Triac Carbon Skate 550x90

Ole Einar Björndalen ei halua alkoholikieltoa Holmenkollenille, mutta myöntää että ulkomailla osataan käyttäytyä paremmin

Ole Einar Björndalen Kontiolahdella. Kuva: NordicFocus

Ole Einar Björndalen Kontiolahdella. Kuva: NordicFocus

Ampumahiihtolegenda Ole Einar Björndalen heittää hyvästit kotiyleisölle Holmenkollenin maailmancupissa kuluvan viikon loppupuolella.

Viime viikonlopun maastohiihdon miesten 50 kilometrin kilpailu Holmenkollenilla oli katsomon puolella melkoista kaaosta, sillä sadat ihmiset saivat vammoja sekä katsomon puolella että kotimatkalla. Kisajärjestäjien mukaan suuri osa loukkaantumisista johtui siitä, että yleisö oli yksinkertaisesti aivan liian humalassa.

Tapahtumanjärjestäjät ja viranomaiset pohtivat nyt sitä, miten lauantain kaltaiset kaaokset voidaan jatkossa estää. On jopa väläytelty alkoholikieltoa Holmenkollenille. Björndalen ei tästä ilahdu.

- Mielestäni hyvä, että Holmenkollenilla on kunnon kansanjuhla, Björndalen toteaa uutistoimisto NTB:lle.

- Mutta olihan siellä niitäkin, jotka töppäsivät ja olivat vähän liian janoisia. Ne olivat ikäviä juttuja, hän myöntää.

Ulkomailla käyttäydytään paremmin

Björndalenin mukaan ihmisten pitäisi osata käyttäytyä alkoholin kanssa hyvien tapojen mukaan, jolloin sitä ei tarvitsisi kieltää kokonaan. Hänen mukaansa muiden maiden ampumahiihtostadionilla on Holmenkollenin tavoin paljon ihmisiä, mutta lauantain kaltaisesta sikailusta ei näy merkkejä.

- Sielläkin juhlitaan paljon, mutta ihmisillä on ehkä vähän enemmän käytöstapoja juomisen suhteen, Björndalen.

- Pienillä muutoksilla saisimme Holmenkollenin kansanjuhlan yhtä hienoksi, ellei jopa paremmaksi tulevaisuudessa, Björndalen miettii.

Viikonloppuna uutisoitiin, että Holmenkollenin kisa-alueella hoidettiin lauantaina yli sataa ihmistä, jotka olivat saaneet vammoja tapaturmissa. Suurin osa näistä henkilöistä oli Norjan Punaisen Ristin mukaan humalassa. Lisäksi osa ihmisistä putosi vahingossa raiteille metroasemilla palatessaan kotiin. Jopa pääministeri Erna Solberg ilmoitti sunnuntaina, ettei tapahtuma saa muuttua ryyppäjäisiksi.

Holmenkollenilla kilpaillaan ampumahiihdon maailmancupissa torstaina pikakilpailut sekä viikonloppuna viestit ja takaa-ajokilpailut.

-Juho-Veikko Hytönen


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama