SWIX Triac 3 550x90px

Sami Jauhojärvi lopettaa uransa

Kuva: Touho Häkkinen

Kuva: Touho Häkkinen

Olympiavoittaja Sami Jauhojärvi, 35, lopettaa pitkän ja menestyksekkään hiihtouransa. Jauhojärvi sanoo päätöksen lopettamisesta kypsyneen jo muutaman vuoden ajan.

- Jos Lahti ei olisi saanut järjestettäväkseen tämän talven MM-kisoja, olisi urani maailmancup-tasolla päättynyt todennäköisesti jo kauteen 2015. Lopetuspäätöstä helpottaa myös se, että tiedän saavuttaneeni fyysiset rajani. Minulla ei myöskään ole jäänyt katkeruutta saavuttamattomista asioista, Jauhojärvi kertoo tiedotteessa.

- En ole varsinaisesti kyllästynyt hiihtoon, mutta jossakin vaiheessa vain käy niin, että kilpailuvietti alkaa hiipua. Harjoittelemalla voisin etsiä rajojani vielä muutamia vuosia, mutta kilpailumielessä sen aika on ohi. Suurin syy lopettamiselle on se, että en usko enää taistelevani kultamitaleista tulevissa olympialaisissa. Ikääntymisen myötä kehittyminen on hidastunut selvästi, eikä yhdessä vuodessa ole enää tehtävissä ihmeitä.

Nuoret viestijoukkueisiin

Jauhojärvi on ollut vuosikausia takuuvarma jäsen Suomen viestijoukkueessa. Hän tietää, että kaiken onnistuessa sataprosenttisesti hän olisi joukkueessa myös olympialaisissa.

- Onneksi nuoremmat hiihtäjät tekivät jo kuluneena talvena selvän tason noston, ja olen varma, että joku heistä tekee yhtä varmaa tulosta viestijoukkueessa tulevina vuosina kuin minä olen tehnyt, Jauhojärvi sanoo.

Jauhojaervi190214mf007Sami Jauhojärvi tuuletti olympiakultaa Sotshissa parisprintissä. Kuva: NordicFocus

- Yksi syy lopettamiselle on myös se, että olen väsynyt olemaan useita kuukausia vuodesta niin väsynyt, etten jaksa yhtään mitään muuta kuin harjoitella, nukkua ja syödä. En todellakaan jää kaipaamaan niitä syksyn hetkiä, jolloin olen jopa toivonut loukkaantuvani, jotta saisin vain levätä. Tämä väsymys on kuitenkin ollut edellytys huippukuntoon pääsemiseksi.

Jauhojärvi onnistui viimeiseksi jääneellä kilpailukaudellaan erinomaisesti kauden tärkeimmällä hetkellä, Lahden MM-kotikisoissa. Siellä hän saavutti parisprintissä MM-pronssia Iivo Niskasen kanssa ja ylsi 15 kilometrin perinteisellä kahdeksanneksi.

- Kuluneella kaudella yhdelläkään muulla kisalla kuin Lahden MM-hiihdoilla ei ollut suorituksen suhteen merkitystä. Kaikki henkinen ja fyysinen valmistautuminen kulminoitui kotikisoihin, joissa onnistuin tekemään kauden parhaat suoritukset. Tänä kautena voin sanoa monen ympyrän sulkeutuneen: aikuisten arvokisaurani alkoi Lahdesta 2001 ja päättyi Lahteen 2017. Lisäksi sain hiihtää urani viimeiset SM-hiihdot ammattihiihtäjänä synnyinmaisemissani Ylitorniolla, joissa saavutin 60:nnen SM-mitalini. On hienoa lopettaa pitkä ura huipulta, hyvässä henkisessä ja fyysisessä vireessä.

Urheilu opettanut paljon

Jauhojärvelle hiihto on ollut intohimo lapsesta asti. Viimeiset 17 vuotta se on ollut myös paljon antanut ammatti, joka on vaikuttanut kaikkeen hänen elämässään.

- Se on kulkenut mukana kaikissa päätöksissä, vuoden jokaisena päivänä ja jokaisessa hetkessä. Olen saanut hiihdolta paljon: nähnyt maailmaa, oppinut erilaisia kulttuureja, saanut ystäviä eri puolilta maailmaa. Olen myös päässyt kehittämään välineitä maailman johtaville maastohiihdon merkeille kaikille maailman hiihtäjille. Olen päässyt konkreettisesti mukaan kabinettitason päätöksentekoon kansainvälisellä tasolla toimittuani FIS:n urheilijakomission jäsenenä neljä vuotta. Kaikkia niitä tilanteita ja tunteita, joita olen hiihdon myötä päässyt elämään, ei voi ostaa tai kokea mitenkään muuten.

- Tärkeimmäksi koen kuitenkin sen, että olen saanut työskennellä Suomen ja maailman parhaiden yksilöiden ja eri alojen ammattilaisten kanssa. Minulle läheisimmät ihmiset ovat kaikissa tilanteissa olleet tukemassa minua, on kyse ollut sitten voitosta, tappiosta, väsymyksestä tai riemusta. En voi kylliksi kiittää sitä porukkaa, joka tämän kaiken on mahdollistanut. Ja tiedän, että yhteiset onnistumiset ovat olleet paras palkka myös heille kaikista minun eteeni tehdyistä työtunneista.

jauhojaervi080315al002Kuva: NordicFocus

Liikunnallista elämäntapaa Jauhojärvi jatkaa ja aikoo myös pitää kunnostaan huolta sen verran, että on tarvittaessa käytettävissä seuransa Vuokatti Ski Team Kainuun viestimieheksi Suomen Cupeissa. Uudelle työuralleen Jauhojärvi ei ole tehnyt vielä tarkkoja suunnitelmia.

- Minulle on jo tarjottu muutamia työpaikkoja. Viimeiset yli kymmenen vuotta olen ollut reissussa noin 200–220 vuorokautta vuodesta. Minulla on kaksi pientä poikaa, jotka tarvitsevat myös isäänsä kasvunsa tueksi, joten senkään vuoksi en ole hirveän innokas aloittamaan reissuhommia tulevaan pariin vuoteen. Tiedän kuitenkin, että hiihdon myötä saamani elämänkokemuksen ja positiivisen asenteeni vuoksi putoan aina jaloilleni!

SWIX Triac 3 550x300px


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France

Hiihtotekniikka kuntoon!

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama