SWIX Triac 3 550x90px

Ensi kertaa cup-finaalissa hiihtänyt Hakola johti Suomen miesten sprinttimarssia

Ristomatti Hakola. Kuva: NordicFocus

Ristomatti Hakola. Kuva: NordicFocus

Olympiapaikkojen metsästys alkoi vahvasti.

 

Ristomatti Hakola, Lauri Vuorinen ja Martti Jylhä ottivat ensimmäisen kiinnityksen olympiapaikkoihin maastohiihdon sprinttimatkalla. Hakola hiihti ensi kertaa urallaan maailmancupin sprinttifinaalissa ja ylsi neljänneksi Rukalla.

– Nyt ei ole enää kuin kolme miestä edellä, Hakola sanoi ja jatkoi samaan hengenvetoon, että yksi mies oli aika paljon edellä.

Miesten sprintin ylivoimaiseen voittoon karkasi Norjan Johannes Hösflot Kläbo, joka karkasi jo finaalin alkutaipaleella.

– Seuraavaksi lähden Kläbon peesiin, ja katsotaan sitten, Hakola arvioi.

MM-Lahdessa Hakolan edellä oli viisi miestä, sillä hän oli silloin kuudes. Olympialaduilla arvokisan hiihtotapa vaihtuu vapaasta perinteiseksi, mikä on Hakolalle parempi etenemistapa suksilla.

Rukalla hän kärsi vielä lievästä selkävaivasta, koska hänen selkänsä ärtyi eilisissä harjoituksissa.

– Maailmanmestari tuli kukkoilemaan meidän treeniin, ja lähden sen perään. Selkä vähän leipoi, ja koko ilta laitettiin sitä kasaan, Hakola kertoi ja viittasi maailmanmestarilla Iivo Niskaseen. Niskanen oli sprintissä 13:s eikä ollenkaan tyytyväinen hiihtoonsa.

Hakolan selän sai finaalikuntoon maajoukkueen fysioterapeutti Jirka Ilomäki.

– Selkä ei ole puoleentoista vuoteen vaivannut. Heti kun mies on kunnossa, niin tulee tällainen häikkä. Kun menin laskuasentoon, se vihlaisi oikealta puolelta alaselästä.

Vuorinen onnistui oikeassa paikassa

Miesten sprinttitaso osoittautui vahvaksi, kun aika-ajosta meni ensin kymmenen suomalaista jatkoon. Heistä Hakolan ohella välieriin ylsivät Vuorinen ja Jylhä.

– Olen tosi tyytyväinen, että onnistuin siinä, mihin minulla on mahdollisuudet, 22-vuotias Vuorinen kertasi.
Hän uskoi, että seitsemäs sija takaa hänelle paikan ensi viikolla Lillehammerissa hiihdettävään seuraavaan maailmancupin sprinttiin. Olympialaisetkin ovat realistinen tavoite.

– Jos täällä olisi epäonnistunut, tie olympialaisiin olisi ollut vaikea, maajoukkueessa ensi kertaa harjoituskauden treenannut Vuorinen sanoi.

Rukan ja Lillehammerin sprintit ovat tärkeitä näyttöpaikkoja Pyeongchangiin. Lopullisesti sprinttivalinnat sinetöidään 24. tammikuuta.

Jylhae24092017ModicaNFMartti Jylhä testasi suksia Rukalla. Kuva: NordicFocus

Kymmenenneksi hiihtänyt Jylhä oli omaan menoonsa tyytyväinen, mutta alkuerässä tullut lievä nivusvamma harmitti.

– Pitää nyt katsoa, mikä sen tilanne on. Kävelemään pystyy, mutta hiihtäminen oli kivuliasta mäkeen. Kun on tällainen kankea kolmekymppinen, se käy välillä kipeää, Jylhä kertoi.

Jylhä naurahti, että olympiapaikoista alkoi vähän turhankin kova kilpailu. Oman paikan hankkimiseen on kuitenkin selvä sapluuna.

– Se riittää, kun hiihtää riittävän kovaa. Minulle tämä välieräpaikka antoi vähän pelimerkkejä, eikä koko ajan tarvitse karsia veitsi kurkulla, Jylhä totesi.

Häkellyttävän ylivoimaisen Kläbon takana Norjan kaksoisvoiton varmisti Pål Golberg. Ruotsin Calle Halfvarsson oli kolmas.

STT–KAIJA YLINIEMI

Tulokset


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France

Hiihtotekniikka kuntoon!

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama