SWIX F4 Premium 550x90

Alex Harvey oli yllättää kaikki

Harvey270211Miesten yhdistelmähiihdon ylivoimaisesti hienoin suoritus oli Kanadan Alex Harveyn rohkea irtiottoyritys. Aivan loppuun asti se ei kuitenkaan riittänyt, sillä lopun krampit pudottivat hänet lopulta kolmanneksitoista.

Harvey_poseeraus270211Alex Harveyn vahva hiihto oli yllättää kaikki. Kuva: Hevoskuuri.fiMiesten yhdistelmähiihdon ylivoimaisesti hienoin suoritus oli Kanadan Alex Harveyn rohkea irtiottoyritys. Aivan loppuun asti se ei kuitenkaan riittänyt, sillä lopun krampit pudottivat hänet lopulta kahdenneksitoista. Näin käy valitettavan usein, mutta mukavan piristysruiskeen se kilpailulle antoi. Sympaattisella Harveylla oli myös aikaa jutella Hevoskuurin kanssa mitalistien viedessä muun median suurimman huomion.

Harvey oli itsekin yllättynyt, kuinka helposti hän pääsi karkuun.

–Tarkoituksena ei ollut päästä irti vielä siinä vaiheessa, mutta minun sukseni toimivat niin hyvin ja meno tuntui tosi helpolta, joten yhtäkkiä huomasinkin olevani irti muusta porukasta. Koitin pitää tasaisilla kovaa vauhtia ja tajusin ettei muu porukka saa minua kiinni, vaikka yritystä oli. Meno oli tosi vahvaa koko ajan, mutta sitten aivan yhtäkkiä iskivät aivan armottomat krampit reiden sisäosiin ja nivusiin ja hiihdosta ei tullut enää mitään. Ensimmäinen kerta urallani, harmitteli 22-vuotias Harvey.

-Tästä tuli mukavasti lisälatausta varsinkin viidellekympille, totesi Harvey luonnollisesti hiukan pettyneenä. Muut saavatkin ottaa hänet nyt tarkemman tarkkailun alaiseksi tulevilla matkoilla. Northugin voitto ei ollut Harveylle mikään yllätys: - Hänhän on selvästi maailman paras hiihtäjä tällä hetkellä. Siinä on sopivasti tavoitetta minullekin.

Kershaw270211Devon Kershaw. Kuva: Hevoskuuri.fiKanadassa Harveyn lahjakkuus jo tiedetään. Sekä Devon Kershaw että Kanadan päävalmentaja olivat yhtä mieltä siitä, että Harvey on Kanadan ehdottomasti lupaavin hiihtäjä.

– Hän on vasta 22-vuotias ja tulee vielä varmasti voittamaan arvokisojen kultamitalin, totesi Devon Kershaw. Omaan suoritukseen Kershaw oli pettynyt, vaikka ylsi yhdeksänneksi.

– Lähdin liian aikaisin omaan yritykseeni ja kun se ei onnistunut, niin lopussa ei ollut enää voimia. Jalat tuntuivat vaan niin hyviltä, että päätin yrittää. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli selvä taktiikkavirhe. Minä en ole 22-vuotias, vaan 28, joten minun voi olla vaikeampaa saada mitali kuin Alexin, harmitteli Kershaw.

- Tero Viljanen, Holmenkollen


SWIX F4 Premium 550x350


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama