SWIX F4 Premium 550x90

Iivo Niskanen seitsemäs sunnuntain Tour de Skillä – Hakola lähellä kymppisakkia, Colognalla kymmenykset puolellaan

Kuva: NordicFocus

Kuva: NordicFocus

Iivo Niskanen oli parhaana suomalaisena seitsemäs Tour de Skin toisessa osakilpailussa Sveitsin Lenzerheidessä.

Niskanen aloitti rauhallisemmin kuin muut kilpakumppanit, mutta sai vauhdin päälle matkan edetessä. Suomalaisen ero kärkeen vaihteli radan eri osissa jonkin verran ja maalissa hän oli 22,9 sekuntia voittajan perässä.

Perinteisen hiihtotavan 15 kilometrin väliaikalähtökilpailussa ei nähty yllätyksiä, vaan suosikit miehittivät kärkisijat. Siitä huolimatta moni kokeneempikin mies aloitti korkealla käydyn kilpailun aivan liian kovaa ja hyytyen lopussa.

Kilpailun voitti kotiyleisön edessä Dario Cologna. Kazakstanin Aleksei Poltoranin oli kakkonen vain 0,6 sekuntia sveitsiläisestä. Norjan Martin Johnsrud Sundby oli kolmas 13,1 sekuntia perässä.

Tänään 21-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Alexander Bolshunov aloitti kilpailun raketin lailla johtaen ensimmäisen kolmanneksen jälkeen ylivoimaisesti. Venäläisen vauhti ei kuitenkaan riittänyt loppuun asti ja lopulta hän taipui vajaalla sekunnilla Sundbylle neljänneksi.

Lauantain sprintin voittanut Sergei Ustjugov oli perinteisen kilpailussa vaisuhko. Hän jäi Colognalle 37 sekuntia ollen kymmenes.

Ristomatti Hakola näytti erinomaista vauhtia distanssimatkoilla hiihtäen sijalle 12. Hän jäi Colognalle 48,4 sekuntia.

Muista suomalaisista Antti Ojansivu oli 44:s (+1.51,5), Kusti Kittilä 52:s (+2.26,0), Ari Luusua 62:s (+2.48.6) ja Martti Jylhä 64:s (+2.52,0)

Tulokset

Mainos
Kaikki hiihdon maailmancupin osakilpailut vain C Morella! Antero Mertaranta selostajana, Jari Isometsä asiantuntijana. Yhteensä yli 160 maailmancupin kisaa hiihdosta, yhdistetystä, mäkihypystä ja alppihiihdosta osoitteesta www.cmore.fi.

SWIX F4 Premium 550x350


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama