Vastaranta: Uutuuksia

Jukka Vastaranta uudessa talliasussa. Kuva: Koni Frey

Jukka Vastaranta uudessa talliasussa. Kuva: Koni Frey

Tähän aikaan vuodesta saa lukea uusista tiimeistä, kuinka kuskit menevät harjoittelemaan lämpöiseen, missä kukin avaa kilpailukautensa ja kuinka kovaa kuntoa kukin puhkuu.

Itsekin puhkun jo hiukan uudesta kaudesta vaikkakin olen päättänyt pitää rauhallista profiilia aika pitkälle kevääseen. Kuitenkin tälle kaudelle on taas tullut paljon uusia asioita ja kaikki uutuudet vaikuttaisivat jopa vievän tulostasoa parempaan suuntaan.

Perustin, tai heitin idean Medilaserin miehelle Petri Oksmanille, joka itse asiassa perusti Suomeen UCI:n hyväksymän tiimin ja itse pidin kuskin roolini. Tämä kotimainen tiimi on ehkä suurin tuloksen tekoa helpottava tekijä, mutta uusi tiimi on tuonut sisällään paljon tekijöitä, jotka vaikuttavat suoranaisesti vauhtiin.

Vapaus suunnitella oma kilpailuohjelma on ollut yksi etu. Monesti olen joutunut aloittamaan kilpailukauden jo helmikuun alussa eli nyt. Tänä vuonna olen kuitenkin siirtänyt alkua maaliskuun lopulle. Aikaisin alkaneet kilpailut ovat menneet monesti kohdallani hyvin, mutta niiden ympärille on kertynyt aina liikaa stressiä kalustosta, matkailusta, keleistä, sairasteluista sun muusta sähläyksestä johtuen. Monesti on tuntunut jo huhtikuussa, että olisi jo aika huilia. Nyt voin vielä hiihtää rauhassa ja tehdä voimaharjoitteita ja siirtää kilometrien keräilyä maaliskuulle uusi kalusto alla kevät auringon motivoidessa ja virittäessä mieltä kauden avaukseen. Suomalaiselle maaliskuun loppu on myös jotenkin luontevampaa kauden avaus aikaa kuin tammikuun loppu. Tarvitsee muistaa mistä sitä tulee.

Uutena teemana talvella on ollut voima. Tämä uutuus voi viedä tuloksia ylös tai alas, mutta on ainakin yritetty. Nyt on voimaa hankittu jo syyskuun lopusta. Jouluun asti voimailu oli jopa melko suurilla painoilla toteutettua, mutta nyt hiukan kevennetty ja tehty liikkeitä nopeammin ja joko yhdellä kädellä tai jalalla. Liikkeet ovat olleet varsin haastavia ja olen saanut huomata muuttuneeni hiukan yleistoimintakykyisemmäksi kaveriksi ja on sitä lihastakin tainnut hiukan tarttua. Junnuna tuli käytyä salilla melkein joka päivä, sitten lopetin voimailun täysin ja nyt se on ollut taas yli vuoden ohjelmassa näihin päiviin asti kiristyen. Saa nähdä mitä tämä vanhaan paluu saa aikaiseksi tulosten valossa. Yleisessä olotilassa muutos on ollut todella positiivinen.

Tiimi poiki minulle myös urheiluravinne sponsorin Fast Sports Nutritionin. Sama kuin voimailun kanssa, niin junnuvuosien suurtenkin palautusjuoma annosten sekä urheiluravinteiden käytön jälkeen olen ollut niukalla linjalla ja syönyt vain terveellisesti. Suhtautuminen palautusjuomiin on ollut hiukan negatiivinen peläten painonnousua. Syksystä asti on nyt kuitenkin ollut palautusjuomat sekä urheilujuomat päivittäin mukana ohjelmassa. Olen ollut hiukan vesimiehiä lenkillä nautittavan nesteen suhteen, mutta urheilujuomaa hiihtäessä testauksen jälkeen en ole pystynyt olemaan ilman sitä. Hiihtoon saa pienellä nesteytystauolla todella paljon puhtia lisää. Vesilenkki menee hiukan haahuiluksi. Samoin palautusjuomaa olen vetänyt joka lenkin päätteeksi. Sitä suositellaan otettavaksi kovien treenien jälkeen, mutta treeni on tainnut olla aika kovaa ja kevyinä päivinä on ollut pakko vetää paulauttavaa juomaa varmuuden vuoksi, jotta lepopäivä palauttaisi. Oikein kovien treenien jälkeen olen ottanut jättipalkkarin. En tiedä olenko ollut liian kauan ilman sitä ja tullut sille herkäksi, mutta sen vedettyä minulle tulee jopa halu lähteä uudestaan treenaamaan. Painon kanssa ei ole tullut mitään suuria mullistuksia. Aika ylhäällä se on pysynyt, mutta nyt Joulun jälkeen on hiukan alkanut rasva sulamaan vaikkakin kilot pysyneet ylhäällä. Luulen, että hyvät juomat lenkillä ja jälkeen nostavat harjoittelun tehoa sen verran, että juomista energiat palavat taivaan tuuliin. Kunnon palautus juoma myös kitkee pois ylimääräisen kokatessa tapahtuvan napostelun pohjattomaan nälkään. Noina lenkin jälkeisinä nälkäminuutteina voi joskus vetää yhden lounaan verran energiaa ennen kuin lounas on edes valmis. Palautusjuoma on hiukan järkevämmin koostunutta tavaraa kuin käden haalimat näkkärit, pähkinät, myslistä nypityt rusinat sun muut silmiin pistävät ruuat.

Pyöräksi tälle kaudelle saatiin Specialized. Se asia on sellainen, joka näkyy varmasti vauhdissa. Jos tulokset eivät parane, niin silloin mies on mennyt takapakkia. Minä olen ollut onnekas ja saanut ajaa ihan mukavilla vehkeillä koko urani, mutta nyt kalustossa tapahtunut muutos on merkittävä. Viime vuonna alla oli 26" jäykkäperä 9,1kg. Nyt alla 29er jäykkäperä 8,6kg. Alla nyt siis kevyempi pyörä isommilla renkailla, joten vauhtia pitäisi tulla lisää. Valikoimasta löytyy myös 29er Epic täysjousto. Pyörästä pitäisi saada 9,5kg painava vehje. Se ei ole paljoa! Olen nyt pääsyt testailemaan Epiciä. Pyörä on aikamoinen. Kisamiehelle tärkeä ominaisuus täysjoustossa on, että poljettaessa se on kuin koko jäykkä pyörä. Epic on tätä ja sillä on mukava ajaa jopa maantielenkkiä! Kuitenkin kiven osuttua reitille iskari poimii sen salamana. Oikeastaan ainoa miinus vehkeessä on se, että alamäissä asfaltilla ei voi nytkyttää joustoja aikansa kuluksi. Iskari ei vain notkahda. Hassua on myös hypätä tasaisella. Hypätä pitää kuin jäykällä pyörällä ja alas tullaan pehmeästi iskarien ottaessa iskun vastaan. Hiukan taianomaista menoa. Hienoa kun saa onnailla vehkeistä.

Aivan tuore uutuuslaite on Spirotiger. Se on hengityslihaksien treenausta varten tarkoitettu vempain. Se on käytössä ollut vasta viikon, mutta sillä tehdyt harjoitukset tuntuvat aika tehokkailta. Laitteen ansiosta voidaan hengittää hengityslihaksiston täydellä teholla ilman, että tehdään maksimaalista urheilusuoritusta. Näin hengityslihaksia voidaan treenata paljon enemmän kuin ilman laitetta. Esimerkiksi pallean saa hapoille normaalisti vain kisoissa ratkaisun hetkillä. Spirotigerillä sen saa hapoille olohuoneessa ennen lenkkiä. Treenailen nyt laitteella 15 minuuttia päivässä ja katson alkaako hengitys paranemaan. Alkutunnelmat ovat ainakin olleet hyvät ja hengitysrytmi on jo muuttunut konemaisemmaksi. Koskakohan alkaa huomata kasvua pallealihaksessa. Jotkut kasvattaa hauista, minä palleaa!

Tuossa on jo aika paljon eteenpäin vieviä tekijöitä. Nyt pitää vaan pitää perus peli kunnossa niin eiköhän kausi ala taas hyvin.

Lyyti.com

Blogisti Jukka Vastaranta

Jukka Vastaranta
Jukka Vastaranta on maantieajon nuorten MM-hopeamitalisti ja ajanut Rabobankin ammatilaistallissa Protour-tasolla. Viime vuosina Jukka on keskittynyt maastopyöräilyyn. Viime vuonna hän saavutti maratonmatkoilla EM-hopeaa ja MM-kilpailuissa kahdeksannen sijan.

inov 8 alapanoraama