Taanila: Huvipuistosprinttiä

Huippuliiga käynnistyi viikonloppuna sprinttikilpailulla Särkänniemessä. Valmentajaani siteeraten perinteinen vanhakantainen metsäsuunnistuskansa ei vielä parikymmentä vuotta sitten olisi saanut mahtumaan samaan lauseeseen sanoja huvipuisto ja suunnistuksen piirinmestaruuskilpailut, mutta nyt sprinttisuunnistusta vietiin Suomessa huippu-urheilutasolla ensimmäistä kertaa näin kauas perinteisestä metsäympäristöstä, mikä mahdollisti järjestäjille äärettömän vaativien suunnistushaasteiden tarjoamisen runsaan varttitunnin kestävyysurheilusuoritukseen.

Huippuliiga käynnistyi viikonloppuna sprinttikilpailulla Särkänniemessä. Valmentajaani siteeraten perinteinen vanhakantainen metsäsuunnistuskansa ei vielä parikymmentä vuotta sitten olisi saanut mahtumaan samaan lauseeseen sanoja huvipuisto ja suunnistuksen piirinmestaruuskilpailut, mutta nyt sprinttisuunnistusta vietiin Suomessa huippu-urheilutasolla ensimmäistä kertaa näin kauas perinteisestä metsäympäristöstä, mikä mahdollisti järjestäjille äärettömän vaativien suunnistushaasteiden tarjoamisen runsaan varttitunnin kestävyysurheilusuoritukseen.

Sprinttisuunnistuskilpailun järjestäminen on äärimmäisen haastavaa. Jo pelkästään kilpailijoiden turvallisuuden takaaminen suorituksen aikana on liikenteen ja rakenteiden johdosta hankalampaa kuin kivikkoisessakaan metsämaastossa, mutta urheilullisesti tasapuolisen kilpailun luominen on se ratamestarin haaste, josta kilpailun jälkeen useimmiten saa enemmän kritiikkiä kuin kehuja. Särkänniemen ympäristön ja televisioinnin vaatimukset oli onnistuttu tällä kertaa muuttaamaan vaativiksi päättelykykyä ja hermojenhallintaa koetteleviksi tehtäviksi 99 % täydellisesti. Valitettavasti tällainen täydelliseyyttäkin hipova suoritus saattaa lässähtää pannukakuksi kuin Titanicin neitsytristeily jo yhdestäkin pienestä virheestä.

Miesten sarjan tulosluetteloa katsoessa herättää huomiota se, että lähestulkoon puolet kilpailijoista hylättiin. Ratamestarin tavoitteena ei suunnistushaasteita suunnitelleessaan ole varmastikaan että kukaan ottaa kilpailussa tahattomasti hylkäyksen. Tämän vuoksi kartan ja maaston on vastattava toisiaan yksiselitteisesti ja rastit on sijoitettava paikkoihin, joissa sääntöjen noudattamisessa ei ole tulkinnanvaraa. Rastiväleillä järjestäjän on vastaavasti asetettava valvontaa paikkoihin, joissa urheilijoiden turvallisuus vaarantuu, tai urheilijan on mahdollista tahattomasti rikkoa sääntöjä puutteellisen havainnoin johdosta tehdyillä oikaisuilla kielletyn maastokohteen poikki.

Miesten sarjan hylkäyksistä parisenkymmentä tuli yhdestä ja samasta paikasta 15-rastin ympyrästä, jossa ahkera talonmies oli parturoinut läpäisemättömäksi kasvillisuudeksi merkityn pensasaidan tuumankorkuiseksi. Tätä varten järjestäjät käyttävät tavallisesti nauhoituksia opastamaan kilpailijoita oikealle reitille, mutta nyt siis kaikki hylätyt tahattomasti ylittivät tuon aidan saaden sekunnin hyödyn oikaisusta. Itse tein tuon tuplasti mennentullen kuten moni muukin. Sijoittamalla rasti 15 metriä etelämmäksi polun suulle tai merkitsemällä puute maastoon nauhoin olisi vältytty hylkäyksiltä vaikuttamatta radan urheilullisuuteen.

Puhutaan pienistä asioista, mutta tällä kaudella tämä oli jo toinen kerta kun miesten sarjan radassa on korjattavaa kansainväliseksi näyttökilpailuksi tarkoitetussa tapahtumassa. Siljarasteillahan rasti oli laitettu väärään paikkaan ja tulosluettelo mitätöitiin. Nyt tähän ei ollut tarvetta, koska kaikki oikaisseet saatiin tasapuolisesti pois virallisista tuloksista. Jos miesten sarjan hylsyautomaatiksi muodostuneessa istutuksessa olisi loistanut keväinen tulppaanimeri, olisi moni varmasti jättänyt ottamatta sen metrin mittaisen askeleen kielletyn alueen yli, mutta täydessä vauhdissa urheilusuorituksen aikana hake soran vieressä tuntuu intuitiivisesti luonnolliselta etenemisalustalta. Pelkistäminenhän on juuri sellainen suunnistustaito, joka erottaa mestarin insinööristä. Kartalta luetaan vain ne kohteet jotka ovat oleellisia.

Täysin toinen seikka oli se, että jotkin kilpailijat tahallisesti koettelivat sääntöjä ylittämällä kiellettyjä kohteita. Voin vain ihmetellä sen naisten sarjan palkintopallilla palkintoshekin kanssa poseeranneen urheilijan etiikkaa, joka pyöröovista aidan läpi tungettuaan kehtasi vielä ottaa palkinnon vastaan nuorempien nenän edestä. Urheilijoilta tarvitaan tällaisissakin kilpailuissa ehdotonta rehellisyyttä ja kunnioitusta sääntöjä sekä muita urheilijoita kohtaan. Järjestäjien on mahdotonta asettaa valvontaa jokaiseen mahdolliseen aidankoloon, mutta urheilijoiden tehtävänä on ymmärtää oman turvallisuutesakin vuoksi, ettei aidoista ja muureista kannata kiipeillä läpi tai yli. Tarvittaisiinko suunnistuksessakin pidempiaikaisia pelikieltoja tahallisesta piittaamattomuudesta vain yksittäisen kilpailun hylkäyksen lisäksi? Valitettavan moni särkänniemen huippuliigan perusteella tällaisen itselleen ottaisi mieluusti huippuliigan kilpailujen kohdalla vastaan, koska osa lajin uudistuksista jakaa lajikansaa kahtia ja urheilijat ovatkin tarkoituksellisesti prioirisoiteet panostustaan vain omien vahvuusalueiden kilpailuihin.

Sprinttimaajoukkuetoiminta on jo nostanut kansalliseen kärkeen uusia nimiä ja tulevan kesän Nordic O-tour ja MM-kilpailut näyttävät kantaako tämä toiminta hedelmää myös kansainvälisellä tasolla. Arvokisamitalien kannalta panostuksen priorisointi on varmasti hyvä, mutta tarpeeton kahtia jaottelu saattaa jakaa lajikenttää liikaa. Mielestäni siis kansallisten kärkikilpailujen myös huippujen osalta tulisi olla sellaisia, että ne palvelevat kaikkia urheilijoita. Viime vuosina on tullut muotiin, että maajoukkueen valmentajat kaitsevat kilpailunjärjestäjiä suunnittelemaan ratoja, jotka mahdollisesti palvelisivat kansainvälisten kilpailujen valmistautumista. Ehkä kotimaisten kilpailujen laadun lasku johtuukin nimenomaan siitä, että ratoja ei edes suunnitella maaston tarjoamien parhaiden mahdollisten urheilullisten edellytysten perusteella, vaan yritetään luoda jotain uutta hieman liikaa.

Yleisön kommentit päivän kilpailusta kielivät myös siitä, että vaikka urheilijat juoksivat nyt lähellä katsojia ja katsojien seassa ei ristiin rastiin sinkoilusta kuitenkaan saanut sen selvempää kuvaa miten paremmuus ratkesi kuin tavallisessa metsäkilpailussa. Kello näytti maaliviivalla erot ja haastatteluista kaivettiin selityksiä eroille virheillä, kovin tuttua jo 60-luvulta. GPS-seurannasta ei Särkänniemen kilpailun kaltaisessa ympäristössä ja radoilla saa läheskään vastaavaa hyötyä kuin rauhallistempoisemmassa metsäsuunnistuksessa.

Ylen panostus suunnistusta kohtaan on kiitettävää ja he onnistuivatkin sivuamaan puolen tuloslistan hylkäämisen ja turhat selittelyt lähetyksessään mainiosti. Seurattavuus oli kuitenkin edelleen varsin sekavaa ja minkäänlaista jännitettä ei kilpailuun katsojan kannalta onnistuta tällä tavoin luomaan. Dokumentaarinen uutisointitapa ja lakoniset kommentoinnit lähetyksen "asiantuntijalta" eivät ainakaan innosta lajin pariin uusia katsojia. Lajistamme voi olla aidosti ylpeä, eikä kilpailusta tai sen tv-lähetyksestä tee mitenkään erityisen hyvää se, että asian sanoo ääneen ennen kilpailun alkua. Urheilijat luovat loppuviimeksi kilpailun ja yleisö osaa kyllä itse päätellä onko kilpailu mielekäs ja mielenkiintoinen. Tunnelmaa saa ja pitää nostattaa sitten selostamossa kuin siihen on aihetta. Pimeinä talvikuukausina katselin ylen kanavilta myös äärettömän mielenkiintoista dokumenttia sardiinien vuosittaisista vaelluksista, josta oli asiantuntevalla ääni väristen tehdyllä hehkutuksella saatu penkkiurheilun tasoista jännitettävää.

Tosiasia lienee, että kestävyysurheilu ei ole tv-ruudussa esteettisesti kaunista, juostaan kilpailua radalla, metsässä tai huvipuistossa. Langanlaihat urheilijat herättävät kiinnostavuuden lajiin yksinkertaisella tehokkuudella, joka suunnistuksessa parhaimmillaan yhdistyy myös taianomaiseen taitavuuteen kartan ja maaston hallinnassa. Taitavuus ei sprinttisuunnistuksessakaan tarkoita näyttäviä hyppyjä aidoilta, vaan tasavauhtista monotonista juoksua kohteista välittämättä rastilta rastille, suorituksen hallintaa tilanteesta riippumatta. Särkänniemen sprinttikin oli kuitenkin edelleen vain kestävyysurheilua ja pysyykin sellaisena niin kauan, kun suorituksen kesto on toistakymmentä minuuttia. Auta armias, kun matka sprintissä puolitetaan ja yleisölle tarjotaan näyttäviä ilmaveivejä, silloin saattaa palkintopallille nousta jo aivan uudenlaisia urheilijatyyppejä ja meitä nylkkyjä ei pelasta salibandyväen lajivaltaukselta enää kuin aivomme.

Blogisti Vesa Taanila

vesa_taanilaSuunnistuksen b-maajoukkueratsu, jonka kirkkaimmat mitalit ovat yhä saavuttamatta. Tavoitteet eivät tavallisesti kaadu yrittämisen puuttumiseen. Kokemusta 30 ikävuotta, muutama SM-mitali ja roppakaupalla kokemusta. Siviilissä ohjelmistosuunnittelija Tampereella. Urheillessa seurana Ikaalisten Nouseva-Voima. Tavoitteet MM 2013 kotikisat Vuokatissa. 


inov 8 alapanoraama