Varis: Vuoristokuuri

Karppa Livignossa. Kuva: Kari Varis

Karppa Livignossa. Kuva: Kari Varis

Harjoituskauden toinen korkeanpaikanleiri on selvitetty ja kotiin palaan marraskuun ensimmäisellä tunnilla. Leiri oli kestoltaan 31 päivää, ensimmäiset kolme viikkoa vietin Livignossa ja viimeiset kymmenen päivää Val Senaleksessa. Tuo on riittävän pitkä aika olla vuoristossa, tai ainakin välillä se alkoi tuntua siltä. Pitkään ohuessa ilmanalassa tosin täytyy viihtyä jos haluaa siitä hyötyä.

Viime vuodesta hyväksi koetulla leirityksellä siis mentiin toinen vuosi putkeen. Heinä-elokuussa harjoittelin kuukauden Livignossa ja nyt päättynyt koko lokakuun kestänyt leiri oli harjoituskauden toinen pätkä vuorilla.

Edelliseen vuoteen verrattuna tämän vuoden leireihin panostettiin vielä enemmän, koska molemmilla leireillä oli edellisestä vuodesta poiketen hieroja mukana. Siitä oli selkeä hyöty, koska lihakset pysyivät paremmassa kunnossa ja palautuminen oli nopeampaa kun mennään äärirajoilla.

Harjoittelu korkealla on raskaampaa ja palautuminen hitaampaa, mutta varman päälle ei menty vaan tietoisella riskillä harjoittelu oli kohtuullisen hevoskuurimaista. Halu kehittyä ajaa urheilijan hakemaan uusia ja kovempia ärsykkeitä. Toinen vaihtoehto olisi harjoitella kotona ja tyytyä tämänhetkiseen tasoon, mutta se ei motivoi. Tällä hetkellä rahaa tosin olisi kymppitonnin verran enemmän jos ei sokeasti uskoisi mahdollisuuksiin ja vaativista oloista saataviin hyötyihin.

Val Senaleksen jäätikkö tarjosi tänä vuonna parastaan, kelit oli hyvät ja lumi oli poikkeuksellisen liukasta 3000 metrissä. Keski-Euroopassa aurinko antaa valoa tähän aikaan vuodesta eri tavalla kuin Suomessa, joka oli yksi syy miksi halusin tulla poikkeuksellisen myöhään leiriltä pois. Toinen syy on kahden viikon päästä hiihdettävät Oloksen maailmancupin katsastukset. Uskon hapen kulkevan hyvin korkealla oleskelun takia ja kaksi viikkoa pitäisi riittää leiristä palautumiseen.

Näissä merkeissä, väsymystä odotellen.

-Karppa-

Blogisti Kari Varis

kari_varisMaajoukkueeseen läpimurtoa tekevä hiihtäjä Kari Varis. Kari on hakenut kestävyyttä aiemmin myös Keski-Euroopan maratonhiihdoista.


ulvang banneri