quantum banneri 2

Suomen Cup -avauksen voittaja Ketelä: ”Oli ihan selkeä, että tassulla lähdetään”

Suomen Cupin miesten esikolmikko Toni Ketelä (kesk.), Juho Mikkonen (vas.) ja Ristomatti Hakola. Kuva: Aapo Laiho

Suomen Cupin miesten esikolmikko Toni Ketelä (kesk.), Juho Mikkonen (vas.) ja Ristomatti Hakola. Kuva: Aapo Laiho

Toni Ketelä nousi lopulta voittajaksi Suomen Cupin avauspäivänä käydyssä miesten perinteisen tyylin sprintissä. Ketelä ehti jo onnitella seurakaveriaan Strandvallia voitosta, kunnes nousikin itse ykköspallille. Loppusuorataisto miesten finaalissa olikin tiukka.

- Vedettiin loppuun asti sen, mitä pääsi. Se on sitten juryn päätös, mitä takana on tapahtunut (Nousiaisen kaatuminen ja lopulta Strandvallin hylkäys). Oma taktiikka oli, että loppuun kaikki paukut, se on minun valttikorttini, Ketelä tiivisti.

IF Minkenissä hiihtävä Ketelä valitteli matkan jääneen kesken. Maalisuoran alussa tapahtunut horjahdus hidasti vauhtia ja näin Strandvall ehti ensin maaliin. Hän oli tuloksestaan erittäin positiivisin mielin.

- Oli ihan selkeä, että tassulla lähdetään. Aika ajon jälkeen oli selvää, ettei tarvitse miettiä pitoja ollenkaan, Ketelä sanoi.

StrandvallKetelaALMatias Strandvall (vas.) ja Toni Ketelä ehtivät jo hetken riemuita Minkenin kaksoisvoittoa. Kuva: Aapo Laiho

Mikkosen taktiikka ei onnistunut

Päivän kakkonen Juho Mikkonen ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa

- Olihan se melkoista säheltämistä, taktisesti meni ihan päin helvettiä, mutta riittihän tuo kolmanteen sijaan, Mikkonen kommentoi ennen tuloslistan muuttumista.

Tuomareiden kokoontumisen jälkeen toiseksi nousseelta Mikkoselta kysyttiin, mitä hän olisi mieluusti tehnyt toisin. Vastaus oli selvä:

- Tullut ekana maaliin.

MikkonenJuhoALVuokatin kilpailu oli Juho Mikkosen ensimmäinen kilpailunomanen harjoitus lumella tällä kaudella. Kuva: Aapo Laiho

Kuhmo-Ski:n hiihtäjä jäi omien sanojensa mukaan liikaa toisessa nousussa ja tämän vuoksi Strandvall ja Ketelä menivät menojaan. Vuokatin sprintti oli Mikkosen ensimmäinen kunnon rykäisy suomalaislumella tällä kaudella.

- Ensimmäinen kova harjoitus lumella on aina hakemista, mutta tasuriahan tämä oli, Mikkonen pohti.

Hakolan ensimmäinen kilpailu tasatyönnöllä

Ristomatti Hakola nousi kilpailun kolmanneksi ja palkinnoille hylkäysepisodin johdosta. Lauantaipäivä sisälsi Jämin Jänteen miehelle paljon uutta. Vaikka MM-kisoissa Hakola on sprintannut kymmenen joukkoon, oli kolmanteen sijaan päättynyt kamppailu hänen ensimmäinen Suomen Cupin sprinttifinaalinsa.

- Hyvää taistelua tasurilla. Tietysti aina palkinnot kelpaavat, mutta ei se nyt hirveän urheilullinen ratkaisu ollut. Ei ole mitään hajua mistä hylkäys tuli. Terveisiä Matulle (Matias Strandvall), Hakola kommentoi kilpailun ratkettua.

HakolaRistomattiALRistomatti Hakola eteni vielä karsinnan pidoilla. Kuva: Aapo Laiho

Toinen uutuus Hakolan uralla oli se, että ensimmäistä kertaa perinteisen tyylin kisassa miehellä ei ollut pitovoiteita alla.

- Aika-ajon vedin pidoilla. En ole ikinä mennyt tasurilla kisoissa, mutta jostain kaivoin sen rohkeuden ja aloin nylkyttää tasatyöntöä. Yllättävän hyvin se näytti menevän eli on sitä tarpeeksi tullut kesällä tehtyä, Hakola kertoi.

Finaalissa neljänneksi hiihti Vantaan Hiihtoseuran Anssi Pentsinen ennen Kouvolan Hiihtoseuran Ville Nousiaista, jonka nurin meno johti lopulta Strandvallin hylkäykseen. 

Hiihdon avausviikonloppu jatkuu sunnuntaina viestillä. Miehet hiihtävät kolme kertaa kuuden kilometrin viestin perinteisellä tyylillä.

Miesten tulokset

quantum jattibanneri


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri