quantum banneri 2

Upea nousujohteinen hiihto: Pärmäkoski voitti Planicassa!

Krista Pärmäkoski tuuletti voittoa maalissa sunnuntaina. Kuva: Modica/NordicFocus

Krista Pärmäkoski tuuletti voittoa maalissa sunnuntaina. Kuva: Modica/NordicFocus

Krista Pärmäkoski hiihti voittoon maastohiihdon maailmancupin naisten kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa Planicassa.

Pärmäkoski oli jäänyt 3,9 kilometrin väliaikaan Charlotte Kallalle jo yli 13 sekuntia, mutta suomalaisen vauhti kiihtyi: 6,9 kilometrissä naiset olivat jo melkein tasoissa. Viimeisten joukossa startannut Pärmäkoski hiihti kilpailun jälkimmäisen puoliskon tasatahtia Kallan kanssa. Viimeisellä kilometrillä Pärmäkoski oli kuitenkin muutaman sekunnin nopeampi ja nappasi näin uransa ensimmäisen väliaikalähdöllä käydyn kilpailun osakilpailuvoiton.

– Latu on raskas ja tarkoitus oli, etten aloita liian kovaa. Suunnitelmani oli tänään hyvä. Syyskuussa olimme täällä harjoitusleirillä ja jo silloin sanoin päävalmentajalle, että aion tehdä hyvän hiihdon Planicassa, Pärmäkoski sanoi tv-haastattelussa.

Kilpailun alkupuolella matkaan lähtenyt Charlotte Kalla näytti alkuun olevan omaa luokkaansa, mutta ruotsalainen jäi kakkoseksi. Eroa Pärmäkoskeen oli maalissa 3,6 sekuntia.

Heidi Weng ja Teresa Stadlober olivat alkupuolen väliajoissa vielä Pärmäkosken edellä, mutta Weng jäi kolmanneksi yli puolen minuutin päähän. Stadlober oli neljäs 39 sekuntia voittajasta.

Kerttu Niskanen hiihti myös hienosti kuudenneksi reilut 49 sekuntia Pärmäkoskelle jääneenä. Aino-Kaisa Saarinen jäi kaksi sekuntia kymppisakin ulkopuolelle ollen 11:s. Laura Mononen oli 14:s, Riitta-Liisa Roponen 16:s ja Anne Kyllönen 21:s.

(STT-Kestävyysurheilu.fi)

Tulokset


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri