swix hf banneri

Eveliina Piippo on vahva ankkuri vailla kirikykyä

Naiset taistelivat jälleen kolmossijan maastohiihdon maailmancupin viestistä. Kuva: Modica/NordicFocus

Naiset taistelivat jälleen kolmossijan maastohiihdon maailmancupin viestistä. Kuva: Modica/NordicFocus

Naisten viestijoukkueeseen on löytynyt nuori, kylmäpäinen ankkuri. Eveliina Piippo on tuupattu kahdesti vastuuseen maailmancupin viestin viimeisellä osuudella ja tuloksena on kaksi kolmossijaa erheettömillä suorituksilla.

Päävalmentaja Matti Haavisto ihasteli sunnuntaina Ulricehamnissa Piipon malttia osuuden alussa ja siitä eteenpäin nuorten MM-kisojen hopeamitalistin taktista pelisilmää. Piippo tekee viestissä kaiken oikein ja pärjää, vaikka nuorelta hiihtolupaukselta puuttuu vielä voimaa ja kirikykyä.

– En hirveemmin jännittänyt enää tätä kilpailua. Vielä kauden alussa minulla oli ehkä pientä alemmuuskompleksia, kun vastassa olivat maailman parhaat naiset, mutta eihän tämä ole kuin hiihtoa vain, Piippo kertoi nopeasta kypsymisestään aikuisten kisoihin.

– Yritän ajatella, ettei tämä niin poikkea skandinaviacupin tai SM-viestien kisoista. Pitää käyttää omia vahvuuksia.

Piippo, 20, on karistellut mielestään myös pelkotilat.

– Urheilussa voi korkeintaan epäonnistua. Ei tässä sen huonommin voi käydä, Piippo naurahtaa STT:n puhelinhaastattelussa.

Piippo26012019ModEveliina Piippo hiihti Suomen ankkuriosuuden. Kuva: Modica/NordicFocus

Sobolevan hyökkäys säikäytti

Ulricehamnin viestissä Venäjän Jelena Soboleva kiihdytti Piipon takaa karkuun ja Ruotsin Jonna Sundlingin kantaan. Piippo näytti tyynesti odottelevan nousuja, joissa hän on parhaimmillaan.

– En suunnitellut, että päästäisin venäläisen karkuun. Siinä kävi jo mielessä, että minulle taitaa tulla ylämäissä kiire, mutta alkuvauhti oli venäläisellekin liian kova, Piippo paljasti.

Ylämäessä vastaan pukkasi ensin Venäjän ja hetkeä myöhemmin Ruotsin selkää. Sundlingin perässä Piippo hoksasi, että peesiapu oli valitettavan suuri.

– Mietin vahvuuksiani ja totesin, että stadionilla on lähdettävä, kun oli vielä nousuja jäljellä. En kuitenkaan ollut enää ihan parhaissa voimissa ja vastustaja pääsi peesissä helpommalla, Piippo tiivisti ruotsalaisen hyväksi kääntyneen kirikamppailun.

Lopputasaisella Piippo oli aseeton sprinttihiihtäjää vastaan.

Urakka jatkuu SM- ja MM-kisoissa

Piipon viikonlopun kohokohdat olivat revanssi nuorten venäläisestä maailmanmestarista Marija Istominasta lauantain kilpailussa ja viesti.

– Voitto Istominasta oli eilisen päätavoite, mutta pallilla seisominen viestin päätteeksi lämmittää kyllä enemmän, Piippo kertoi.

Piippo oli henkilökohtaisessa kilpailussa 20:s, mikä on uran paras sijoitus cupissa.

– Hiihto ei tuntunut eilen kovin vahvalta. Odotin parempaa, Piippo tunnusti.

Seuraavaksi Piippo hiihtää Imatran SM-kisoissa "koko rahan edestä" eli kaikki matkat. Sitten alkaa keskittyminen Seefeldin MM-viestiin ja 30 kilometrin vapaan hiihtotavan henkilökohtaiseen kilpailuun.

STT–PASI REIN

Tulokset

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri