Varkoi: Maaninkavaara

Muistan, kun laitoin nuorena miehenalkuna tämän kartan huoneeni seinälle. Kiinnitin neulan jokaisen kestävyysjuoksun arvokisavoittajan syntymäpaikan kohdalle. Jätin hopeat ja pronssit pois tilanpuutteen vuoksi. Nyt pitäisi laittaa neula paikkakunnan kohdalle jos siellä asuu nuori, joka jaksaa sitoa lenkkarinnauhat kiinni. (ote teoksesta Nousiainen: Maaninkavaara)

Teatterimies Jussi Helmiseltä kysyttiin radiossa kuinka parikymppisen saa teatteriin. Osuva vastaus jäi mieleen: "Se on helppoa. Pitää vain odottaa seuraavat parikymmentä vuotta."

Tunsin piston sydämessäni ja kävin teatterissa. Ennen kuin alkaa levitä ilkeitä puheita täsmennän, etten maksanut lippua tälläkään kertaa itse.

Jos teetettäisiin selvitys, mikä on Hevoskuurin lukijoiden useimmin lukema romaani, luulenpa, että Miika Nousiaisen Maaninkavaara selviytyisi kärkisijoille. Heti sinne Tuntemattoman ja Sinuhen selkään- joka tapauksessa reilusti ennen Sofi Oksasen tuotantoa.

Kuopion kaupunginteatterissa menee vielä muutaman viikon Pentti "Bona" Kotkaniemen ohjaama sovitus Miika Nousiaisen pakkomielletrilogian toisesta osasta. Juhani Peltosen Elmo oli sinivalkoisena urheilijana vielä kaikkivoipa, mutta nyt käsitellään edelleen elämää suurempaa, mutta kuitenkin jo hieman rajatumpaa aihetta- suomalaista kestävyysjuoksua.

On niin, että suomalaisen kestävyysjuoksun menestyshistoria on yhdelle romaanille jokseenkin täydellinen aihe. Silti voi jälkeenpäin kysyä – koska kapea-alainen aihe ei ehkä toista yritystä kestä - oliko oikein jättää/antaa homma Miika Nousiaisen harteille. Vai olisiko vaikkapa Tuomas Kyrö hoitanut homman vieläkin paremmin? Martti Huttusen kiteytyksiä kuunnellessa myös Hotakainen tulisi etsimättä mieleen. Vastausta tuskin saamme.

Jos jonkun niin tämän romaanin kirjoittajan pitää olla kirjaimellisesti katu-uskottava. Nousiaisella on riittävän omakohtainen juoksutausta ja faktat enimmäkseen paitsi hanskassa myös lenkkarissa. Silti jo lukukokemusta jäi aikoinaan rasittamaan muutama lievää törkeämpi asiavirhe kuten vaikkapa Jürgen Haasen virheellinen etunimi.

Vaikka pienellä kielialueellamme kustannustoiminta onkin rajautunut vain muutamaan konttoriin ja sinne ovat ajan saatossa aivan varmasti seuloutuneet maan pätevimmät kustannustoimittajat, aihe on kuitenkin loppupeleissä ollut heillekin hieman liian vieras. Aihepiirissä liikutaan kuitenkin niin spesifillä alueella.

Toisaalta on tietysti niinkin, että Nousiaisen kirja (ja Kotkaniemen ohjaus) toimivat mainiosti myös heille, jotka eivät ole niin sisällä kestävyysjuoksun maailmassa.

Kuopion kaupunginteatterin remontin vuoksi esitys oli viety väistötiloihin koulun juhlasaliin. Pienempi ja intiimimpi näyttämö palvelee periaatteessa vain positiivisesti, koska pohjimmiltaan tarinaa kuljetetaan kuitenkin lähes tykkänään kahden kertojan- isän ja tyttären- vuorottelevina kuvakulmina.

Päähenkilö Martti Huttusella on selkeä missio: suomalaisen kestävyysjuoksun kunnian päivien palautus. Isä, poika ja pyhä henki. Master plan kaatuu pojan kadotessa Ruotsinlaivalta maastojuoksun PM-hopea kaulassa hävittyään loppukirissä ruotsalaiselle. Asiaa ei koskaan avata, mutta rivien välistä voi haistella, että kyse on itsemurhasta.

Teini-ikäinen Heidi-tytär tekee voitavansa ja yrittää pelastaa pelastettavissa olevan tarjoutumalla surun lamaannuttaman isänsä uudeksi valmennettavaksi. Tästä käynnistyy äärimmilleen viety näkemys perheyrityksestä, jonka menneisyys on edessä ja tulevaisuus takana. Heidi taiteilee äitinsä avustuksella valmentajaisän, kavereiden ja poikaystävän kolmiossa.

Martti Huttunen on isänmaallinen mies, joka toivoo tulevan vaimonsa pukeutuvan ensitreffeille tummaan iltapukuun, koska tapaaminen on Paavo Nurmen hautajaisissa. Martti Huttuselle pääkaupunkimme tärkeimmät nähtävyydet Urheilumuseon lisäksi ovat Paavo Nurmen ja Lasse Virénin patsaat sekä kalliolainen kiinteistö, jota Paavo Suuri aikoinaan asutti. Martti Huttusen mielestä ulkomaalaisille turisteille pitäisi jo laivasatamassa näyttää mitä on oikea suomalaisuus puhtaimmillaan, jonka vuoksi jo Olympiaterminaalin seinässä tulisi olla laajakuva Kenian savanneilla kelteisillään juoksevasta Juha Väätäisestä. Martti Huttusen hääpäivät vietetään Lomakouherossa ja Martti Huttusen tyttären syntymäpäivälahjaksi valikoituu päivänsankarin oman valinnan mukaan joko veritankkaus tai korkeanpaikanleiri Keniassa.

Martti Huttusen alati kapeutuvassa maailmassa ainoaksi päteväksi mittayksiköksi jää ratakierros.
Martti Huttusen perheessä, tai tässä tapauksessa ehkä paremminkin juoksutallissa, tehdään virheitä ja harhalatuja hiihdellään, mutta kirja onnistui silti muovautumaan ehjäksi kokonaisuudeksi.

Pitkän linjan teatterimies "Bona" Kotkaniemi muistetaan mm. Lapinlahden Lintujen sketsisarjojen ohjaajana. Kotkaniemen ohjausta vaivaavat hieman samat asiat kuin ehkä alkuperäisteostakin. Kansallisteatterin versiossa aikoinaan luvattiin, että maitohapoille pistetään paitsi ruumis myös mieli, mutta aivan tähän ei mielestäni tällä kertaa päästy. Kokonaisarvosana on silti hyvä.

Jääkiekkomiehenä (poika Mikael Kotkaniemi mm. Porin Ässien ja HC Keski-Uusimaan valmentaja (äiti Kirsti Wallasvaara on muuten vuosikymmeniä myynyt Kainuun rastiviikolla marjoja)) Kotkaniemi on Nousiaistakin vieraammalla maaperällä, mikä näkyy jälleen joinakin asiavirheinä joihin varmasti puutun liian pedantisti.

Ohjaaja vetää nauhalta kyllä itse hienosti roolin Eläintarhan kisojen kenttäkuuluttajana. Myös loppuratkaisu, johon kirjan nimi ohjaa, oli nyt hieman valjusti perusteltu. Hieman samaa vikaa oli tosin kirjassakin.

Edelleen purnaan, että on suuri kysymys, miksei kirjan (mielestäni) hauskimmat kohtaukset olleet näyttämösovituksessa mukana lainkaan. Makeimmat naurut lukija sai Martin kirjoittaessa Suosikki-lehden terveyspalstalle teini-ikäistä tyttöä esittäen ja tiedustellessa alkaneiden kuukautisten vaikutusta kestävyysjuoksijan harjoitusohjelmaan. Samoin tämän kirjoituksen avauskappaleessa mainittu Suomen kartta oli omituisesti jäänyt lavastamon lattialle.

Nousiaisen kyseessä ollen kaikki vedetään aina äärimmilleen yli jolloin hyvä tarkoitus muuttuu maanisuudeksi. Nyt tämäkin jätettiin hieman puolitiehen. Kotkaniemi ei vie asioita päätyyn saakka vaan myöntää Heidille 39 asteen kuumeessa lepopäivän. Kirjassa siitä annettiin vasta teoriapäivä, jolloin katsottiin videolta Väätäisen juoksuja ja opiskeltiin kaarrejuoksutaktiikkaa. Kun haussa ovat yhä absurdimmat sävyt, siinä on vissi ero.

Näyttelijöiden fyysinen uskottavuus oli aivan ok. Martti Huttusen vaativaan rooliin vaaditaan ilmeisesti Jukka P. Muutama vuosi sitten Kansallisteatterin versiossa Huttusen nahkoihin ui Jukka Puotila, nyt roolissa nähtiin TV2:n maalaiskomedioista kuvitteellisen Kuusniemen kunnanjohtajana muistettu Jukka Pitkänen. Pitkänen ansaitsee puhtaat paperit.

Jatkoa saattaa olla vielä hyvinkin luvassa elokuvan tai tv-sarjan muodossa, sillä Matila-Röhr Productions on ostanut kirjan oikeudet. Tämä olisi luontevaa sikälikin, että teatteri- ja tv-käsikirjoituksia (mm. viimeisimpänä Putous) tehnyt Nousiainen on kertonut alun perin pyöritelleensä aihetta päässään nimenomaan televisiosarja mielessään.

Kaiken kaikkiaan Kuopion kaupunginteatteri selviää haasteesta varsin kuivin jaloin ja kevään viimeisiä esityksiä passaa kyllä suositella. Ilahduttavaa oli myös se, että aihe oli vetänyt edelleen tuvan aivan täyteen.

Ja jos Maaninkavaara on vielä lukematta, myös kirja on edelleen vaikkapa täydellistä leirilukemista. Sopivan kevyttä, mutta kuitenkin riittävän heviä. Teidän harrastus, meidän elämäntapa, kuten Martti Huttunen muotoilisi.


Blogisti Hannu Varkoi

hannu_varkoiHannu Varkoi on suunnistusurheilun moniottelija niin toimittajan, valmentajan kuin useiden arvokilpailuiden kuuluttajan tai tv-selostajan rooleissa. Hannu muistetaan myös suunnistussivusto O´news Cosmoksen päätoimittaja Heikki Levosena.


ulvang banneri