quantum banneri 2

Johanna Matintalon tahti kiihtyy syksyä kohti - MM-viesti kiinnostaa Seefeldissä

Kuva: Salvos Finland

Kuva: Salvos Finland

Maajoukkuehiihtäjä Johanna Matintalon kesä on ollut kiireinen, eikä tahti hiljene – päinvastoin.

Toukokuussa alkanut harjoituskausi tiivistyy syksyn myötä; leirit pitenevät ja tihentyvät. Kesän aikana Matintalo on päässyt treenaamaan niin Norjassa, Sveitsissä kuin Italiassakin ja seuraavaksi on vuorossa Itävallan Seefeld. Mistään leppoisasta lomailusta ei kuitenkaan ole kyse. Leireillä tehdään töitä aamusta iltaan.

- Leirit ovat rankkoja ja päivät pyörivät treenauksen ympärillä. Vapaa-ajasta suurin osa menee hotellihuoneessa treeneistä palautumiseen. Ulkomaanleirit ovat kuitenkin korvaamaton kehittymismahdollisuus, Matintalo kertoo yhteistyökumppaninsa Salvos Finlandin tiedotteessa.

Seefeld isännöi MM-hiihtoja ensi talvena. Paikka on monille tuttu viime vuoden maailmancupin osakilpailusta, mutta Matintalolle seutu on uutta.

- Nyt on hyvä hetki tutustua alueeseen ja sen maastoihin. Kauden tavoitteita en halua vielä liian tarkkaan rajata, vasta kisakauden alkaessa pystyy sanomaan realistisen tavoitteen. Ykkösenä on tietenkin päästä MM-joukkueeseen mukaan. Siellä lähdetään sitten hakemaan mahdollisimman hyvää sijoitusta. Olisi kiva myös päästä mukaan viestijoukkueeseen. Muutenkin, kuin varajäsenenä, Matintalo avaa tavoitteitaan viitaten Pyeongchangin olympialaisiin, jossa hän oli viestijoukkueen varajäsen.

Matintalo on voinut toimia täyspäiväsenä urheilijana reilun kahden vuoden ajan. Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen päätös ammattiurheiluun siirtymisestä ei ollut ihan kevyt. On iso ja uskalias päätös keskittyä vain ja ainoastaan urheiluun. Mitä jos vaikkapa loukkaantuu vakavasti ja jää tyhjän päälle? Onneksi Matintalon kohdalla kaikki on sujunut hyvin, eikä hän ole joutunut katumaan päätöstään.

- Asiat ovat menneet oikeaan suuntaan ja toivottua kehitystä on tapahtunut. On ihanaa, että minun on mahdollista toimia näin. Että olen saanut rahoitusta ja tarvittavia ihmisiä ympärilleni, Matintalo iloitsee.

MatintaloJohanna2SalvosFinlandKuva: Salvos Finland

Yhteistyökumppanit tärkeitä

Matintalo painottaa yhteistyön merkitystä. Kukaan ei pärjää yksin. Kun kyseessä on yksilölaji, tukiverkoston tärkeys korostuu entisestään. On itse kerättävä ympärille niitä, joiden avulla päästä pidemmälle.

- Koen, että olen löytänyt hyvä tukijoita ja yhteistyökumppaneita. On tärkeää luoda sellaisia suhteita, joissa korostuu aitous. Jos ei ole aitoa yhteyttä, kumppanuus jää pintapuoliseksi, Matintalo tietää.

Matintalo puhuu molemmin puoleisesta hyödystä. Ei siis pelkästään niin, että urheilija kantaa yrityksen mainetta. Kun molemmilla osapuolilla on tavoitteita, sitä haluaa antaa kaikkensa yhteistyön eteen. Juuri tällöin aitouden merkitys korostuu.

- Suomessa yritykset eivät aina osaa ottaa kaikkea hyötyä irti urheilijoista. Minulle on tärkeää, että molemmat hyötyvät aidosti toisistaan. Esimerkiksi Salvoksen kanssa olemme onnistuneet luomaan konseptin, jossa molemmat ovat täysillä mukana ja molemmat hyötyvät. Kumppanuus on aitoa ja siellä kohdellaan urheilijaa lämmöllä. Meille on kehittynyt tosi hyvät ja aidot välit. On ihanaa, että on sellaisia ihmisiä tukemassa, jotka oikeasti haluavat auttaa, Matintalo kertoo.


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri