Martikainen: Kisaraportti, Parapyöräilyn maailmancup #2, Espanja

Kohtuullisen monipuolisen urheiluviikon sisältöön lisäsin viikonlopun aikana vielä parapyöräilyn maailmancupiin osallistumisen. Kaikennäköiseen sitä on tullut lähdettyä mukaan. Ja tästä reissusta riittää kerrottavaa ja muisteltavaa.

Itse matka-aikataulu oli meillä suhteellisen tiukka, sillä saavuimme Espanjaan vasta torstai-iltana, kun starttimme oli perjantaina klo 13. Saavuttuamme hotellille myöhään illalla, aloimme heti pikaisen ruokailun jälkeen kokoamaan pyörää valmiiksi starttia varten. Homma eteni ongelmitta, kunnes Jarmo (a.k.a professorin) kiinnittäessä takavaihtajaa takaisin korvakkeeseensa, huomasimme, että korvakkeen kierteet olivat lähes pilalla..! Vaihtajaa ei saanut tiukalle, vaan se heilui reilusti edestakaisin, eli oli ajokelvoton. Tämä kyseinen pyörä on kohdannut paljon matkustelua, ja se tosiaan näkyi korvakkeessakin (paging Marko Törmänen..).

Ko. merkin tandemiin ei valitettavasti ole ollut liiemmälti lisäkorvakkeita saatavilla, joten varalle ei sellaisia ollut (pitäkää aina varakorvaketta työkalupakissa). Hetken päänraapimisen ja päivittelyn jälkeen ehdotin, että vedän vaihtajan reilusti väärälle kierteelle, sillä se näytti ainoalta vaihtoehdolta aikataulullamme. Ja niin tein. Sain vaihtajan tiukasti kiinni, mutta se oli vinossa. Ei vain vähän vinossa, vaan aivan törkeän vinossa. Säätämällä saimme sen toimimaan ensinnäkin tempoa varten, eli pääasiassa isommilla välityksillä, pikkupää ei toiminut juuri ollenkaan.

Kisa-aamu valkeni, ja siirryimme kisapaikalle. Ilmat renkaisiin ja lämmittelemään. Kaikki hyvin, jalat tuntuivat molemmilla kohtuullisen hyviltä tiukasta aikataulusta huolimatta. Sitten alkoivat todelliset ongelmat.

Ensin huomasimme takarenkaan tyhjentyneen. Ok, ei hätää, meillä oli vielä sopiva korkeaprofiilinen vanne taakse (lämmittelimme siis levykiekolla, jotta voisimme välttää kiekonvaihtoa ja lisärasitusta takavaihtajalle). Tutkin vielä levykiekon renkaan, ja reikä oli mallia pieni, huomaamaton ja hitaasti vajuva. Kestäisi ehkä kisan, ehkä ei, joten riskiä ei voinut ottaa. Kaikki kiekothan olivat tuubirenkaalla, joten nopea vaihto ei ollut alle tunnin varoitusajalla vaihtoehto.

Korkeaprofiilinen alle, lisää lämmittelyä, kunnes... Psiiihhff. Rengas tyhjänä. Muita kiekkoja meillä ei ollut mukanamme tilarajoitteista johtuen, joten keinot alkoivat olla vähissä. Onneksi apu löytyi kauempaa kuin lähempää, ja Espanjan joukkue lainasi meille levykiekon joukkueenjohtajamme Mikko Peltosen ansiokkaasta myötävaikutuksesta, eli pääsimme viivalle! Tutkiessani jälkimmäistä rengasta lähempää, huomasin että siihen oli tarttunut ohdake tms. paikallinen, erittäin terävä ja piikikäs yllätys. Näitä kannoimme mukanamme myös kengänpohjissa.

Pääsimme siis matkaan hyvin, starttiin ei tullut kiire, ja saimme rauhassa kerrata ajosuunnitelmamme, jonka professori kuulemma heti unohti. Tunnusti jälkeenpäin. Temporeitti ajettiin kahtena 11km kierroksena, jossa toisessa päässä oli perinteinen suomalainen kääntöpaikka, ja toisessa kierrettiin kortteli. Ajo itsessään meni hyvin, eli nousujohteisesti, tai ennemmin tasaisesti, kuten pitikin. Olimme väliajoissa ensimmäisen kierroksen jälkeen kymmenen huonommalla puolella, mutta tasainen vauhti nosti meidät lopulta kuudenneksi. Näyttää siltä, että monet parit ajoivat tandemilla helposti ylivauhtia, ja räjähtivät toisella kierroksella aivan täysin.

Tavoitteenamme oli selkeästi podium. Vauhti on parantunut viime vuodesta, ja aikamme olikin (toki olosuhteet voivat vaikuttaa) lähes sama kuin voittajalla vuotta aiemmin. Jäimme tämän vuoden voittajalle 35sek, joka ei onneksemme ole paljon, ja nappisuorituksella aivan tehtävissä. Myös uuden pyörämme voi olettaa vaikuttavat asiaan, ja se tullaankin kokoamaan alkavalla viikolla.

Tänä vuonna on myös alkanut pisteiden kerääminen Rion paralympialaisia varten, ja tämä näkyykin tason selkeänä levenemisenä myös tuloksista. Parhaiten asiaa kuvaa se, että viime vuonna samassa kilpailussa kymmenes tandempari hävisi voittajalle n. 2.30, mutta tänä vuonna vain 40 sekuntia. Aivan huikea tason tiivistyminen! Jos tänä vuonna jäi voittajalle 2.30, sijoittui kahdenkymmenen parhaan ulkopuolelle. Professori arvioikin, että tällä ajolla olisimme olleet viime vuonna podiumilla, kenties sillä korkeimmalla. Vaan menneitä ei auta muistella, on otettava hetkeä niskasta kiinni ja parannettava omaa tekemistä vielä yksi pykälä.

Maantieajo olikin sitten mielenkiintoinen kokemus. Pelottaako joskus ajaa normaalia maantiekisaa? Kokeilepa sitä tandemilla tandemien seassa. Voin kertoa, että loivia liikkeitä tarvitaan, ja niitä toivoo myös muilta. Muutenkin kilpailun luonne on erilainen, sillä mäet ovat aivan järjettömän suuria esteitä. Luulisi, että kaksi miestä n. 14kg painavan pyörän selässä saisi sen samanlaiseen lentoon kuin yksittäinen mies 7kg pyörän, mutta kun ei. Maantiereitillä (9x11km) oli jokaisella kierroksella loiva (n. 5%/700m) mukulakivimäki, joka tuntui aivan järjettömältä esteeltä. Porukka hajoili todella pahasti joka kierroksella, mutta mäen jälkeen kaikkien jalat tuntuivat olevan loppu, sillä pääjoukko kokoontui aina yhteen, lukuun ottamatta muutamia tippuneita joka kierroksella.

Mäkeen lähtö oli muutoinkin jännittävä. Siihen tultiin alamäestä, jossa vauhdit nousivat hiukan alle kahdeksankymppiin, sitten hiukan tasaista, leveä ysikymppinen mutka, jonka jälkeen nousu alkoi. Hiukan oli tunkua kärkeen nousua varten, ja sain taittaa pitkää putkikamelia oikein huolella. Luulen, että se meni kohtuullisen hyvin kuitenkin. Ensikertalaiseksi.

Itse kisassa ajoimme kohtuullisen passiivisesti –alkua lukuun ottamatta – sillä innostuin heti ensimmäisellä kierroksella repimään muutamaan irtiottoyritykseenkin, eli en näköjään kunnioittanut kierroksen ainoaa mäkeä tarpeeksi. Kunnioitusta tandemilla kiivettävää mäkeä kohtaan opin kuitenkin seuraavan sadan kilometrin aikana; mäet tuhoavat jalat, ja pahasti vieläpä. Tunne on aivan erilainen kuin yksin ajaessa, sillä tässä tuntuu että vääntö, eikä hapenotto, on rajoittava tekijä.

Kuusi paria oli lopulta ratkaisevasti irti, emmekä valitettavasti olleet heidän joukossaan. Tästä voin syyttää vain itseäni, sillä ratkaisevan siirron tapahtuessa arvoin sen kallisarvoisen pienen hetken liikaa, ja silloin oli jo liian myöhäistä. Mutta tämä on yhteislähtöjen luonne, oli kyse sitten tandemista tai ei. Loppusijoituksemme oli 13., joka ei sinällään ole huono, mutta ei nyt varsin hyväkään.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvä kenraali ajatellen kuukauden päästä ajettavia MM-kisoja. Perjantaina tempo oli samalla joukkueen sisäinen karsintakilpailu MM-tempoon, sillä Suomella on siihen vain yksi maapaikka, jonka me tulemme täyttämään, perjantain tulokseen perustuen.

Kuukauden aikana luvassa onkin tiukkaa pyörän säätöä, jotta saisimme erityisesti oman ajoasentoni parempaan kuosiin. Uudessa mankelissa ohjaamon pituuden pitäisi riittää paremmin. Tästä lisää tuonnempana.

Lisäksi valmistautuminen jatkuu kilpailujen muodossa; luvassa on ainakin SM-paritempo, Liedon viikonloppu sekä mahdollisesti Tahko Triathlon. Muutoksia saattaa tulla riippuen kuntokäyrästä, joka alkaa ainakin toistaiseksi viimeinkin osoittaa ylöspäin, joskin huipulle on vielä matkaa. Sitä odotellessa.


Blogisti Tommi Martikainen

sm2011Tommi on entinen maantiepyöräilyammattilainen, joka on vuodesta 2010 ajanut pääasiallisesti kotimaan kisoja opintojen ja työelämän sivussa. Tommi aloittaa tulevalla kaudella paralympiahopeaakin saavuttaneen Jarmo Ollankedon pilottina. Parin tähtäimenä ensimmäisellä yhteisellä kaudellaan ovat parapyöräilyn MM-kisat USA:n Greenvillessä elokuun lopussa.

Blogissa seurataan Tommin ja Jarmon yhteistä matkaa kohti kesän päätavoitetta ja päästään seuraamaan niitä mahdollisia yllätyksiä, joita uusi aluevaltaus kokeneen urheilijan mielessä herättää. Lisäksi blogissa päästään seuraamaan, millaista on täysipäiväisesti työskentelevän huippu-urheilijan arki ajankäytön kiireineen ja haasteineen.

inov 8 alapanoraama