SWIX Triac 3 550x90px

Pakkanen jäädytti Mäkäräisen menohaluja

Kaisa Mäkäräinen kilpaili kylmissä olosuhteissa keskiviikkona Östersundissa. Kuva: NordicFocus

Kaisa Mäkäräinen kilpaili kylmissä olosuhteissa keskiviikkona Östersundissa. Kuva: NordicFocus

Laukkasen huippusijoitus karkasi pystypaikan ohilaukauksiin

Ampumahiihdon pitkäaikainen suomalainen ykköstähti Kaisa Mäkäräinen joutui Ruotsissa maailmancupissa karvaasti huomaamaan, että laji on ulkoilmaurheilua.
Östersundin maailmancup-avauksessa on perinteisesti ollut tuulista, mutta siitä ei tiistaina naisten 15 kilometrin normaalimatkalla ollut riesaa.
Sen sijaan reilun kymmenen asteen pakkanen jarrutteli vauhtia.

– Kolmas kierros oli paha. Siihen asti oli ihan ok, mutta sitten silmät ja sormet jäätyivät, Mäkäräinen kuvaili tuntemuksiaan.

Hän ampui toisella makuupaikalla kaksi laukausta ohi. Kun ensimmäiseltä oli tullut huti, haaveet kärkipään sijoituksesta sai unohtaa.

Mäkäräinen oli 11:s hävittyään uransa ensimmäisen maailmancup-voiton ottaneelle Valko-Venäjän Nadezhda Skardinolle minuutin ja 35 sekuntia.

Silmät jäätyivät

Mäkäräinen myönsi, ettei runsaan kymmenen asteen pakkanen kuulosta kauhealta, mutta totuttelemista siihenkin oli, koska tällä kaudella ei ollut alla kisoja viileissä sääoloissa.

– Kolmannen kierroksen lopun laskuissa rupesi jäätämään, oli sen verran viimaa. Toinen makuuammunta oli vaikea, koska liipaisintyöskentely on niin tärkeää.

Laukkanen291117ManzNF

Mäkäräisellä on ollut Östersundin iltakisoissa ongelmia valaistuksen takia. Nyt ampumahiihtostadionin valot jäivät pikkumurheeksi.

– Se oli yllätys, että silmät jäätyivät niin pahasti. Tuntui, ettei niitä pysty räpäyttämään yhtään.

Ampumahiihtäjä joutuu toistuvasti kosketuksiin kylmän kiväärin kanssa. Mäkäräiselle siitä on aiheutunut ongelmia.

– Minulla on niin herkät sormet. Niistä on vuosien varrella lähtenyt nahat kolme kertaa, viimeksi viime kesänä, kun olin palelluttanut sormeni edellisessä marraskuussa.

Tiistain kilpailussa oli myönteisiäkin puolia, sillä Mäkäräinen oli esimerkiksi vuosi sitten Östersundin normaalikisassa 24.s, silloin seitsemällä sakkominuutilla.

– Hiihto oli ihan ok. Pikakisa vaatii tosin enemmän kierroksia, Mäkäräinen pohjusti perjantain sprinttiä.

Laukkasen sormi turhan herkässä

Mari Laukkanen oli viimeisen pystypaikan kahdella sakkominuutillaan 18:s, mutta parempaakin oli ollut luvassa.

Laukkanen ampui kolmella ensimmäisellä paikalla nollat ja johti kilpailua. Viimeiseltä ampumapaikalta, pystystä, kolme ensimmäistä laukausta osuivat, kaksi viimeistä eivät enää.

18 peräkkäisosuman jälkeen Laukkanen sortui virheisiin ja putosi kärkitaistelusta.

– Viimeisellä ampumapaikalla sain ensimmäisen laukauksen tauluun samalla ajatusmallilla kuin ne 15 aiempaa. Sitten vähän karkasi keskittyminen liipaisusta, ja kaksi viimeistä menivät ohi.

Skardino291117ManzNFKeskiviikon yllätysvoittaja Nadezhda Skardino. Kuva: Manzoni/NordicFocus

Hän oli vuosi sitten Östersundin normaalimatkalla 64:s.

– Oli eri tason suoritus kuin mitä täällä on ennen pystynyt esittämään, Laukkanen vertaili itselleen perinteisesti konstikkaan normaalimatkan suorituksia.

– Hyvä lähtö kaikkinensa kauteen. Vähän jouduin passailemaan, en tiedä johtuiko lämpötilan vaihtelusta (pakkanen) vai harjoituskuormasta, hän arvioi hiihtoaan.

Valko-Venäjän Skardinolle voitto oli maailmancupissa uran ensimmäinen. Yllätyksellisen kärkikolmikon täydensivät voittajan lailla vailla sakkoja ampuneet kisan kakkonen Norjan Synnöve Solemdal ja kolmanneksi sijoittunut Ukrainan Julia Dzhima.

STT–REIMA RAUTIAINEN

Tulokset


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France

Hiihtotekniikka kuntoon!

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama