swix hf banneri

Moninkertainen Vasaloppetin ja Marcialongan voittaja Jörgen Aukland lopettaa ammattilaisuransa

Jörgen Aukland viime vuoden Vasaloppetissa. Kuva: Felgenhauer/NordicFocus

Jörgen Aukland viime vuoden Vasaloppetissa. Kuva: Felgenhauer/NordicFocus

Maailman menestyneimpien maratonhiihtäjien joukkoon kuuluva Jörgen Aukland lopettaa hiihtouransa ammattilaisena. Asiasta kertoo norjalainen hiihtosivusto Langrenn.com.

- On ollut erittäin hienoa olla osa maratonhiihtojen kehitystä viime vuosien aikana, tänä vuonna 41 vuotta täyttävä Jörgen Aukland kertoo Langrenn.comille.

Aukland panosti maratonhiihtoihin jo kauan ennen kuin ne saavuttivat nykyisen asemansa televisiourheiluna ja Ski Classcis –sarjana. Jörgen Aukland on ollut itse vahvasti kehittämässä hiihdon yksityistalleja. Hänellä on ollut myös vahva panos siinä, että tasatyöntö on nykyään maratonhiihtojen hiihtotapa kärjen osalta.

Aukland20160207RausNFJörgen Aukland (etualalla) on ollut vahvasti mukana kehittämässä tasatyöntöä maastohiihdossa. Kuva: Rauschendorfer/NordicFocus

Jörgen Aukland voitti urallaan Vasaloppetin kaksi kertaa. Niistä ensimmäisen voitto on uran mieleenpainuvimpia tapahtumia.

- Olin ollut palkinnoilla kuusi kertaa aiemmin. Se oli jotain suurta. Olen erityisen ylpeä siitä, että olen ollut yhteensä 17 kertaa palkinnoilla Vasaloppetissa ja Marcialongassa, Aukland kertoo ja toteaa, että jonkun toisen urheilijan on vaikea saavuttaa vastaavaa tulosta.

Vasaloppetin lisäksi hän on voittanut Marcialongan neljä kertaa. Lisäksi Auklandin palkintokaapista löytyy pokaaleja esimerkiksi König Ludwig Laufin ja Tartu Maratonin voittojen kunniaksi. Hänellä on myös palkintosija hiihdon maailmancupista, kun Marcialonga kuului hiihdon maailmancupiin vuonna 2004. Norjan mestaruusmitaleja löytyy 50 kilometriltä ja viestistä.

Jörgen Aukland ei aio naulata suksiaan seinään, vaan hän osallistuu muutamiin maratonhiihtoihin vastaisuudessakin. Harjoittelun vähentyessä suuria voittoja tuskin enää tulee. Norjalaishiihtäjä siirtyy enemmän tallinsa Team Santanderin taustajoukkoihin, joten työ maratonhiihtojen parissa jatkuu.

AuklandJorgenVasaloppet2008NFJörgen Aukland voitti Vasaloppetin vuonna 2008. Kuva: NordicFocus

Vielä ennen kesää Aukland aikoo voittaa Nordenskiöldsloppetin. Sunnuntaina hiihdettävässä ultrahiihdossa matkana on 220 kilometriä.

Jörgen Auklandilla on kaksi veljeä Anders ja Fredrik, jotka ovat myös maratonhiihtäjiä. Pikkuveli Fredrik on siirtynyt aktiivihiihtäjän töistä jo hiihtomaailman kulisseihin, mutta 43-vuotias isoveli Anders aikoo huhujen mukaan jatkaa edelleen uraansa. Jörgen Aukland kertoi, että hänen veljensä ovat olleet tärkeitä tukipilareita uran aikana. Haastattelun lopuksi hän halusi kiittää myös avopuolisoaan kärsivällisyydestä.

- Nyt on aika antaa jotain takaisin hänelle, Jörgen Aukland paljasti.

-Juho-Veikko Hytönen

swix liguid boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri