SWIX Triac 3 550x90px

Perhe-elämä antanut perspektiiviä viimeisiin olympialaisiin valmistautuvalle Ole Einar Björndalenille

Kuva: Tumashov/NordicFocus

Kuva: Tumashov/NordicFocus

Ole Einar Björndalen, 43, valmistautuu uransa viimeisiin olympialaisiin paraikaa Italian vuoristossa.

Mestariampumahiihtäjä on harjoitellut kolme viikkoa kestävän vuoristoleirin aikana jopa 3450 metrin korkeudessa. Norjalainen asuu kuitenkin yli puolitoista kilometriä alempana.

Björndalen on tehnyt Italiassa harjoituksia myös omassa rekassaan, joka on rakennettu vanhan hevoskuljetusrekan sisään. Sisällä on rullahiihtomatto ja välineet ammunnan harjoitteluun.

Isänä fantastista

Björndalen tuli isäksi vajaa vuosi sitten ja uusi perheenjäsen on muuttanut perheen arkirytmiä. Esimerkiksi haastattelu uutistoimisto NTB:n toimittajan kanssa tehtiin samalla, kun Björndalen teki loppuverryttelyä rullahiihdettyään matolla omassa rekassaan. Muuten aika ei meinaa riittää kaikkeen.

- Täytyy harjoitella tehokkaasti, hän kertoo NTB:n haastattelussa.

Muutoksista huolimatta Björndalen on onnellinen isä.

- Tämä antaa paljon elämään. Henkilökohtaisesti tämä on fantastista, hän sanoo.

- Kaikki aikanaan. Minulla on takanani hienoja vuosia, mutta nyt voin yhdistää nämä kaksi asiaa (urheilu ja perhe elämä). Se on uskomatonta, hän jatkaa.

Björndalenin mielestä on vieläkin uskomattomampaa, että hänen lapsensa Xenian äiti Darja Domratsheva kykenee myös urheilemaan.

- Yritän keventää hänen kuormitustaan välillä ja meillä on myös lapsenvahti koko ajan, hän kertoo perheen arjesta.

SotshiOlympialaisetBjorndalen080214FelgNFOle Einar Björndalen voitti Sotshin olympialaisissa kaksi kultaa. Kuva: NordicFocus

Ensin paikka olympialaisissa

Björndalen on kaikkien aikojen menestynein talviolympiaurheilija. Hänellä on yhteensä kahdeksan olympiakultaa ja 13 mitalia. Domratsheva ja Björndalen ottivat Sotshin olympialaisista yhteensä viisi olympiakultaa.

Kaikesta huolimatta Björndalen lähtee nöyrällä asenteella olympiatalvea kohti. Hän kertoo, että ensin on ansaittava paikka Norjan olympiajoukkueessa. Mitalia ei metsästetä pakonomaisesti.

- Mutta toivon, että minulla on edelleen mahdollisuuksia tehdä urani paras suoritus. Toivotaan, että pystyn maksimiin olympialaisissa, hän miettii.

Italiassa hän harjoittelee vielä ensi viikon. Björndalen kertoo suuntaavansa Sjusjöeniin heti, kun alueella on ladut. Norjan kansallinen ampumahiihtokausi käynnistyy marraskuun puolivälissä juuri Sjusjöenistä. Maailmancup alkaa marras-joulukuun taitteessa Ruotsin Östersundista.

- Juho-Veikko Hytönen

SWIX Triac 3 550x300px


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France

Hiihtotekniikka kuntoon!

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama