Vastaranta: Olympialaisista puhjenneita purnauksia

{jcomments on}Lontoo on enää yksi muisto ja nyt luodaan taas uusia haaveita ja suunnitelmia tulevaisuuteen. Suomella ei tannut mennä kovinkaan hyvin. Suomi on suomalaisten mielessä urheilumaa, mutta ei se siltä olympialaisten aikaan tunnu.

Lontoo on enää yksi muisto ja nyt luodaan taas uusia haaveita ja suunnitelmia tulevaisuuteen. Suomella ei tannut mennä kovinkaan hyvin. Suomi on suomalaisten mielessä urheilumaa, mutta ei se siltä olympialaisten aikaan tunnu. Ainakin suomalaisista medioista saa lukea aikamoisia valitusvirsiä. Meidän urheilijat on niin huonoja, ettei niitä saisi edes mihinkään lähettää. Tuo on minusta yksi eniten vääryyttä sisältävä väite. Tällä kertaa urheilijoiden maahan painaminen on mennyt jo sen verran rankaksi, että muutamat urheilijat ovat asiasta myös kirjoittaneet ja tuoneet esille, miltä toiminta näyttää heidän kantiltaan. Tässä nyt taas yhden urheilijan ajatuksia asiasta.

Olympialaiset on siitä hauskat kisat, että siellä on suurin osa sellaisia lajeja, joita vain suurimmalta osalta valtio tukee ja sponsorit ovat suhteellisen pienessä osassa. On siellä tennistäkin sun muita rahalajeja, mutta pääosin. Sen takia nämä kisat on mukava mittari nähdä, kuinka oman maan systeemi poikii tulosta.

Maastamme taitaa siis tulla urheilijoita, todella kovia yksilöitä, jotka pitävät urheilu-uutisia mukavana luettavana. Mutta otettaessa Räikkönen, lumilautailijat ja rallikuskit pois luettelosta, alkaa olla aika naheaa ja huomataan ettemme olekaan urheilumaa. Itsekin pidän Suomea urheilumaana, mutta kun otetaan olympiajoukkueesta kuva, niin on se aika pieni. Se on meidän urheilusysteemien tuote! Se on, minkä kaikki järjestöt ja urheiluasioiden pohtimisryhmät ovat saaneet aikaan. Olisi mukava nähdä myös yhteiskuva henkilöistä, jotka pyörittävät näitä systeemejä ammatikseen valtion rahoilla. Voisi olla isompi porukka kuin opiskelevien, työttömien, isän rahoilla elävien, 70% töissä käyvien urheilijoiden joukko. Emme taida siis olla hyvä urheilumaa, vaan ammattimainen urheiluorganisaatioiden pyöritys maa. Ammattimainen urheilullisenpaperinpyöritysmaa.

Onkohan meidän oympialajien maine hieman kärsinyt? Ajatellaampa omalle kohdalle. Haluaisitko olla urheilja, joka on kymmenen vuotta elänyt köyhyysrajalla ja tehnyt ammattimaisesti urheilua hanttihommien lomassa ja sitten vetää olympialaisissa maailman yhdeksänneksi parhaan suorituksen ja sen jälkeen hänet haukutaan tahdottomaksi luuseriksi ja hän voi jatkaa täysipäiväisesti urheilu-urallaan oppineita hanttihommia turhia uhrauksia tehneenä kansanpettäneenä suomalaisen urheilumedian luomana "Urheiluluuserina". Toinen vaihtoehto on olla Räikkönen. Ajaa nopeilla autoilla kilpaa ja välillä vähän ralliakin ja heitellä hyviä kommentteja suoraan Naurusaarilta, mihin oli kiva mennä suihkarilla rentoutuu missivaimon kanssa! Kumpi tulevaisuus on vetoavampi nuoriin? Valita olympiaurheilu ja 80% todennäköisyydellä tiketti suoraan urheiluluuseristoon, vai tehdä jotain hiukan kirkkaamman tulevaisuuden antavaa.

Voitaisiinko asialle tehdä jotain? Asialle tehdään jo ja tule sinä sitten poika itse näyttämään, kuinka nämä hommat tehdään, jos parhaiten tiedät. Näin sitä aina vastataan ja perustetaan lisää urheiluajattelijan virkoja ratkaisemaan näitä kysymyksiä. Lisää harjoittelumahdollisuuksia keskelle perämetsiä, joissa on mahdollista heittää kiekkoa ja saada valmennusta ja apua urheiluvammoihin ja asua asuntolassa. Sitten urheilijalle, joka on mitallitoivo olympialaisissa, annetaan vielä 2250€ tukea, jotta voisi mennä tuonne useita miljoonia maksaneeseen urheilun kehtoon. Harmi vaan, rahat ei riittäneetkään ja kun pitää jakaa sitä lehteä vielä joka aamu, niin ei ehdikään!

Olen saanut lukea järkevältä kuulostavasta ajatuksesta. Resursseja on riittävästi, jos ne osataan jakaa oikein. Mielestäni asia ei ole ihan näin. Resursseja on ehkä juuri ja juuri rahoittamaan urheilupaperin pyöritys ja tulevaisuuden ajattelijoiden elämä sekä muutamat harjoittelupaikat. Resursseja ei kuitenkaan tunnu olevan siihen, että urheijat pystyisivät elämään ja käyttäämään heille luotua ympäristöä. Urheilijoilla ei ole rahaa.

Tutustuessa syvällisemmin eri lajien huippuihin, olen saanut lopulta kaivettua totuuden perus "rakkaudesta lajiin" urheilulöpinän alta. Mieleen on painunut, että raha ratkaisee. Kuulostaa pahalta, mutta näin se on. On aivan höpinää sanoa, että urheilua arvostetaan, jos siihen ei laiteta rahaa. Raha on ainoa oikea urheilun arvostuksen mittari. Jos arvostetaan, siihen laitetaan rahaa. On hullua sanoa mille tahansa työntekijälle, että olet tosi hyvä ja me arvostetaan sua, mutta ei me sulle palkkaa makseta.

Ainoa oikea ratkaisu on siis alkaa arvostamaan urheilua ja laittaa siihen sen arvostuksen verran rahaa. Jos joku on lajissaan melki maailman paras, halutaanko sitä arvostaa Suomessa urheiljapalkan 1500€ verran, eli alle minkään muun työn Suomessa. Maailman parhaiden pitäisi elää mukavasti elämänsä loppuun saakka!

Suomessa arvostetaan siis urheilullisenpaperinpyörittäjän virkaa enemmän kuin urheilijaa. Kaikkea mistä maksetaan enemmän kuin urheilusta, arvostetaan enemmään kuin urheilua. Urheilua ei siis arvosteta juuri lainkaan. Suomessa urheilua ei nähdä työnä. Urheilusta ei kuulu maksaa mitään, koska sehän on mukavaa. Jos kuitenkin pitää saada olympiamitali, joutuu mukavien iltalenkkien lisäksi tekemään jotain muutakin ja silloin homma on työtä. Harrastelemalla kun ei enää tule maailman parhaaksi.

Meidän pitäisi siis pitää kaikki, mitä meillä jo on, ja lisätä resursseja, että urheiljoilla olisi varaa elää ja käyttää urheilupalveluita ja hyvää työtä 15 vuotta tehneen urheilijan tulevaisuuskin pitäisi olla turvattu. Antamalla olympiamitalista vaikka 2000€ kuussa lopun ikää. Kyllä Suomella rahaa on ja mukaan pitäisi saada myös kaikki urheilua myyvät tahot kuten kaupat. Heidän pitäisi myös laittaa rahaa urheiluun sponsoroinnin muodossa ja laittaa ammattilaistiimejä pystyyn Suomeen.

Tällä hetkellä suomalaisen urheilijan on aina lähdettävä Suomesta. On lähdettävä etsimään töitä ulkomailta. Pitää jättää koti ja tutut ympäristöt. Meille ei ole mahdollista elää urheilulla Suomessa. Se, että joutuu jättämään kotinsa ja elämään toisten maailmassa, on suuri taakka suomalaisille urheilijoille. Tämän takia meidän pitäisi pikkuhiljaa Suomessakin tajuta urheilun tukemisen velvollisuus kotimaassa. Jos ei tueta urheilua, kohta urheilua ei enää ole. Meistä tulee liikuntamaa, iltalenkkimaa! Me olemme jo aika hyvä kaikki pelaa ja liikkuu kansa, mutta liikunta ei ole urheilua. Ei kukaan halua lukea lehdestä liikunnasta tai katsoa sitä telkkarista. Viihteeksi kelpaa vain urheilu, jossa niistetään kaikki ulos urheilijasta. Kukaan taas ei halua urheilla ilman kunnioitusta, joka on nykyään sama kuin raha.

Eli arvostus näkyy lopulta rahassa. Jos urheilijaa arvostetaan vähemmän kuin vähiten arvostettua ammattia Suomessa, haluaako kukaan pian olla urheilija. Aina joku minun kaltaiseni ilman rahaa ja arvostustakin itseään kiusaava kaveri löytyy, mutta kyllä tulevaisuudessa meitä on vaan harvemmassa ja pian ei yhtään. Tällä menolla olemme saunalenkkien luvattu maa. Tulevaisuuden sankarimme on Jyri, joka jaksoi 12 tunnin toimistotyöpäivän jälkeen juosta töistä 30 minuuttia kotiin. On Jyrillä luonnetta!

Vastarantalamainos

Medilaser silmalogo jukkaala

Blogisti Jukka Vastaranta

Jukka Vastaranta
Jukka Vastaranta on maantieajon nuorten MM-hopeamitalisti ja ajanut Rabobankin ammatilaistallissa Protour-tasolla. Viime vuosina Jukka on keskittynyt maastopyöräilyyn. Viime vuonna hän saavutti maratonmatkoilla EM-hopeaa ja MM-kilpailuissa kahdeksannen sijan.