quantum banneri 2

SM-kympin mitalikolmikko nousukunnossa

Susanna Saapunki otti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen aikuisten SM-mitalin. Kuva: Touho Häkkinen

Susanna Saapunki otti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen aikuisten SM-mitalin. Kuva: Touho Häkkinen

Keväällä 40 vuotta täyttävä Riitta-Liisa Roponen voitti vapaan hiihtotavan kymmenen kilometrin Suomen mestaruuden Vantaalla. Laura Mononen hiihti toiseksi vajaat 11 sekuntia hitaampana, ja Susanna Saapunki kiristi kolmanneksi.

– Vauhdista näkee, että olen harjoitellut viime viikot, maailmancupissa viimeksi ennen joulua kisannut Roponen sanoi.

Hän haki tämän vuoden puolella vauhtia kahdesta kansallisesta kilpailusta Haapavedeltä ja Raahesta.

– Viiden kilometrin kisat olivat kovavauhtisia, sähäköitä harjoituksia, Roponen sanoi ja uskoi, että kympin ajasta pystyy pudottamaan vielä 45 sekuntia.

Vantaalla 14. mestaruutensa hiihtänyt Roponen sanoi aloittaneensa maltilla ja pyrkineensä kiristämään vauhtia kohti loppua.

RoponenRLSMTouhoRiitta-Liisa Roponen sai lisävauhtia viiden kilometrin kisoista. Kuva: Touho Häkkinen

Mononen arvioi, että hänenkin vireensä on menossa parempaan päin. Alkukausi on ollut Monoselle ajoittain jopa tuskainen, koska toivottua vauhtia ei ole löytynyt.

– Ehkä alkuvauhti oli tänään turhan kova, Mononen totesi.

Hän ei kilpaile huomenna yhdistelmäkilpailussa, koska ei ollut ilmoittautunut kisaan.

– Alun perin minun piti hiihtää Tour de Ski loppuun. Siksi ajatuksena oli hiihtää täällä vain kaksi kisaa, Mononen kertoi.

Hän saavutti Vantaalta kaksi SM-mitalia, eilen pariviestin pronssin ja tänään hopean.

Saapunki sairasti viime marraskuussa keuhkokuumeen ja joutui pitämään tuntuvan tauon harjoittelussa. Hän sanoi yllättyneensä ensimmäisestä aikuisten SM-mitalistaan.

– Totta kai olen yllättynyt, mutta toisaalta syksy meni hyvin, joten oli odotettavissa, että vapaan kympiltä tulee tulosta, Saapunki arvioi suoritustaan.
Saapunki arvioi vauhdinjakonsa onnistuneen.

– Se oli aika tasapainoinen. Vauhdinjako onnistui hyvin, Saapunki sanoi.

Tulossivulle

(STT)

quantum jattibanneri


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri