Paluu vuonojen maille ja norjalaisesta sielunelämästä, osa II

Hetki on jo vierähtänyt edellisestä blogijutustani ja paljon on vettä jo virrannut Vantaan- ja Kyröjoessa kevättulvien aikaan. Vielä kun tänään tein todennäköisesti talven viimeisen hiihtolenkkini, niin paneudutaan nyt siihen lupaamaani norjalaiseen sielunelämään ennen kuin kaikki lumet ehtivät sulaa.

Hetki on jo vierähtänyt edellisestä blogijutustani ja paljon on vettä jo virrannut Vantaan- ja Kyröjoessa kevättulvien aikaan. Vielä kun tänään tein todennäköisesti talven viimeisen hiihtolenkkini, niin paneudutaan nyt siihen lupaamaani norjalaiseen sielunelämään ennen kuin kaikki lumet ehtivät sulaa. Pari vuotta Norjassa asuneena pääsin ehkä hiukan perille tuosta mystisestä ulkoilmassa viihtyvästä kansasta ja heidän sielunelämästä. Ja Oslon MM-hiihdot palauttivat hyvin mieleen, kuinka paljon tuossa maassa on kansallistunnetta ja kuinka paljon he hiihtoa ja omia urheilijoita rakastavatkaan.

Ja Norjalla menee lujaa ja pirun rikkaitakin ne ovat. Ja maa on suomalaisillekin kallis kuin mikä. Oslo on yksi maailman kalleimmista kaupungeista, jossa pizzasta saa maksaa useimmissa paikoissa lähes 20 euroa ja oluesta 7-10 euroa. Ei olekaan ihme, että Norja onkin pakastepizzavalmistajien luvattu maa. Ja sieltähän ne grandiosatkin taitaa olla peräisin...

Ja tuuriakin norjalaisilla on ollut viime vuosikymmenten aikana, sillä ilman Atlantilta löytynyttä öljyä, Norja olisi tänä päivänä todennäköisesti köyhä ja katajainen kansakunta ilman suurta menestystarinaa. No, ainakin hiukan alemman elintason maa, jossa hinnatkin olisivat suomalaisittain kohdillaan. Ja täytyy sanoa, että on tämä suhteellisen nopea rikastuminen ja menestys mennyt hiukan norjalaisten hattuunkin. Minäkin sain kuulla ihan riittämiin, kuinka Norja on maailman paras maa ja kuinka heillä on asiat niin hyvin. Ei siinä mitään, kyllä kansallistunnetta on hyvä olla ja olla ylpeä kotimaastaan. Mutta kyllä se kehuminen meni joskus yli ja se jatkuva vertailu, että "meillä asiat on näin hyvin, miten teillä?". No näissä tapauksissa ei auttanut muuta kuin alkaa vitsailla meidän yhteisestä naapurista, nimittäin Ruotsista. Suomalaisia ja norjalaisiahan yhdistää tämä suunnaton halu tehdä pilaa ja vitsailla ruotsalaisten kustannuksella. Ruotsin alistamia kansakuntia kun tässä ollaan molemmat ja isovelikompleksi vaivaa edelleen. Ei siis ihme, että nyt kun Norja on saavuttanut ainakin taloudellista menestystä, niin heille on luonnollista muistuttaa juuri ruotsalaisia tästä. Ja nähtiinhän tämä hyvin Oslon MM-hiihtojenkin aikaan ja varsinkin miesten viestiin kulminoituneessa episodissa. Ruotsihan eroaa Suomesta ja Norjasta siinä, että Ruotsi on ollut jo vuosisatoja eurooppalainen suurvalta ja ruotsalaisessa kansankodissa on kaikki hyvin. Heidän ei siis tarvitse enää todistella muille mitään, vaan ruotsalaisille heidän hyvyys on jo sisäsyntyinen itsestäänselvyys.

Mennään sitten urheiluun. Tärkeässä roolissa osana norjalaista kansallistunnetta on urheilu ja varsinkin norjalainen urheilumenestys. Näin vaalien alla perussuomalaisillakin olisi opittavaa norjalaisten isänmaallisuudesta ja kansallisylpeydestä. Norjalainen urheilumenestyshän on mitä mainioin tapa osoittaa kansakunnan hyvyys muiden maiden silmissä. Oslon MM-kisojen jättimenestys oli äärimmäisen tärkeä asia ja kisoihin oli panostettu todella paljon. Hiihtohan on norjalaisille pyhä asia ja MM-kisat hiihdon mekassa Holmenkollenilla jotain elämää suurempaa. Norjalaisille on siitä annettava pisteet, että siellä tätä jaloa kestävyysurheilulajia todella osataan arvostaa ja heidän hiihtosankarit ovat todella arvostuksen huipulla. Ja norjalaisille pisteet myös siitä, että varsinkin hiihtokisoissa myös muiden maiden hiihtäjiä kannustetaan (siis myös ruotsalaisia) ja hienot suoritukset palkitaan arvoisellaan tavallaan, kuten Matti Heikkisen voittaessa kultaa norjalaisten nenän edessä. Ilo oli olla paikan päällä seuraamassa tätä suurta urheilujuhlaa, vaikka olisihan sitä muillekin maille enemmän niitä kultamitaleja suonut. Norjalaiseen sielunelämään kuuluu myös se näkemys, että norjalainen urheilumenestys on puhtaasti kansakunnan hyvyyttä, eikä esimerkiksi missään nimessä dopingin. Vaikka muiden maiden hiihtäjät kuinka douppaavat ja norjalaiset silti pärjäävät paremmin, on se vain puhtaasti heidän hyvyyden ansiosta. Tavallinen norjalainen matti meikäläinen ei vaan voi käsittää tai hyväksyä, että norjalainen urheilija olisi käyttänyt kiellettyjä aineita. Se on poissuljettua, vaikka onhan norjalainen urheilija aika monessakin lajissa kärynnyt vuosien saatossa, mutta ei siinä kaikkein pyhimmässä eli maastohiihdossa. Ja tarkennettakoon vielä, en ota tässä kantaa norjalaisen dopingin käytön puolesta enkä vastaan, kerron vain kuinka tavallinen norjalainen kokee asian.

Mutta kyllä Norjan urheilussa tehdään paljon hyviä asioita. Koska urheilumenestys on heille niin tärkeää, ollaan Norjassa valmiita tekemään kaikki mahdollinen urheilun hyväksi. Suomen huippu-urheilun muutosryhmällä olisi varmasti paljon opittavaa Norjan Olympiatoppenin ja maan huippu-urheilusysteemin toiminnasta. Toki tässäkin Norjan hyvät taloudelliset resurssit ovat edesauttamassa kattavan ja toimivan systeemin luomista. Norjassa ei todellakaan säästellä kruunuja, kun on kyse urheiluun panostamisesta. Mistä Suomikin löytäisi oman öljylähteensä? Päijänteen vai Inarijärven pohjasta, vai mistä? Ihan kateeksi käy vuonojen hannuhanhi-kansaa.

Ja älkää nyt lukijat vaan saako tästä jutusta sellaista kuvaa, että minusta Norja on paska maa jossa asuu omahyväisiä ja ylimielisiä ihmisiä. Ei todellakaan, enhän minä siinä tapauksessa olisi aikanaan Norjaan muuttanut. Kyllä Norja on oikeasti hieno ja äärimmäisen kaunis maa, jossa asuu mukavia ulkoilmaihmisiä, joille kestävyysurheilu on tärkeä osa elämää. Norjassa on urheilijan hyvä olla. Mutta mitäpä muuta kertoisin enää norjalaisista? Enpä taida enää mitään, käykää itse tutustumassa maahan ja paikallisiin ihmisiin. Seuraavassa blogissa mennään uuden aihepiirin pariin.

Blogisti Tero Viljanen

tero_viljanenEntinen kilpaurheilija, nykyinen elämäntapaliikkuja ja -kilpailija, liikunnanfilosofi ja liikuntasosiologi. Mies, joka kokee onnen hetkiä pitkillä juoksu- ja hiihtolenkeillä, eikä pidä lenkillä kuulokkeita korvissaan, vaan pohtii elämän tarkoitusta ja arvoitusta. Elämänfilosofi, jolla kesti lukea 10 vuotta yliopistossa filosofiaa ja tutkia muiden filosofien teorioita, ennen kuin ymmärsi, ettei toisten teorioita tutkimalla voi ymmärtää omaa elämäänsä ja itseään. Viihtyy yhtä hyvin Lapin tuntureilla kuin Rooman boheemikahviloissa. Antaa tänä päivänä niiden voittaa urheilukilpailuja, joille se on tärkeämpää kuin itselle.


inov 8 alapanoraama