Hytönen: 10MILA ja James Bond

Ensin juostaan kymmenen tuntia osin pimeässä. Pummataan, kaadutaan, ryömitään, kiivetään, juostaan 2.45:n kilometrivauhtia tiellä ja pellolla, könytään 35 minuutin kilometrivauhtia tiheikkösuossa, rikotaan kompassit, lamput ja nivelet. Viimeisellä rastilla kolmen parhaan ero on 25 senttiä. Kuva: kestävyysurheilu.fi

Ensin juostaan kymmenen tuntia osin pimeässä. Pummataan, kaadutaan, ryömitään, kiivetään, juostaan 2.45:n kilometrivauhtia tiellä ja pellolla, könytään 35min kilometrivauhtia tiheikkösuossa, rikotaan kompassit, lamput ja nivelet. Viimeisellä rastilla kolmen parhaan ero on 25 senttiä. Kuva: kestävyysurheilu.fi

Kaksitoista 10MILA-viestiä juossut Hytönen pohtii suunnistusviestien luonnetta.

10MILA on taputeltu. Paljon tapahtui yön aikana ja IFK Göteborg vei kirin. Ensimmäinen ruotsalaisvoitto kymmeneen vuoteen. Edellinen tuli muuten silloin kun Södertäljen Petr Losman kukisti hajonnattomalla ankkuriosuudella Haldenin Tore Sandvikin loppukirissä. Miten sattuikin!

Järjestäjä oli onnistunut tekemään kevään klassikkoviestistä jännittävän, kun kolme joukkuetta leimasi käytännössä samaan aikaan ankkuriosuuden viimeisellä rastilla. Huomatkaa, että tässä viittaan onnistua-verbillä siihen tilanteen jännittävyyden luomiseen, en välttämättä siihen, oliko ratkaisu urheilullinen.

Urheilussahan on monta eri ulottuvuutta. Nostan tässä esiin kaksi: urheilullisuus ja jännittävyys. Urheilu on parhaimmillaan silloin, kun urheilullisin kriteerein paras (fyysisin ja taitavin) voittaa lopussa. Jännittävyys on taas sitä, ettei lopputulosta voi sanoa etukäteen varmaksi. Sama pätee moneen urheilun ulkopuoliseenkin alaan.

Otetaanpa esimerkki elokuvasta. Hyvässä elokuvassa on oltava pirun hyvät näyttelijät, kuvaajat, tekniikka ja lavasteet. Sen lisäksi juonen on oltava ennustamaton. James Bond –elokuvat ovat onnistuneita elokuvia.

007 voisi nujertaa superpahiksen vaikkapa kaksi viikkoa ennen kuin atomipommi räjähtää Lontoossa. Sitten lopun aikaa agentti vain kuhertelisi Moneypennyn kanssa päämajassa ja kymmenen muun naisen kanssa Monte Carlon Casinolla. Elokuvassa voisi olla kaikkien aikojen parhaat näyttelijät kuten esimerkiksi George Clooney, Sean Connery, Tauno Palo ja Lolo Ferrari. Mutta jos maailma pelastuisi kaksi viikkoa liian aikaisin, ei elokuva olisi jännittävä. Kuka sellaisia elokuvia jaksaisi katsoa?

Tämän vuoksi Bond pysäyttää atomipommin kellon vasta sekunti ennen räjähdystä.

10MILA:ssa oli täysin ala-arvoiset radat ja hajonnat. Juoksin 13,6 kilometrin aloitusosuuden, josta viimeisellä viidellä kilometrillä kaikki kävivät samat rastit. Ei kovin urheilullista, jos menestys tulee paremmin lantion lihaksia kuin kompassin rasiaa pyörittämällä.

Urheilullisuutta vai jännitystä?

Suuret kansainväliset suunnistusviestit ovat siinä mielessä ongelmallisessa asemassa, että ei oikein tiedetä mitä pitäisi tehdä. Jos laaditaan vaativat radat ja hajonnat vaativaan maastoon, Kalevan Rasti, Halden ja pari muuta tekevät juoksijoinensa niin rumaa jälkeä, että maaliin tippuu suunnistajia vartin tai kahdenkymmenen minuutin välein. Tuolloin kolmaskymmenes joukkue saattaisi hyvinkin lähteä aamun uusintalähdössä metsään. Urheilullisesti paras voittaa, mutta kuka jaksaisi seurata joka vuosi urheilua, josta puuttuisi jännitys?

Nyt viikonloppuna Skepptunassa kärsi urheilullinen puoli. Thierry Gueorgiou oli ankkuriosuuden kovin nimi ja voisin väittää, että Kalevan Rasti oli kymmenen tunnin kisassa niin sanotusti urheilullisin mittarein paras joukkue. Silti se palkittiin vasta kolmannella sijalla. Viimeisellä osuudella kolme kärkimiestä juoksi täsmälleen saman radan. Ne, jotka jaksoivat Thierryn mukana 17,6 kilometriä, pääsivät sitten kokeilemaan onneaan kirissä. Jännittävä loppu.

Jos suunnistajilta kysytään, mikä kisassa on kaikkein tärkeintä, kuuluu aina vastaus "No tietenkin hyvä ja haasteellinen maasto ja hyvät radat". Minusta se on osittain ulostepuhetta. Jos näin olisi, miksi 10MILAssa kävi viikonloppuna jälleen tuhansia suunnistajia samaan aikaan kun kaikissa Suomessa viikonloppuna järjestetyissä suunnistuskisoissa kävi yhteensä rutkasti vähemmän väkeä? Kyllä onnistuneeseen tapahtumaan kuuluu myös jännitys, perinteet, sosiaalisuus ja laivamatka.

Urheilussa on tärkeää se, ettei voittajan nimeä tiedä automaattisesti etukäteen, aivan kuten elokuvankin loppuratkaisussa.

Suomalaisnäkökulmasta tarkasteltuna Skepptunassa meidän James Bondimme (Thierry Gueorgiou) ei pelastanut maailmaa. Toisaalta se ei aiheuttanut samanlaista katastrofia mitä nollanollaseiskan epäonnistuminen olisi saanut aikaan.

Lisää kovia seuroja

Suunnistusmaailmaan pitäisi saada enemmän seuroja, jotka panostavat urheilijoihinsa yhtä paljon kuin Kalevan Rasti ja Halden. Nämä klubit tarjoavat ympäristön, jossa urheilija kehittyy ja onnistuu oikealla hetkellä. Sen laatiminen ei ole mitään avaruustiedettä. Se vaatii jonkin verran rahaa, paljon tietoutta lajista, innostuneita lajifanaatikkoja ja hyvän meiningin. Useamman todellisen huippuseuran avulla kärkitaistossa olisi enemmän joukkueita, vaikka kymmenen osuuden viestissä olisi enemmänkin hajontaa. Sitten olisi lisää urheilullisuutta ja jännitystä.

10MILAannkuriperhonenTällä kertaa Tyrvingillä oli kilpailun voittoa ajatellen väärä hajonta. Kuva järjestäjän GPS-seurannasta.

Muuten! Mitäköhän IL Tyrvingin kirivoimainen puolalaisankkuri Wojciech Kowalski ajatteli saapuessaan perhoshajontojen keskusrastille Thierryn ja kumppaneiden lähtiessä kiertämään hajontaa toisinpäin ja hänen lähtiessään yksin toiseen suuntaan? Maaliin hän tuli reilu kolme minuuttia kolmikon jälkeen.

Ainiin, ei se ole kiinnostavaa. Eihän elokuvissakaan koskaan jäädä pohtimaan, mitä se ensimmäinen Bondia nistimään tullut roisto kuollessaan miettii.

-Juho-Veikko Hytönen

P.s. Jos jotakuta kismittää suomalaisnäkökulma –sanan käyttäminen Kalevan Rastin kohdalla, suosittelen lukemaan Aaro Asikaisen blogikirjoituksen "Muukalaislegioona" sanomalehti Karjalaisen sivuilta.

--- Mainos - artikkeli jatkuu alla ---

Ad16605771St1Sz3466Sq110867070V0Id1