Varkoi: Nopeus kehittyy hitaasti. Hitaus kehittyy nopeasti.

Suunnistusliiton alle 16-vuotiaille suunnistajille suunnattu valtakunnallinen suurleiri Leimaus leireillään parin viikon kuluttua Kisakeskuksen urheiluopiston lähimaastoissa. Järjestäjät ovat onnistuneet tehtävässään jo mainiosti, mikäli repertuaarista löytyy edes puoliksi yhtä hyvä luento, jonka Jani Lakanen piti viime vuonna vastaavassa tapahtumassa Kuopion Rauhalahdessa.

Suunnistusliiton alle 16-vuotiaille suunnistajille suunnattu valtakunnallinen suurleiri Leimaus leireillään parin viikon kuluttua Kisakeskuksen urheiluopiston lähimaastoissa. Järjestäjät ovat onnistuneet tehtävässään jo mainiosti, mikäli repertuaarista löytyy edes puoliksi yhtä hyvä luento, jonka Jani Lakanen piti viime vuonna vastaavassa tapahtumassa Kuopion Rauhalahdessa.

En ainakaan nopealla skannauksella enää löytänyt JaMMun luennon diastoa verkosta (linkatkaa tuonne hännille jos tulee vastaan), mutta alustuksen otsikkona oli "nuorena nopeutta ja taitoa". Puhe oli siis alle 14-vuotiaan kestävyysurheilijan harjoittelusta.

Ulkomuistista pääviesti oli suurin piirtein seuraava. 14-vuotiaaksi saakka kaikki panokset tulee suunnata nopeuslajeihin – jumin ehtii kyllä hankkia vielä sitten myöhemmin.

Alle 14-vuotiaan suunnistajan on huomattavasti tärkeämpää harrastaa yleisurheilua, palloilulajeja ja telinevoimistelua kuin suunnistaa. Suunnistaa voi sen verran, että pysyy jollain lailla mukana kelkassa. Liikkua tulee paljon ja monipuolisesti. Se, että hiihdät talvet ja suunnistat kesät, ei ole monipuolisuutta.

Kerää kilometrejä tekemällä koulumatkat aina kävellen tai pyörällä. Jos asut kauempana, älä hyödynnä koulukyytejä, vaan pudota lapsesi kyydistä vaikkapa kolme kilometriä ennen koulua, jos mahdollista.

Luento oli niin hyvä ja tyhjentävä, että huomasin olleeni Janin kanssa kaikesta noin 95-prosenttisesti samaa mieltä, mikä hipoo jo ennätyslukemia. Viimeisen viiden prosentin osalta Jani kääntyy yrityksen ja erehdyksen kautta kannalleni kunhan Lauri vanhenee vielä muutaman vuoden.

Itsekin nimittäin isäksi tultuani TIESIN täydellisesti kuinka opetan lapseni kävelemään, juoksemaan, hiihtämään, luistelemaan ja pyöräilemään. Uintiopetuksen jätin suosiolla eukolle. Kokosin tähän hieman omia kokemuksia kyseisistä prosesseista.

Koordinaatioharjoituksia ja kovalla alustalla suoritettavia nopeuslajeja kannattaa tehdä paljon. Yksilöllisiä eroja on, mutta 12–13 ikävuoden jälkeen peli alkaa tältä osin olla menetetty. Se on nimittäin maaginen hetki kun kaksi kaarevaa, maapallo ja ihmisen/eläimen jalkaterä, kohtaavat toisensa. Oikeanlainen ja riittävän nopea kontaktiaika vaatii paljon työtä, mutta mahdollistaa myöhemmin oikeaoppisen juoksutekniikan tai vaikkapa jäämisen eläkkeelle 40-vuotiaana balettitanssijan ammatista.

Vinkki: koordinaatiopuoli hoituu puoliksi itsestään seuraavasti. Kun ostat tai rakennat talon, pidä huolta, että pihalle jää riittävän laaja pelialue. Sen jälkeen heitä sinne ihmiskunnan historian merkittävin keksintö, pallo, ja loppu on liikemekaniikan historiaa.

Jäi takavuosina mieleen työpaikan ruokatunnilla käyty keskustelu lasten urheiluharrastuksista. Kerroin, että olen vähän huolissani kun toinen lapsista ei osaa vieläkään kävellä oikein. Tästä tietysti ihmettely, että kuinka niin ei osaa kävellä. Poikkeuksellisen tunneälykkäänä ihmisenä vastasin, että vain erittäin harvat osaavat kävellä oikein- esimerkiksi meidän työyhteisössä yksi henkilö. Totta kai käynnistyi hirmu selvitystyö kuka se on. Kun tätä ei työkavereista kuitenkaan lue kukaan muu kuin Timo eikä hänkään vuoda eteenpäin niin voin paljastaa, että kyllä se Tuula on.

Kun kävely muutetaan juoksuksi, asia problematisoituu entisestään. Ollessani pari viikkoa sitten hakemassa lapsia koulusta (sorry Jani) seurasin viereisellä urheilukentällä käynnissä ollutta liikuntatuntia. Pituutta hyppäsivät. Lähes kaikille arviolta nelosluokkalaisille ponnistaminen juoksuvauhdista näytti olevan jokseenkin ylivoimainen suoritus.

Toista se oli silloin kun miehet olivat rautaa, laivat puuta ja puhelimet bakeliittia. Meidän ollessa pieniä lähin hampurilaisravintola sijaitsi muuten Hampurissa.

Nykynuorisolle tiedoksi, että se minkä nykyisin näet enää vain englantilaisista tv-sarjoista on ollut totista totta. Ennen kännykkäaikaa poliisi lähti rikospaikalta vimmatusti sotkemaan fillarilla, etsimään lähintä puhelinta. Ette varmaan usko, mutta kaduilla oli vihreitä, lasiseinäisiä koppeja, joiden sisällä oli rikkinäinen puhelin sekä puhelinluettelo, josta oli revitty irti kyseisen taajaman kartta. Vielä pidemmän aikaa sitten siinä puhelimessa saattoi olla luurikin tallella ja silloin oli mahdollista tipauttaa kolikko kätevästi hahloon, kiertää päättäväisesti numero ihan kuin Aki Kaurismäen elokuvissa ja puhua suunsa puhtaaksi. Eikä verkko kaatunut kertaakaan!

Joissakin pojissa on jo nuorena ominaisuus, joka vie heidät erehtymättömän varmasti alakoulun luokkaottelussa vaihtopenkille. Ominaisuus paljastuu yleensä myöhemmin sielukkuudeksi. Meidän luokalla heitä oli kaksi. Toisesta tuli menestyvä valokuvaaja, toisesta biologian professori.

Edustan sukupolvea, jolle sanonta suksi kuuseen ei ole loukkaus vaan asiallinen kehotus kaivaa sukset esiin ja etsiä taajamasta latu. Lapsuudessa ja nuoruudessa oli aina lunta eikä mitään tekemistä. Kaikki hiihtivät tai pelasivat jääkiekkoa ajattelematta hetkeäkään kuntoilua tai luontoa, joiden vuoksi nyt mennään Kesportin kautta Keskuspuistoon, missä suorituspaikka sijaitsee.

Muistelen, että kun kansakoulun yläluokilla pidettiin hiihtokilpailut, niin oli osanottopakko ja matkana vitonen. Paristakymmenestä hiihtäjästä biologia ja valokuvaajaa lukuun ottamatta kaikki olivat kahden minuutin sisällä. Nyt voittoaika saattaa olla sama, mutta haitari on puoli tuntia.

Haastattelin aikoinaan Jarmo Punkkista lehteen aiheena lasten hiihtoharjoittelu. Liikunnanopettaja Punkkisen jakolinja meni luisteluhiihdon osalta jotenkin niin, että alakouluikäisillä painopiste pitäisi olla luistimilla luistelussa. Vasta yläasteella siirryttäisiin enemmän suksille.

Sitten viimein niihin luvattuihin omiin kokemuksiin aiheen ympärillä. Tieto vastaan luulo. Lopputulos 6-0.

Luistelu. Puheet terien asennosta, painonsiirrosta, liu´usta osoittautuvat nopeasti ajanhukaksi. Ainoa mikä tepsii on kilometrit. Laita luistimet jalkaan, näytä suunta ja anna mennä. Kun kaukaloa on kierretty kävellen ja kaatuillen riittävän monta sataa kertaa alkaa pikku hiljaa tapahtua ahaa-elämyksiä painonsiirrosta, käsien käytöstä jne.

Hiihto. Aloita perinteisestä. Etsi mahdollisimman hyvä latu ja tasainen maasto. Esimerkiksi jää. Sukseen täydellinen pito. Puheet suksien ja sauvojen asennosta, painonsiirrosta, liu´usta osoittautuvat nopeasti ajanhukaksi. Ainoa mikä tepsii on kilometrit. Laita sukset jalkaan, näytä suunta ja anna mennä.

Pyöräily. Tähän lajiin liittyy ehkä ainoa konkreettinen oivallus, jonka uskallan levittää eteenpäin. Se tuskaisin vaihe, jossa ollaan siirtymässä ilman apupyöriä ajoon, on tuskainen myös isin selälle. Muistan, että hiekkatiet olivat liian kaltevia ja kuoppaisia. Käytiin kokeilemassa myös isolla asfaltoidulla parkkipaikalla. Siellä taas vauhti kasvoi liian kovaksi ja asfaltti-ihottuman vaara oli ilmeinen. Viimein hoksasin viedä pyörän pihanurmikolle. Kitka oli juuri sopiva ja kaatumisen sattuessa laskeutumisalusta mukavan pehmeä. Pyöräily alkoi sujua noin minuutissa. Viisi minuuttia lisää nurmikolla ja sen jälkeen oltiinkin jo valmiita myös maantielle.

Nyt on puhuttu lasten vähintään 20 h:n liikunta-annoksesta viikoittain. Älä siis luota pelkästään seuraharjoituksiin. Seuraharjoitukset ovat sitä varten, että siellä käydään näyttämässä mitä omissa treeneissä on opittu. Kannattaa kuitenkin panostaa niihin ohjattuihin harjoituksiin joissa ohjaus on kunnossa. Sellaisiakin harjoituksia on tullut nähdyksi joissa tunnin vuorosta 45 minuuttia seistiin jonossa odottamassa omaa vuoroa.

Liikunta on ovelasti hajautettu kilpailulliseksi ja ei-kilpailulliseksi. Anna lapsesi kilpailla sydämensä kyllyydestä, vaikka muuta puhutaan. Pärjääminen on sitten täysin sivuseikka, mutta pidän kilpailemista kansalaistaitona. Tulokset ovat toisarvoisia – jo pelkästään syntymäajankohta säätelee tuloslistoja voimakkaasti. Muistan eurooppalaisen tutkimuksen, jossa useiden ylimmän sarjatason jalkapalloseurojen pelaajista yli puolet on syntynyt tammi-maaliskuussa. Miksi? Koska juniorisarjat määräytyvät yleensä syntymävuoden mukaan ja aivan alkuvuodesta syntyneet ovat siis käytännössä melkein vuoden vanhempia kuin loppuvuoden lapset ja saaneet nauttia kymmenenkin vuotta vahvemmuuden ja kehittyneemmyyden eduista.

Menestys junnusarjoissa on vähän niin kuin ylioppilaslakki- vasta pikkuisen lunta paskahuussin katolla.

Kilpailu on kuitenkin elämän peruskomponentti. Jokainen kasvi kilpailee vedestä ja ravinnosta. Luulen, ettei ihminen pääse todella pitkälle, ellei hänellä ole tappavaa himoa olla parempi kuin muut.

Kaikille niille, jotka todella vilpittömästi haluavat voittaa mahdollisimman monta, löytyy laji ja sarja. Monet heistä vakuuttavat kilpailevansa vain itseään vastaan, mikä on tuskin totta. Ei-kilpailullista on sitten terveysliikunta, joka taitaa rinnastua muuhun terveydenhoitoon, kuten järjelliseen syömiseen ja juomiseen

Nythän megatrendi on se, että pojat lihovat ja tytöt masentuvat. Tiedä sitten onko näillä yhteyttä.

Me aikuisetkin voisimme monessa asiassa ottaa mallia lapsista. He osaavat esimerkiksi leikkiä hautajaisissakin. Lapsen ammatti on ainut, jossa suoritusta ei häiritse mikään eikä kukaan.

Lasta on miltei mahdoton opettaa, koska lapsi oppii aivan kaiken varastamalla. Äänen tuottaminen, laulu, puhe, kieli, käden taidot, wassu – lista on pitkä. Kun lapsi noin 6-vuotiaana on viimein valmis nero, sosialidemokratia tarttuu häneen ja alkaa tyhmistää häntä kouluissa, joita sitten käydään yhdeksän tai kaksikymmentä vuotta. Ja sielläkin kaikki perustuu jäljittelemiseen eli omaksumiseen eli varastamiseen.

Ihminen luo itselleen persoonallisuuden eli identiteetin omaksumalla sen muilta. Normaalisti se tapahtuu keräämällä sopivia osia ja muokkaamalla niistä kokonaisuuksia – jokaisella on monta identiteettiä, yksi poliisia varten, toinen esimiestä, kolmas puolisoa, neljäs kaveripiiriä varten.

Yhteenvetona yksinkertainen "kolmen K:n" huoneentaulu vanhemmille: Kuljeta, Kustanna ja Kannusta. Älä tee mitään muuta.

Blogisti Hannu Varkoi

hannu_varkoiHannu Varkoi on suunnistusurheilun moniottelija niin toimittajan, valmentajan kuin useiden arvokilpailuiden kuuluttajan tai tv-selostajan rooleissa. Hannu muistetaan myös suunnistussivusto O´news Cosmoksen päätoimittaja Heikki Levosena.


inov 8 alapanoraama