Taanila: Huonoa touria

Blogistin pitäisi olla aina kaikesta jotain mieltä. Ei riitä, että kertoo juoksevansa aamuin illoin tunnin räntäsateessa, vaan pitäisi aina ottaa kantaa sivulauseessa rännän koostumukseen tai ilmastonmuutokseen.

Blogistin pitäisi olla aina kaikesta jotain mieltä. Ei riitä, että kertoo juoksevansa aamuin illoin tunnin räntäsateessa, vaan pitäisi aina ottaa kantaa sivulauseessa rännän koostumukseen tai ilmastonmuutokseen. Tai kertoa kuinka jokaisen märän räntärätin läiskähtäessä poskelle ketutuskäyrä nousee pikkuhiljaa niin korkealle, että on pakko karata muutama leveyspiiri etelämmäs. Mutta mitä jos ei ketuta? Valtakunnassa on kaikki hyvin ja blogipalsta huutaa tyhjyyttään ja juoksu kulkee.

Internetin keskusteluihin pitkäaikaisesti osallistuneena sain jossain vaiheessa kapinallisen mulkvistin maineen. Otin kantaa ja pahoitin päättäjien ja kisajärjestäjien mieltä, kun sanoin mielipiteeni. Joku piti tuota tietysti oman pahan olon purkamisena, vaikka vilpittömänä tavoitteena olikin mielipiteillä myös vaikuttaa järjestelmän epäkohtiin. Pääasiassa vesilaseissa velloi myrskyjä, mutta aina välillä joku kisajärjestäjä keksi kiittääkin siitä, että sai palautetta. Negatiivista sellaista totta kai, koska Pohjanlahden itäpuolella positiivisuus on kiellettyä ja hampaanpureminen ihannoitavaa.

Uuteen harjoituskauteen lähtiessä tein muutaman ison periaatepäätöksen. Ensinnäkin lopetin olemasta kaikista asioista jotain mieltä. Osin säästääkseni aikaa, mutta pääasiassa säästääkseni hermojani. Koska en kuitenkaan tallaa maailmaa silmälaput silmillä, niinpä päätin vähintäänkin olla pahoittamatta omaa mieltäni epäkohtiin törmätessäni. Yksinkertaisena esimerkkinä saattoivat kilpailusuoritukseni mennä usein mönkään kun kivenmurikka oli taaa-as sen millin sivussa kartalla. Ihan niin kuin se siirtyisi oikealle paikalleen päätä siihen hakkaamalla. Eräs entinen maajoukkuevalmentaja opetti saman asian, että taitava suunnistaja osaa suunnistaa myös huonommalla kartalla, eli huono kartta ei tee taitavasta suunnistajasta huonoa, vaikka itsepäisessä takaraivossa joskus siltä tuntuukin.

Toisekseen päätin tehdä harjoitusohjelman pääharjoitukset aina jotenkin muuten kuin yksin. Tämä on luonnollisesti vaatinut muutoksia ja kompromisseja omiin suunnitelmiin, mutta toisaalta tuonut aina jotain uutta näihin harjoituksiin. Yksin olen juossut yleensä vain kun lauma otsalamppuja on jahdannut yksinäistä saalistaan. Johtuuko sitten näistä pienistä uusista jutuista vai positiivisesta ilmapiiristä, niin harjoittelu on myös purrut vanhaankin mieheen. Sen verran hyvin että varasin lennot päiväntasaajalle kestävyysjuoksun nykypäivän kehtoon helmikuuksi. Kenian ylängöiltä uskon saavani sopivasti kovaa treeniseuraa ja uusia ärsykkeitä niin, että kehitys kehittyy edelleen.

Ja lopuksi myös jokunen oma mielipide. Tour de Ski ja hiihdon kauden kohokohta on ohi. Holmenkollenin 50km olisi voinut vielä haastaa tämän, mutta yhteislähdöllä tuo kilpailu on ainakin katsojille pelkkä pannukakku. Suomalaisten Tour meni ennakko-odotuksiin nähden keskimäärin alakanttiin. Pitkällä kiertueella suomalaisten ääneen potema huono tuuri kompastumisten ja suksivalintojen suhteen jakautuu aina lopulta tasaisemmin, joten lopputuloksissa jokainen on varmasti hyvin lähellä omaa tasoaan. Suomalaisen hiihdon taso voidaan siis lukea lopputuloksista. Aiheestakin miesten kärkihiihtäjät älähtivät jo kesken kiertueen oman osallistumisensa mielekkyydestä (Heikkinen) ja suomalaisen valmennuksen tasosta (Nousiainen). Sapettaahan se väkisinkin, kun kaikki tehdään viimeisen päälle ja tulos on mitä on. Muut kulkevat lujempaa alamäkeen ja ylämäkeen ja tasaisella matkasta riippumatta. Naisten puolella suomalaisittain positiivista penkkiurheilijan silmään oli kaikkien muiden, paitsi kahden kokeneimman maajoukkuenaisen selvät kehitysaskeleet kohti kärkeä.

Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin ottaneeni omassa harjoittelussani siis muutaman askeleen taaksepäin kohti perinteistä kestävyysharjoittelua. Uusien ideoiden ja villitysten tulvassa tulee väkisinkin mieleen, että suomalainen kestävyysurheilukulttuuri tarvitsisi uuden Arthur Lydiardin kaltaisen puolijumalan, joka puhuisi asiaa ja palauttaisi uskon tekemiseen puoluekannasta riippumatta. Itse selailen epävarmoina hetkinä aina 30 vuotta vanhoja juoksijalehtiä vain huomatakseni, että karppaaminen ja luomuruokaintoilu ja kateus jääkiekkoilun ammattimaisuutta kohtaan ja liittojen rajalliset resurssit eivät suinkaan ole vain tämän ajan villityksiä. Ja löytyihän sieltä jo vuodelta -81 samaisesta julkaisusta myös poliittisesti hyvin ajankohtainen näkökulma, jossa epäiltiin Paavo Väyrysen yhteistyökykyä ja pidettiin häntä jo hiukan vanhoillisena.

Blogisti Vesa Taanila

vesa_taanilaSuunnistuksen b-maajoukkueratsu, jonka kirkkaimmat mitalit ovat yhä saavuttamatta. Tavoitteet eivät tavallisesti kaadu yrittämisen puuttumiseen. Kokemusta 30 ikävuotta, muutama SM-mitali ja roppakaupalla kokemusta. Siviilissä ohjelmistosuunnittelija Tampereella. Urheillessa seurana Ikaalisten Nouseva-Voima. Tavoitteet MM 2013 kotikisat Vuokatissa. 


inov 8 alapanoraama