quantum banneri 2

Petter Northug ei ole kilpailukunnossa - jää pois Blinkfestivalenilta

Kuva: NordicFocus

Kuva: NordicFocus

Norjalaistähti Petter Northugia ei nähdä tänään keskiviikkona käynnistyvällä Blinkfestivalenilla.

Norjan hiihtoliitto tiedotti asiasta tiistaina ja siitä uutisoivat norjalaismediat.

Petter Northugilta on ollut viime päivinä puhti poissa, eikä hän tunne itseään kilpailukuntoiseksi.

- Yhdessä Petterin kanssa olen tehnyt päätöksen, ettei hän mene Blinkiin (Blinkfestivalenille), mikä meidän molempien mielestä on ikävää järjestäjille, kertoi valmentaja Arild Monsen.

Northug kilpaili kesän aikana hyvällä menestyksellä rullahiihtokilpailuissa Kristiansandissa ja Telemarkissa. Heinäkuun lopussa hän oli lomalla perheensä kanssa Espanjassa. Valmentaja vakuuttaa hänen olevan hyvässä harjoitusvauhdissa.

- Petter on harjoitellut pitkän aikaa hyvin, mutta tällaisessa tilanteessa meillä ei ole varaa riskinottoon ensi talvea ajatellen, valmentaja lisäsi.

Muista norjalaisen hiihtourheilun tähdistä ampumahiihtäjä Tarjei Bö on kärsinyt kuukauden ajan lievistä flunssan oireista, mikä on rajoittanut harjoittelua. Tämän hetken tiedon mukaan ”vanhempi Bö” kuitenkin nähdään Blinkfestivalenilla. Norjan ampumahiihtoliiton urheilupäällikkönä aloittanut Odd-Björn Hjelmeset sanoo, ettei ole vielä selvää, mikä miehessä on vikana.

Ampumahiihtäjistä myös Tirill Eckhoff on ollut sairaana heinäkuussa, mutta on kilpailukunnossa Blinkfestivalenilla.

Suomalaisista viikonloppuna Blinkfestivalenilla mukana ovat muun muassa Kaisa Mäkäräinen, Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen.

-Juho-Veikko Hytönen


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama