SWIX Triac 3 550x90px

Northug vilustunut - kauden avaus ja Rukan maailmancup vaarassa

Kuva: NordicFocus

Kuva: NordicFocus

Maajoukkuevalmentaja lupasi paikan Lillehammerin maailmancupiin.

Hiihtäjä Petter Northug on vilustunut ja on vielä epävarma, kykeneekö hän hiihtämään huomisesta alkaen Beitostölenissä kilpailtavassa norjalaisten hiihtokauden avausviikonlopussa. Asiasta kerrottiin lehdistötilaisuudessa Beitostölenissä.

Sairastelu tulee ikävään paikkaan, sillä taistelu Rukan maailmancup-paikoista on kivenkovaa. Epäonnistuneen viime kauden jälkeen Northugin pitäisi antaa jonkinlaisia näyttöjä kunnostaan varmistaakseen paikan Norjan miehistössä.

Northugin valmentaja Stig Rune Kveen on ollut yhteydessä liiton valmentajiin ja kertonut, että Northugilla on nuhaa ja tukkoisuutta. Norjan hiihtoliiton maastohiihtomaajoukkueen päällikkö Vidar Löfshus olisi mielellään nähnyt Northugin kisaamassa viikonloppuna.

- Mikäli hän haluaa varmasti paikan ensi viikonlopulle, hänen tulee hiihtää täällä, mikä tarkoittaa sitä, että Ruka on hänen osaltaan vaarassa, Löfshus kertoi uutistoimisto NTB:n mukaan.

Stig Rune Kveen kertoo, että Northug alkoi tuntea olonsa huonoksi tiistaina, eikä parantunut muun tiimin matkustaessa Beitostöleniin. Hän ei ole vielä varma tuleeko mies kilpailemaan. Kveenin mukaan Rukan maailmancupin suhteen ei ole vielä heitetty pyyhettä kehään. Kveen muistuttaa, että Northug on maanantaista alkaen maajoukkuehiihtäjä ja heillä on etuoikeus joulun maailmancupeihin jouluun asti.

Northug voisi päästä Rukalle, mikäli vuoropuhelu maajoukkueen johdon kanssa onnistuu.

- Hänellä ei ole aikomustakaan matkustaa sinne hiihtääkseen huonosti. Hän on kiinnostunut vain, mikäli hän on tarpeeksi pirteä taistellakseen minitourin palkintosijoista, muistutti Kveen.

Maajoukkuevalmentaja Tor Arne Hetland lupasi kuitenkin norjalaismedialle, että Northug saa paikan Lillehammerin maailmancupissa viikkoa myöhemmin, mikäli vain on terve.

-Juho-Veikko Hytönen


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France

Hiihtotekniikka kuntoon!

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama