SWIX F4 Premium 550x90

Nuorten MM: Piipon kisa meni odotusten mukaan, vaikka mitali jäi haaveeksi

Eveliina Piippo ja Vilma Nissinen perjantaina Soldier Hollowissa. Kuva: Hiihtoliitto

Eveliina Piippo ja Vilma Nissinen perjantaina Soldier Hollowissa. Kuva: Hiihtoliitto

Eveliina Piippo sivakoi hienosti viidenneksi U20-nuorten MM-skiathlonissa Yhdysvalloissa. Vastaavan ikäisten miesten kisassa paras suomalainen oli sijalle 23 päätynyt Miro Karppanen.

Päivän parhaan suomalaisen Eveliina Piipon mukaan 5+5-kilometrin pursuit-kisa meni odotusten mukaan, vaikka sijoitus vaikutti jäävän pettymykseksi.

- Ei varmaan yllättänyt ketään, että jäin ensimmäisellä kierroksella perinteisellä keulasta aika paljon. Tuntui vielä aika pahalta se. Toisella kierroksella, kun oli vähän paremmin tilaa ohitella, niin lähti koneet käyntiin, tuntui aika paljon paremmalta, Piippo kertoi Hihtoliiton tiedotteessa.

- Vapaassa ei hapottanut, muttei vaan päässyt kovempaan. Nappasin ne selät, mitä ehti. Koen, että menin niin kovaa kuin pääsin. Jos rehellinen olen, niin sisimmässäni olen uskonut mitaliin. Siinä mielessä pettynyt olo, hän jatkoi.

Muista suomalaisista Vilma Nissinen oli lopputuloksissa 17:s. Emmi Lämsä keskeytti kisan, Anni Alakoski ei lähtenyt ladulle lainkaan. Skiathlonin maailmanmestaruuden voitti Norjan Marte Maehlum Johansen.

Miro Karppanen oli miesten 10+10-kilometrin taistossa paras sinivalkoinen sijoituttuaan 23:nneksi. Suomalaisen mukaan kisa oli rankka Utahin maastoissa ja korkeuksissa.

- Ei ollut yhtä hyvä päivä kuin vapaalla, mutta OK-päivä kuitenkin. Sijat 12-13 oli aika lähellä, mutta tällä tasolla erot ovat pieniä. (Vaihtaminen) on aika rankkaa, mutta vapaa lähti tänään ihan kohtuu hyvin toimimaan, Karppanen analysoi.

Santeri Pirneskoski hiihti 29:nneksi. Juuso Tossavainen keskeytti kilpailun, Turo Sipilä ei puolestaan startannut. MM-kultaa nappasi jo toisen mestaruutensa kilpailuissa ottanut Venäjän Vladislav Veshkanov.

Tulokset


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Hiihtotekniikka kuntoon!

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama