quantum banneri 2

Suomi mukaan Ski Classics-maailmaan – Ylläs-Levi Ski Marathonista finaalikilpailu

Visma Ski Classicsin kalenteri kaudella 2016-2017. Kuva: Kuvakaappaus julkistamistilaisuudesta.

Visma Ski Classicsin kalenteri kaudella 2016-2017. Kuva: Kuvakaappaus julkistamistilaisuudesta.

Uudistetussa Visma Ski Classics-kiertueella on peräti 13 kilpailua. Ylläs-Levi Ski Marathon, Vasaloppet China ja Reistadlöpet mielenkiintoiset uutuudet.

Ensi kauden hiihtomaratonien Visma Ski Classics-sarjan kalenteri on julkaistu. Ja mikä hienointa, Ylläs-Levi Ski Marathonista tulee kiertueen finaalikilpailu ja se järjestetään 8.huhtikuuta. Ski Classics kokee tulevalle kaudelle paljon muutakin uutuuksia. Osakilpailuja on nyt peräti kolmetoista ja uusina osakilpailuina mukaan tulevat Ylläs-Levin lisäksi Vasaloppet China ja Pohjois-Norjan Reistadlöpet ja uusia virallisia tapahtumapaikkoja on kaiken kaikkiaan viisi. Näin Ski Classics levittäytyy ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle Kiinaan, jonka toivotaan avaavan uudet markkinat pitkien matkojen hiihtosirkukselle. Kaiken kaikkiaan uusia tapahtumapaikkoja on viisi

Ski Classicsin johtaja David Nilsson on iloinen, jotta Suomi saadaan vihdoinkin mukaan Ski Classics-kartalle.

– Ylläs-Levin kilpailu tulee olemaan mainio finaalikilpailu. Ylläs ja Levi tunnetaan mainioina alppihiihtokeskuksina ja alue sopii mainiosti finaalikilpailulle, Nilsson kertoo Ylläs-Levin tunnettavuudesta ja kehuu samalla pohjoisen luontoa ja lumivarmuutta.

– Norjan lisäksi Suomi on myös todella kovaa hiihtokansaa ja on todella luonnollista, että näin saadaan osakilpailu ja samalla myös finaalikilpailu Suomeen. Aiemminhan julkaisimme, että YLE lähtee mukaan kiertueen televisiointiin ja tämä on sille luonnollinen jatkumo. Tähän saakkahan Suomi on ollut tavallaan musta aukko Ski Classics maailmassa, Nilsson kertoo julkistamistilaisuudessa tyytyväisenä, että Suomi on vihdoin saatu mukaan kiertueelle.

Ski Classicsin tuleva kausi on pitkä, sillä kiertue käynnistyy jo marraskuun lopulla Sveitsin Pontresinan prologilla.

Kalenteri Visma Ski Classics VII (2016/2017):

Event 1: 27th November, Prologue Pontresina Switzerland 10 km
Event 2: 3rd December, La Sgambeda Livigno Italy 35km
Event 3: 4th January, Changchun Vasaloppet China 50km
Event 4: 14th January, Kaiser Maximilian Lauf Seefeld Austria 60km
Event 5: 21st January, La Diagonela St Moritz Switzerland 65km
Event 6: 29th January, Marcialonga Trentino Italy 70km
Event 7: 11th February, Toblach-Cortina Italy 50km
Event 8: 19th February, Jizerska Padesatka Czech Republic 50km
Event 9: 5th March, Vasaloppet Sweden 90km
Event 10: 18th March, Birkebeinerrennet Norway 54km
Event 11: 26th March, Årefjällsloppet Sweden 65 km
Event 12: 1st April, Reistadløpet Bardufoss Norway 50km
Event 13: 8th April, Ylläs-Levi Finland 55km

>> Visma Ski Classics

- Tero Viljanen


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri