quantum banneri 2

Uusi huoltoalueen paikka tuo urheilijat lähemmäs yleisöä Salpausselän kisoissa

Lahdessa hiihdetään maailmancupia vielä ennen MM-kisoja. Kuva: NordicFocus

Lahdessa hiihdetään maailmancupia vielä ennen MM-kisoja. Kuva: NordicFocus

Salpausselän kisoissa tullaan näkemään 8. –10. helmikuuta maailman parhaita urheilijoita maastohiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä, mutta yleisölle on kilpailutapahtumien lisäksi luvassa paljon muutakin.

Salpausselän kisojen pääsihteeri Aino-Kaisa Saarinen on innoissaan, kun tapahtumaan on aikaa kuukausi.

Maastohiihdon huoltoalue on siirtynyt uudelle paikalle Lahden suurhallin eteen, joka tarkoittaa, että urheilijat kulkevat hiihtosillan ja katsomorakennuksen välistä.

– Pyrimme siihen, että yleisö pääsee näkemään huoltoalueen toimintaa ja urheilijoita. Näin katsojat saavat uudenlaista tunnelmaa sekä lähestymistä huippu-urheiluun kuin mitä pelkästään jännittävät kilpailusuoritukset ladulla ja mäessä tarjoavat, Saarinen sanoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Huoltoalueen rakentaminen on alkanut tällä viikolla. Se, samoin kuin kisajärjestelyt muutenkin, etenevät positiivisissa tunnelmissa. Lahdessa on hieno talvi lumitilanteen puolesta, ja ennen Salpausselän kisoja käytävät nuorten MM-kilpailut nostavat hiihtourheiluinnostusta entisestään.

– Lipunmyynti on lähtenyt jo hyvin käyntiin, ja uskon hyvien talviolosuhteiden innostavan katsojiamme lisää. Uskon lipunmyynnin kiihtyvät entisestään kisojen lähestyessä, kokonaisuutena on nyt hyvä fiilis.

Salpausselän kisat ovat olleet Saariselle hollolalaisena rakas tapahtuma jo lapsuudesta lähtien. Hän tietääkin, millaisia muistoja toivoo tapahtuman tällä kertaa jättävän kävijöille:

– Toivon, että ihmisille jää mieleen, että täällä oli hyvä tunnelma, jossa kaikilla oli katsomisen lisäksi paljon muutakin tekemistä. Toivon, että perheet nauttivat ja voivat viettää hyvän talvipäivän, jossa pääsevät myös itse osallistumaan ja tapaamaan urheilijoita konkreettisesti, Saarinen sanoo.

MM-kisoja kohti mentäessä Saarinen on innoissaan myös lajivalikoimasta vaikkapa hiihdon osalta:

– Perinteisen sprinttiviesti, meidän suomalaisten suuri suosikkilajimme. Se hiihdetään myös MM-Seefeldissä, joten täällä päästään hyvin makustelemaan MM-tunnelmia ja saamaan ensimakua mitä tuleman pitää, Saarinen sanoo.

Kilpailupäällikkö Hannu Lehman on yhtä positiivisen odottavaisissa tunnelmissa.

– Nuorten MM-kisat ovat ensimmäinen ”testi” uuden huoltoalueemme toiminnalle. Pikkuisen jännittää, Lehman sanoo.

Tällä hetkellä Lehman odottaa vielä maailmancupiin saapuvilta joukkueilta nimilistoja, jolloin tiedetään tarkemmin, ketä Salpausselän kisoissa urheilee.

– Erityisen tyytyväinen olen urheilijoidemme menestykseen, he ovat kuitenkin parhaita markkinamiehiämme, koska urheilijoitahan tänne tullaan katsomaan, Lehman sanoi.


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri