swix hf banneri

Heikkisellä selvät syyt Tourille lähtöön

Matti Heikkinen on valmiina Tour de Skille. Kuva: NordicFocus

Matti Heikkinen on valmiina Tour de Skille. Kuva: NordicFocus

Valmentaja Toni Roponen on luottavainen Matti Heikkisen kuntokäyrään Tour de Skin aattona.

Alkukaudella odotuksiin nähden alakanttiin hiihtänyt Matti Heikkinen on valmistautunut Tour de Skille kaikessa rauhassa, viettäen joulun perheensä kanssa Toblachissa.

Selkeää selitystä vaisuhkoon alkukauteen ei ole selvinnyt. Heikkinen kävi Lillehammerin jälkeen perusteellisissa tutkimuksissa.

– Asia on vähän mysteeri, sillä tutkimusten perusteella ei löydetty mitään. Epäilys on, että jossain vaiheessa marraskuuta on ollut terveydellisiä ongelmia, jotka vaikuttivat kuntoon ja vireystilaan, kertoo Roponen.

Tourille lähteminen ei ollut Roposen mukaan yllätys, sillä se on ollut koko ajan suunnitelmissa kohti MM-Seefeldiä valmistautuessa.

– MM-kisat ovat tänä vuonna myöhään ja Tourin ohjelma on aiempiin vuosiin verrattuna helppo. Tour tarjoaa MM-kisojen skiathlonin kannalta tärkeitä kilpailumuotoja – yhteislähtöä ja takaa-ajoa. Näitä ei ole kalenterissa enää Otepään ja Ulricehamnin viikonloppuina, sanoo Roponen

Roponen uskoo, että Heikkinen on Tourin normaalimatkoilla alkukautta paremmalla tasolla.

– Matin kommentit ovat olleet rohkaisevia ja vireystila on parantunut huomattavasti aiempiin viikkoihin nähden. Matti Hiihti jo vimeisimmässä maailmancup-kisassaan Davosissa viimeisen kierroksen kilpailukykyistä vauhtia.

– Tourilla on viisi normaalimatkan kisa. Toivon, että Matti onnistuu normalisoimaan tasonsa normaalimatkojen kisoissa ja sitä kautta samaan itseluottamusta jatkoa ajatellen. Jos Tourin kokonaiskilpailussa haluaa pärjätä, niin sunnuntai on todella tärkeä päivä. Matti menettää sprinteissä paljon, mutta väliaikalähtökilpailussa on viikon paras mahdollisuus paikata tilannetta, jatkaa Roponen. 

Roponen uskoo, että Tour de Skin kokonaiskilpailu ratkeaa normaalimatkojen kautta, mutta sprintit ja normaalimatkojen välikirit tuovat merkittävää etua sprinttereille.

– Stina Nilsson ja Johannes Høsflot Klæbo ovat viimeisen päivään lähdettäessä hyvissä asemissa.

Lue myös: Tour de Skin ohjelma ja Suomen joukkue

-Petri Ikävalko

swix liguid boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri