quantum banneri 2

Nuorten MM-kilpailut Miska Poikkimäen mielessä - päätavoitetta kohti edetään maltilla

Kuva: Vuokatti Ski Team Kainuu

Kuva: Vuokatti Ski Team Kainuu

Suomen eturivin juniorihiihtäjiin kuuluva Miska Poikkimäki vaihtoi kesän aikana seuraa Vuokatti Ski Team Kainuuseen. Takana on harjoituksellisesti hyvä kesä. Syyskautta on tosin kiusannut parin viikon flunssa.

– Pikkuhiljaa olen palaillut normitahtiin. Kaksi viikkoa oli niin, etten tehnyt yhtään harjoitusta. Se oli aika tympeä jakso, Poikkimäki kertoo Vuokatti Ski Teamin Kainuun sivuilla.

Viime vuonna Poikkimäki sairasteli huomattavasti enemmän, joten harjoittelu tulevaa kautta aloitettiin maltilla. Kesän fokuksessa on ollut luistelun parantaminen.

– Skeitti on ollut työn alla, varsinkin ylämäkihommat. Kuokkaa on tehty. Siinä on ollut vähän lihashuollon puutettakin, kun ollut vähän jumissa. Siinä olisi iso skarppaamisen paikka, Poikkimäki sanoo.

Työ on tuottanut tunnetta kehityksestä:

– Kun siihen on puututtu, olen ruvennut löytämään uusia ajatuksia siihen, miten se menisi parempaan suuntaan, Ilkka Jarvan valmennettava sanoo.

Poikkimäen kesä on kulunut pääosin Vuokatissa, mutta välillä mies on käynyt myös kotiseudullaan Sievissä. Maajoukkueleirejä on ollut ohjelmassa muun muassa Sjusjöenissä.

– Norja oli kyllä mahtava kokemus. Siisti paikka. Hiihtäjän paratiisi, mäkeä riittää. Rankkaa, aika montussa olin leirin jälkeen, hän muistelee.

PoikkimakiMiskaVuokattiSkiTeamKuva: Vuokatti Ski Team Kainuu

Kauden päätavoite on nuorten MM-kisat tammikuun lopussa. Sitä ennen kauden kilpailusuunnitelma on vielä auki, sillä Poikkimäki haluaa ensin saada harjoittelunsa sujumaan normaalisti. Viime kaudesta viisastuneena hän haluaa edetä maltillisesti, vaikka Suomen Cup Vuokatissa onkin heti jo ajatuksissa.

– Pitää yrittää vähän maltillisemmin vetää syksy läpi, ettei toista samoja virheitä. Isoin virhe oli, että kun tulin kipeäksi, en malttanut. Olisi vaan pitänyt pysyä pois kauemmin treenaamasta. Siitäpä se lähti. Ei mikään iso virhe, mutta se alkoi kostautua ja tuli isoksi.

Nuorten MM-kilpailut Lahdessa ovat Poikkimäelle mielenkiintoiset, sillä hän pystyy kunnossa ollessaan hiihtämään hyvin perinteistä ja vapaata, sprinttiä ja normaalimatkaa.

– Ehkä päämatkanani pidän skeitin kymppiä, mutta lähden sillä ajatuksella, että kaikki matkat ja kaikilla on hyvä mahdollisuus menestyä. Jos olen kunnossa, pystyn hiihtämään kaikilla kovaa.

Poikkimäen koko haastattelun voi käydä lukemassa Vuokatti Ski Team Kainuun sivuilta. Samalta sivulta löytyy myös muiden seuran hiihtäjien harjoituskauden kuulumisia.

quantum jattibanneri


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama