swix hf banneri

Kotikisat tuovat lisäpanosta myös nuorille hiihtäjille

Vilma Nissinen tähyää 10 parhaan joukkoon 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa. Kuva: Touho Häkkinen

Vilma Nissinen tähyää 10 parhaan joukkoon 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa. Kuva: Touho Häkkinen

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat alkavat sunnuntaina Lahdessa.

Kaksijakoinen alkukausi saattelee Vilma Nissisen nuorten MM-hiihtoihin Lahteen. Nissinen kisaa arvokisaladuilla alle 23-vuotiaiden ikäluokassa ja hiihtää Salpausselällä maanantaina sprintin ja perjantaina 15 kilometrin yhteislähdön.

Nissinen hiihti joulukuun alussa hyviä kisoja, mutta joulun tienoon kova tehoharjoittelu rasitti hänen elimistöään. Hän uskoo kuitenkin olevansa kisaiskussa jo MM-laduilla.

– Haluaisin kymppisakkiin 15 kilometrillä. Se on vähimmäistavoite, neljättä kertaa nuorten MM-kisoissa kilpaileva Nissinen sanoi Vantaalla Suomen cupin yhteydessä.

Hänen kisalajinsa hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla, mikä sujuu häneltä tällä erää paremmin kuin vapaa.

– Pari vuotta sitten hiihdin vapaata paremmin, mutta nyt olen saanut perinteisen hiihtotavan toimimaan ja tasatyönnön kulkemaan paremmin, Nissinen kertoi.

Harvinaiset kotikisat

Pohjoismaisten lajien nuorten MM-kisat on kilpailtu Suomessa edellisen kerran vuonna 2005, joten kotimaisemiin arvokisoihin pääsy on monelle ainutkertaista uralla.

– Arvostan nuorten MM-kisoja korkealle. Olisi kiva onnistua, myös Seefeldiin aikuisten MM-laduille tähyävä Eveliina Piippo sanoi Vantaalla.

Aikuisten maajoukkueesta nuorten MM-laduille tulee Piipon ohella Johanna Matintalo, joka ehtii Otepään maailmancupista vasta keskiviikon kympille. Piippo on sen sijaan lähtemässä kahden MM-matkan jälkeen Ulricehamnin maailmancupiin.

– 23-vuotiaissa voimme olla mitalivauhdissa, mutta mukana on paljon hiihtäjiä, jotka ovat yltäneet maailmancupissa sijoille 10–20, haastajaryhmän valmentaja Ville Oksanen sanoi.

Nuoremmassa hiihdon ikäluokassa isoimmat toiveet kohdistuvat Anita Korvaan ja Miska Poikkimäkeen, jotka urakoivat alustavasti kaikki matkat.

– Toivottavasti urheilijat saavat hyvän kokemuksen ja vähän menestystäkin, nuorten maajoukkuevalmentaja Jussi Simula ennakoi.

MM-kisojen mäkihypyssä ja yhdistetyssä kisaavat vain alle 20-vuotiaat. Lajit alkavat tiistaina yhdistetyn mäkiosuuden varakilpailuilla.

STT–KAIJA YLINIEMI

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri