Vastaranta: 2013 meni hyvin

Mennyt kausi oli minulle aivan uusi kokemus. 10 vuotta olen ajanut eri tiimeissä, mutta nyt ensimmäistä kertaa suomalaisessa tiimissä, jossa sain vahvasti vaikuttaa kilpailuohjelmaani. Tänä vuonna oli siis ensimmäistä kertaa elämässäni mahdollisuus kuunnella minua itseäni, ajaa kilpaa kun kulki ja huilia, kun alkoi isku hiipua.

Vuonna 2013 voittoja kertyi yhdeksän. Se on eniten, mitä olen uudella maastourallani voittanut vuodessa. Tuohon saa jo hiukan tuuletella. Itse olen kaudessa erityisesti tyytyväinen siihen, että otin jokaisen mahdollisuuden, joka minulle tarjottiin, voittaa kilpailu. Yksikään mahdollisuus ei kaatunut huonoon päivään tai epäonneen. Omalla tasollani en olisi voinut voittaa enempää kilpailuja. Jos olisin voittanut enemmän, niin olisi pitänyt päihittää maailmanmestareita.

Voidaan sanoa siis, että kausi oli todella hyvä. Voin kuitenkin todeta, että jotain jäi puuttumaan. Ikinä ei voi olla tyytyväinen tai homma loppuu siihen. Mitä jäin kaipaamaan, oli itsensä todella tiukille laittaminen. Todellinen satsaaminen ja reunalla keikkuminen kestääkö vai ei. Järkevästä tasosta yli meneminen ja sitä kautta ehkä yhden suuren voiton saavuttaminen ongelmien uhalla.

Kausi oli siis hyvä ja minulla ei ollut mitään ongelmia. En ollut kertaakaan kipeä. Ei ollut polvi tai lonkkavaivoja, ei mitään perusylimenemisen merkkejä. Keväällä oli toukokuun lopussa merkkejä, että nyt napsahtaa, mutta silloin otin juuri ajoissa viikon kevyttä. Kausi oli siis liian täydellinen ollakseen täydellinen kausi suurten saavutusten valossa. Se oli normaali huippuhyvä järkevästi vedetty kausi, jolla tuli tulosta huhtikuulta syyskuun loppuun asti.

Nyt kun alkaa mies palautua, niin mieleen hiipii ajatus, että ensi vuonna isketään. On kiva voittaa kisoja säännöllisesti ja pitää näin tiimin värejä näkyvissä. Se on ammattimaista toimintaa ja pitkäjänteistä uran pituuden ja miehen terveyden kannalta. Joku kuitenkin ajaa minua tähän hommaan ja se ei ole enää pienten kisojen voittaminen peruskunnossa. Kisoja on tullut voitettua monta sataa. Peruskunnossa oleminen ei enää haasta minua oikein kunnolla. Haluan taas ajaa itseni ahtaalle ja tehdä jotain mihin vain muutama maailmassa pystyy. Harjoittaa sellaista itsekuria, että se näkyy kauas. Jos katsoo kestävyyslajien huippumiehiä, niin ovathan he erilaisia. Se erilaisuus ei tule vain tekemällä keskitien ratkaisuja treeneissä tai ruokavaliossa. Pitää tehdä asioita, jotka ei ole helppoja. Tarvii ajaa liian pitkiä lenkkejä, vaikka väsyttää, tarvitsee nähdä nälkää, pitää nostaa painoja, jotka ovat liian suuria ja jaksaa toistaa kaikkia treenejä päivästä toiseen, eikä olla oikeastaan missään normaalissa elämässä mukana. Sitten alkaa kulkea ja on mukava käydä kisoissa.

Oikeastaan edes se kisoissa pärjääminen ei ole enää se tärkein juttu tuossa vaiheessa, vaan se nautinto, minkä saa, kun toteuttaa tuota "pitää tehdä listaa". Onhan suuret saavutukset tietenkin plussaa, mutta sitten vaan tarvitsee asettaa suurempia saavutustavoitteita ja "pitää tehdä lista" vaan pitenee.

Eli ensi vuonna taas kiristetään ruuvia ja aletaan elämään taas. Keikutaan ylirasituksen tietämillä ja nautitaan siitä, että tehdään täysillä, mitä tehdään. Tavoitetta on siinä, että tekee asiat niin hyvin, että voi niihin olla itse tyytyväinen. Tämä taso on ihmisillä erilainen ja jollain aika korkealla ja tuntuu aina vaan nousevan korkeammalle, mitä enemmän yrittää. Tarvii vaan yrittää puristaa.

Lyyti.com

Blogisti Jukka Vastaranta

Jukka Vastaranta
Jukka Vastaranta on maantieajon nuorten MM-hopeamitalisti ja ajanut Rabobankin ammatilaistallissa Protour-tasolla. Viime vuosina Jukka on keskittynyt maastopyöräilyyn. Viime vuonna hän saavutti maratonmatkoilla EM-hopeaa ja MM-kilpailuissa kahdeksannen sijan.

inov 8 alapanoraama