quantum banneri 2

Pentsisen ujo haave olympiaviestistä sai pontta Suomen mestaruudesta

Anssi Pentsin on vahva ehdokas Suomen viestijoukkueeseen olympialaisissa. Kuva: Touho Häkkinen

Anssi Pentsin on vahva ehdokas Suomen viestijoukkueeseen olympialaisissa. Kuva: Touho Häkkinen

Anssi Pentsisen ujo haave olympialaisissa Suomen viestijoukkueeseen yltämisestä alkaa näyttää mahdolliselta, kun Pyeongchangin olympialaisiin on vajaa kuukausi aikaa.

Vantaalla Pentsinen uskalsi sanoa ääneen, että hän hiihtäisi mielellään kolmannen osuuden 4x10 kilometrin kisassa Etelä-Koreassa.

Viime vuodet Pentsistä on pidetty melko puhtaasti sprinttihiihtäjänä, ja siihen kisamuotoon hänen harjoittelunsa on vuodesta 2011 lähtien tähdännyt. Joulukuussa Pentsinen ajatteli matkavalikoimaansa uusiksi, koska sprintissä tulokset junnasivat paikallaan.

– Ehkä siinä tuli Lillehammerin (joulukuinen maailmancup) jälkeen pieni leipääntyminen sprinttiin. Sija on aina 20:n ja 30:n välissä, on sitten hyvässä kunnossa tai huonossa kunnossa, Pentsinen kertasi.

Itseään "kirittömäksi sprinttihiihtäjäksi sprinttihiihtäjien joukossa" kuvannut Pentsinen on ollut sprintissä hyvä aika-ajohiihtäjä, mutta erävaiheessa meno on tyssännyt. Kun kesän mattotestitulokset osoittivat kestävyyden parantuneen, hän rohkeni panostaa myös sprinttiä pitemmille matkoille.

Viikko sitten hän oli Ruotsin Piitimessä 15 kilometrillä yhdeksäs kovassa seurassa. Lauantaina heltisi superyllätys, kun Pentsinen voitti Vantaalla 16,6 kilometrin Suomen mestaruuden vapaalla hiihtotavalla.

– Kun on pitkä ura takana ja 31 vuotta ikää, niin kyllä tämä ikimuistoisimpiin hetkiin menee, Pentsinen kuvasi ensimmäistä henkilökohtaista Suomen mestaruuttaan.

Kultamitali heltisi ylivoimaisesti, 18,8 sekunnin voitolla Vantaan Hiihtoseuran seurakaverista Matti Heikkisestä.

Valoa Hyvärisen risukasaan

Pentsisen paikka olympialaisten sprinttinelikossa on vielä kiikun kaakun. Viestissä Pentsisen puolesta puhuvat hänen hyvät hiihtonsa normaalimatkoilla sekä se, että muun muassa Perttu Hyvärinen, Lari Lehtonen ja Ville Nousiainen ovat kaukana huippuvireestä. Jos viestikvartetti valittaisiin nyt, nelikko Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Pentsinen ja Heikkinen olisi vahvoilla.

Riistaveden Urheilijoiden Hyvärinen sai Vantaalla valoa ylirasitustilan varjostamaan kauteensa. Pronssimitali 1,7 sekunnin päässä Heikkisestä oli osoitus valonsäteestä risukasaan.

– Vaikka sippasin täysin, tämä oli hyvä hiihto, Hyvärinen tuumasi tarjottuaan voittajilleen mitalihaastattelussa kisamakkarat.

HyvärinenPerttuSMTouhoSM-mitali oli Perttu Hyväriselle helpotus. Kuva: Touho Häkkinen

Kouvolan Hiihtoseuran Nousiainen oli neljäs 25 sekunnin päässä mitalista, ja Imatran Urheilijoiden Lehtonen jäi mitalivauhdista yli puoli minuuttia.

– Aika harmaiden lasien läpi näen tilanteen, Lehtonen totesi.

Lahtelaista harmittaa, että kilpailukauteen on kertynyt ongelmia toisensa jälkeen. Marraskuussa murtui varvas, joulukuussa iski vatsatauti ja sen perään virustauti.

Tulossivulle

STT–KAIJA YLINIEMI


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama