Viljanen: Hevoskuuri Ranskanmaalla, osa I

Jukolan viestistä ja edellisestä blogikirjoituksesta on ilmeisesti kulunut jo tovi, kun koivuissa rupeaa lehdet kellastumaan ja illalla pimeä yllättämään aiemmin ja aiemmin. On siis korkea aika tarttua taas kynään. Edellinen blogi oli matkakertomus omasta Jukolan osuudestani ja samoilla linjoilla jatketaan tälläkin kertaa. Seuraavassa tulee Hevoskuurin matkakertomus Ranskan MM-kisoista.

Jukolan viestistä ja edellisestä blogikirjoituksesta on ilmeisesti kulunut jo tovi, kun koivuissa rupeaa lehdet kellastumaan ja illalla pimeä yllättämään aiemmin ja aiemmin. On siis korkea aika tarttua taas kynään. Edellinen blogi oli matkakertomus omasta Jukolan osuudestani ja samoilla linjoilla jatketaan tälläkin kertaa. Seuraavassa tulee Hevoskuurin matkakertomus Ranskan MM-kisoista.

Ranskan MM-kisat olivat historialliset ensimmäiset suunnistuksen MM-kisat, joista myös Hevoskuuri raportoi paikan päällä. Mielenkiinnolla olinkin kisoihin lähdössä. Ensimmäinen matkavalmisteluni oli selvittää, miten kisakaupungin nimi lausutaan ranskaksi, jotta löytää perille ja voi kysyä neuvoa tarvittaessa. Häpeäkseni on tunnustettava, että siltä osin minulla on aukko sivistyksessä, että tämän eurooppalaisen kulttuuri- ja sivistyskielen opettelu on jostain syystä jäänyt tekemättä ja nyt siitä sitten maksetaan. Koska kaupungin nimeä ei tosiaan ilmeisesti lausuta "Aiks les Pains" niin ajattelin vielä varmistaa asian ranskalaiselta ystävältäni. Hänelle minun täytyi ensin tosin kirjoittaa nimi paperille, koska hänkään ei ymmärtänyt mitä kaupunkia tarkoitin. No asia selvisi, että nimi lausutaan jotenkin "Ex le Bääns", joten olin valmis matkaan. Ja olihan minulla toki ranskalainen aksentti ja h-kirjain hallussa, tyyliin " Aim äpiii (I am happy) ja "is it eviii?" (is it heavy?), joten vahvoilla oltiin ja ei muuta kuin menoksi vaan!

Lentokentällä lentoa Frankurtiin odotellessa samaan kahvipöytään osui Suomen Suunnistusliiton johtoa, joten mukavastihan reissu lähti liikkeelle, kun heti pääsi itseään parempaan seuraan. Puolessavälissä matkaa eli Frankfurtissa meidän tiemme erkanivat, kun olimme päättäneet mennä eri reitinvalintoja rastille. Liitto veti tarkasti Geneven kautta ja Hevoskuuri pitkä päätyyn-taktiikalla Lyonin kautta. Lopputulos taisi olla aika sama. Ranskalainen kaverini oli antanut ohjeet, kuinka päästä lentokentältä junalla Lyonin keskustan kautta Aix-les-Bainsiin. Kovalla kiireellä siis rautatieasemaa etsimään. Asemalla katselin jo junia Lyoniin, kun lähtevien junien listalta bongasin junan, joka oli juuri samalla minuutilla lähdössä Annecyyn. Onneksi tällä kertaa aivot oli heti ajan tasalla ja tajusin, että tuon junan on mentävä Aix-les-Bainsin kautta. Ei muuta kuin kiihdytys ja juoksuun ja junan perään. Samalla opin heti uuden ranskan kielen sanan, "voie" tarkoittaa laituria ranskaksi, mutta älkää vaan kysykö, miten tuo sana lausutaan. Konduktööri siinä jo heilutteli punaista lippuaan ja vihelteli pilliinsä, kun hyppäsin junan kyytiin.

Aix-les-Bainsiin päästiin ja rautatieasemalta lähdin karttamuistin ja hisutekniikan avulla suunnistamaan kohti hotellia, jonka pitäisi löytyä kävelymatkan päästä kaupungin keskustassa. Toisesta risteyksestä oikealle, sitten kolmas risteys vasemmalle ja suoraan eteenpäin, kunnes hotelli Revotel tulee vastaan. Ja Revotellin kyltti tosiaan tuli vastaan. Ja siellä oli itse mr.Revotel jo odottamassa. Yhteisiä sanoja ei löytynyt liikoja, mutta riittävästi kuitenkin. Avaimen sain kouraani ja maksun ehtii kuulemma maksamaan myöhemminkin. Tämä herra Revotel oli kyllä kaikin puolin mainio veikko, aina pikku virne päällä ja jotain vitsiä mielessä. Vaikkemme tosiaan liian paljon samaa kieltä puhuneet, niin kommunikointi sujui silti mainiosti ja pientä vitsiä ja herjaa pystyimme jo loppuviikosta hyvin heittämään keskenämme ja ymmärtämään toisiamme. Samaan pikkuhotelliin oli muuten majoittunut myös Espanjan joukkue, mukana mm. Tommi Tölkön kauniimpi puolisko ja junioreiden MM-kisojen mitalisti Andreu Blanes. Heidän kanssaan tulikin joku sana viikon aikana vaihdettua.

Olin perillä Ranskassa sunnuntai-iltana ja maanantaina oli illalla vuorossa kisojen avajaiset kisakulkueineen. Päivällä oli hyvin aikaa tutustua hiukan tähän perinteiseen kylpyläkaupunkiin, jonka jo muinaiset roomalaiset olivat löytäneet. Ja Aix-les-Bainshan on aivan äärettömän idyllinen pikku kaupunki Ranskan suurimman luonnonjärven Lac du Bourgetin rannalla vuorten ympäröimänä. Lisäksi kaupunki täynnä mukavia pikkukujia ja kävelykatuja ja liikkeitä ja kahviloita. Ihan siinä boheemisielu taas heräsi henkiin niitä tallustaessa ja kahviloissa istuskellessa. Ja on se vaan toista mennä paikallisen lihamestarin pikkuputiikkiin mennä ostamaan herkullista salamia ja keskustelemaan metvurstien eri mauista, taikka ostaa herkullista jäätelöä paikallisesta jäätelöbaarista, kuin että kiertelisi jossain linnainmaan prisman tai citymarketin persoonattomilla äärettömän pitkillä käytävillä ja ostaisi sitä samaa pirkkatuotetta tai eldoradoa, ideaparkeista nyt puhumattakaan. Ranskassa tai ainakin Aix-les-Bainsissa kadut ja kaupat oli oikeasti tehty ihmisiä varten, niin kuin niiden pitääkin. Ja tulihan sitä kuuluisaa ranskalaista patonkiakin maistettua, eikä tarvinnut jonottaa kahta tuntia eikä ruveta tappelemaan niin kuin Tampereen ranskalaisella torilla tehtiin.

Ilolla laitoin myös silmään, että suunnistuksen MM-kisat näkyivät kaupungissa todella hyvin. Melkein joka kadun kulmassa ja liikkeessä oli kisajulisteita ja ihmiset tuntuivat tietävän mistä suunnistuksen MM-kisoissa on kyse. Ja kiitettävän runsas joukko kaupunkilaisia oli löytänyt myös avajaisia ja kisakulkuetta seuraamaan. Ja olihan tosiaan avajaisissa myös Ranskan sprintteritähti Christophe Lemaitre nostamassa Ranskan lipun salkoon.

Kilpailutoimisto eli Eventcenter löytyi myös kävelymatkan päästä ja sinnehän sitä piti mennä ilmoittautumaan ja jännäämään, mitä kaikkea kivaa mediapussista löytyisi. Ja löytyihän sitä, Savoijin alueen kartta, turistiopas ja upea kisapuukko (tästä lisää tarinaa vielä blogin jälkimmäisessä osassa) ym. kivaa. Kisapassinkin sain, kun Hevoskuurin nimi maailman eri suunnistusmedioiden joukosta löytyi. Palvelukin oli hyvää ja ystävällistä, vaikkeivät hommat aina niin luistaneet kuin olisi pitänyt. Netti tökki ja luvattuja kuljetuksia kisapaikoille ei oltu oikein kunnolla hoidettu, mutta kisaemäntä Virginie hymyili iloisesti ja lupasi hoitaa asian. Ja hoituihan ne kaikki aina lopulta ja Hevoskuuri oli tyytyväinen, kun ei edes ensikertalaisena tiennyt, että mitä olisi pitänyt odottaa ja vaatia. Eikä tässä vielä varaa ole liikoja vaatia palvelujen suhteen.

Tämä näköjään meni tällaiseksi jaaritteluksi eikä loppua näytä tulevan, joten parempi jakaa tämä blogijuttu kahtia ja jatkaa itse kisoista siinä seuraavassa ja toivottavasti viimeisessä osassa, joka lähipäivinä ilmestynee. Käyköön tämä johdannosta.

Blogisti Tero Viljanen

tero_viljanenEntinen kilpaurheilija, nykyinen elämäntapaliikkuja ja -kilpailija, liikunnanfilosofi ja liikuntasosiologi. Mies, joka kokee onnen hetkiä pitkillä juoksu- ja hiihtolenkeillä, eikä pidä lenkillä kuulokkeita korvissaan, vaan pohtii elämän tarkoitusta ja arvoitusta. Elämänfilosofi, jolla kesti lukea 10 vuotta yliopistossa filosofiaa ja tutkia muiden filosofien teorioita, ennen kuin ymmärsi, ettei toisten teorioita tutkimalla voi ymmärtää omaa elämäänsä ja itseään. Viihtyy yhtä hyvin Lapin tuntureilla kuin Rooman boheemikahviloissa. Antaa tänä päivänä niiden voittaa urheilukilpailuja, joille se on tärkeämpää kuin itselle.


inov 8 alapanoraama