Taanila: Uuteen harjoituskauteen

Lokakuussa polvea kuntouttaessa ehdin taas pohtia urheilemisen mielekkyyttä ja oman panostuksen jatkamista vähintäänkin tarpeeksi monelta kantilta. Tärkeimmiksi tekijöiksi jatkamiselle asetin terveyden ja jokapäiväisen harjoittelun mielekkyyden.

Lokakuussa polvea kuntouttaessa ehdin taas pohtia urheilemisen mielekkyyttä ja oman panostuksen jatkamista vähintäänkin tarpeeksi monelta kantilta. Tärkeimmiksi tekijöiksi jatkamiselle asetin terveyden ja jokapäiväisen harjoittelun mielekkyyden. Parina edelliskautena harjoitusohjelmia on tullut vedettyä läpi välillä hampaat irvessä ja vaikka touhu on näyttänyt paperilla pätevältä sekä suunnitelmissa että toteutuksessa, on touhu maistunut välillä niin puulta miltä tuloksetkin näyttävät.

Suunnistukseenkin pesiytyneitä lajinsisäisiä erikoistumismuotoja ja sovellettuja kestävyysharjoittelumuotoja tutkiskelin uutta suunnitellessani kohtuullisen kriittisesti ja päädyin ottamaan muutaman askeleen taaksepäin vanhaan ja tuttuun ja turvalliseen. Sanottakoon vaikka että jos terve järki tuppaa meikäläisellä jäätymään talven mittaan joskus jo pikkupakkasessa niin täytyy sitten vain kuunnella tervettä kroppaa eikä yrittää voidella tuota järkeä pakkasnesteellä. Juoksijan polvesta en ole koskaan kärsinyt vaikka olen juossut 800km kuukaudessa mutta menneenä kesänä onnistuin loihtimaan itselleni hyppääjän polven. Tehoblokit ja nopeusvoimaharjoitteet ovat vieneet välillä hermostoa niin väsyksiin, että kilpailukaudestakin on tullut jatkuvaa tasapainottelua väsymyksen, tehojen ja tulostavoitteiden oravanpyörässä. Varsinaiseen harjoitteluun ei ole enää jäänyt aikaa kun kaikki aika on mennyt pikkuvaivojen paranteluun ja seuraaviin startteihin valmistautumiseen ja virittelyyn.

Vika ei toki ole noissa harjoitteissa vaan niiden toteuttajassa ja toteutustavassa. Kaikkea ei vaan vanha kroppa ja pää enää suostu oppimaan ja kun reilun vuosikymmenen matkalta omaa harjoittelua tutkiskelee voi todeta ilmankin tilastollisen analyysin yliopistokursseja suoran yhteyden terveenä juostujen kilometrien määrän ja hyvien tulosten välillä. Uuden harjoituskauden aloitinkin maltillisesti isoja tehoja vältellen ja valmistaen kroppaa isoihin kilometrimääriin. Tärkeimpänä valmistautumiskeinona itsellä isoihin kilometrimääriin on kohtuullisen isot kilometrimäärät ja isompiin vauhteihin rennon reippaat vauhdit. Leikattu polvi kun oli vielä hyppykiellossa ja kova alustakin boikotissa marraskuussa niin otsalamppua tuli ulkoilutettua kelien suosiessa lajiomaisissa harjoituksissa parhaimmillaan kahdeksana iltana kymmenestä peräkkäisestä. Pitkään ja hiljaa tai reippaasti ja kohtuullisen pitkään. Kaikki nopea juoksu ilman puristusta.

Nyt kun takana on kuusi viikkoa uutta harjoituskautta, niin merkit paremmasta näkyy jo. Kevyessä vauhdissa sykkeet jyskii parikymmentä pykälää alempana ja kovia treenejä tekee mieli jatkaa pitkälle toiselle tunnille ilman väsymystä. Ja on ne vauhditkin parantuneet, vaikkei maksimilla olekaan tullut käytyä. Ja mikä tärkeintä olen pysynyt terveenä toisin kuin kahtena edellissyksynä. Toki olohuoneen nurkkaan on kasautunut kirkasvalolamppua ja kompressiosukkaa ja kahvakuulaa ja avantouintisandaalia, mutta harjoitusten itsessään antaman palautteen takia ei tarvitse enää uskoa pelkästään näihin välineisiin vaan voi uskoa myös itseensä ja omaan tekemiseensä. Joka aamu ei tarvitsekaan heräillä kipein lihaksin ja pohdiskellen, että kestäisikö paikat tänään ja mikä olisikaan tänään se kehittävin harjoitus kun "hiukan väsyttää, muttei kuitenkaan väsytä kunnolla ja voisi vaikka herätellä väsynyttä kroppaa pikkureippaalla..". Johonkin kun ihmisen täytyy aina uskoa, niin miksei vielä koettaisi omaa itseään ennen varsinaisia uskontoja. Voihan sitä toki itseäänkin huijata mutta sen ehkäisemiseksi on urheilussa keksitty kello.

En ole varmasti ainut kestävyysurheilija joka tietää heikkojen kohtiensa olevan nopeuspuolella, mutta omasta kokemuksesta heikkoja kohtia voi harjoittaa vasta kun vahvuudet ovat kunnossa. Parhaimmillaan kehitys ottaa suuria harppauksia kun tekee harjoituksia täysin uusin ärsykkein, mutta pahimmillaan päädytään vain kuorimittamaan kroppaa ilman kehitystä. Ylisuunnitelmallisena ihmisenä itsellä on ollut tapana tavata tulevan kauden kisojen erityisvaatimuksia turhan tarkasti jo pitkin talvea, mikä on häirinnyt kehittävää harjoittelua. Rastiväli kerrallaan sanottaisiin suunnistuksessa. Tammikuuhun vielä harjoittelenkin vielä vain että voisin lopputalvesta harjoitella kunnolla. Mukava positiivinen kierre on toki houkutellut taas jo etsimään parempia olosuhteita toisilta leveysasteilta. Mutta sinne siis vasta sitten kun elimistö kestää harjoittelua...

Blogisti Vesa Taanila

vesa_taanilaSuunnistuksen b-maajoukkueratsu, jonka kirkkaimmat mitalit ovat yhä saavuttamatta. Tavoitteet eivät tavallisesti kaadu yrittämisen puuttumiseen. Kokemusta 30 ikävuotta, muutama SM-mitali ja roppakaupalla kokemusta. Siviilissä ohjelmistosuunnittelija Tampereella. Urheillessa seurana Ikaalisten Nouseva-Voima. Tavoitteet MM 2013 kotikisat Vuokatissa. 


inov 8 alapanoraama