kaikki turhat, epäoleelliset krumeluurit joutivat syrjään.

Tämän kolmiosaisen kirjoituksen varsinainen pihvi tulee seuraavissa osissa, joissa vedän yhteen Kentan viisastenkiviä ensin ennen pääkilpailua harjoituskaudelle sekä ennen kaikkea arvokilpailupäivänä. Joku voi sanoa, että uusien matkojen ja karttojen kehityksen vuoksi laji on kehittynyt 80-luvulta, mutta väitän, että Kentan opeissa riittää edelleen varsin hyvin huoneentaulua ainakin jokaiselle juniorisuunnistajalle ja –valmentajalle.

Tänä kesänä Vuokatin MM-kisojen pitkän matkan finaalin jälkeisenä iltana kohdalle osui yhteinen kahvihetki erään kaikkien aikojen suurimman, Jörgen Mårtenssonin, kanssa. Jögge oli muuten sitä mieltä, että pari tuntia aiemmin mestariksi kruunattu Thierry Gueorgiou saattaa hyvinkin olla historian ykkönen. Mutta lause jatkui: jos Tipasojan rata olisi juostu 80-luvulla olen melko varma, että voittaja olisi ollut joku muu kuin Gueorgiou.

 

Blogisti Hannu Varkoi

hannu_varkoiHannu Varkoi on suunnistusurheilun moniottelija niin toimittajan, valmentajan kuin useiden arvokilpailuiden kuuluttajan tai tv-selostajan rooleissa. Hannu muistetaan myös suunnistussivusto O´news Cosmoksen päätoimittaja Heikki Levosena.


ulvang banneri