SWIX Triac3 550x90px

Hakola rikkoi rajojaan myös sprinttiä pitemmillä matkoilla – "Olihan tuo miesten latu"

Ristomatti Hakola ylsi uran parhaanseen normaalimatkan sijoitukseen uudenvuodenaattona Tour de Skillä. Kuva: Modica/NordicFocus

Ristomatti Hakola ylsi uran parhaanseen normaalimatkan sijoitukseen uudenvuodenaattona Tour de Skillä. Kuva: Modica/NordicFocus

Ristomatti Hakola on rikkonut tällä kaudella rajojaan sprinttihiihdossa, ja sunnuntaina hän laittoi tilastoihin taas uuden aluevaltauksen.

Hakola hiihti uransa parhaan sijoituksen maastohiihdon maailmancupin normaalimatkalla eli sprinttiä pidemmässä kisassa.

Hakola oli kahdestoista 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan matkalla Lenzerheidessa, vaikka ennakoi lauantain sprintin jälkeen, ettei elimistö voi olla sunnuntaina parhaimmillaan.

– Tähän maastoon ja korkeuteen kulki ihan hyvin. Olihan tuo miesten latu, Hakola tuumasi.

Uran normaalimatkan ennätys parani yhdellä sijalla, sillä maaliskuussa 2015 hän oli 13:s Lahdessa vastaavalla matkalla kuin Lenzerheidessa. Hakolan mukaan Salpausselän kisa hiihdettiin kuitenkin sveitsiläiskilpailuun verrattuna "pikkupoikien ladulla".

– Tämä on sellainen latu, ettei siinä paljon nautiskella. Kyllä se oli taistelua, hiihtomaajoukkueen suupalttina tunnettu Hakola kertasi.

Hakola hiihtää tämän vuoden Tour de Skillä enää vain kaksi kilpailua, eikä hyvä avaus saa häntä hamuamaan enempää startteja kiertueella.

– Nämä ovat kovia kisoja, kun joka päivä annat kaikkesi. Tällaisella radalla tämä on viimeisen päälle kestävyysurheilua, Hakola totesi.

Pikkupojan unelma lähellä

Kankaanpääläinen Hakola on kauden hiihdoillaan vahva ehdokas olympialaisten 4x10 kilometrin viestin avausosuudelle. Paikka jäi auki Sami Jauhojärven lopetettua uransa viime keväänä ja siirryttyä tv-kommentaattorin rooliin.

– En minä oikein paineistavampaa hommaa keksi, Hakola mietti viestin avaajan asemaa, mutta muistutti, että olympialaisten viestikisaan on vielä pitkä aika.

– Kyllä se on ollut pikkupojan unelma hiihtää viestiä olympialaisissa.

Alkukauden arvosanaksi Hakola antoi itselleen ysin. Täysi kymppi olisi hellinnyt, jos edes pari sprintin kolmesta nelossijasta olisi kirkastunut palkintopallille nousemiseksi.

STT–KAIJA YLINIEMI

Tulokset

SWIX Triac 3 550x300px 2


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Hiihtotekniikka kuntoon!

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama