swix hf banneri

Mistä hiihtäjät puhuvat, kun hapottaa – Hiihtosanasto MM-Seefeldin kisakatsojien avuksi

Krista Pärmäkoski hiihtää kuvassa vuorotahtia. Kuva: NordicFocus

Krista Pärmäkoski hiihtää kuvassa vuorotahtia. Kuva: NordicFocus

Hiihtäjät käyttävät haastatteluissa paljon lajiin liittyviä termejä. Ne eivät välttämättä avaudu katsojalle, joka ei tunne lajia tai fysiologian perusteita. STT yrittää suomentaa tavallisimpia Seefeldin MM-kisoihin liittyviä termejä ja hokemia. Asiantuntijana on Vierumäen valmennuskeskuksen johtaja, Suomen ja Saksan hiihtomaajoukkueita valmentanut Ismo Hämäläinen.

Fyysiseen suoritukseen liittyviä termejä:

Seefeld on melko korkealla:
Herkimmät korkeuteen reagoivat saavat akuutin vuoristosairauden oireita 900 metristä ylöspäin merenpinnan tasoon verrattuna, ja 2 500 metrissä noin viidennes saa oireita. Oireet ovat lievimmillään pahoinvointia ja päänsärkyä vaikeutuen korkeammalla hengenahdistukseen, oksenteluun, tasapainohäiriöihin ja sekavuuteen.

Noin 1 200 metrin korkeudessa sijaitsevassa Seefeldissä laskennallisesti viidellä prosentilla koko väestössä tulee vuoristosairauden vaikutuksia. Sillä on vaikutusta suorituskykyyn ja hapenottoon. Hapenotto laskee noin viisi prosenttia verrattuna merenpinnan tasoon.
Seefeldin korkeus on salakavala. Kokemattomalle urheilijalle voi tulla houkutus lähteä liian lujaa, koska ei tunne korkeutta. Kova aloitus voi kostautua matkan edetessä.

Hapottaa:
Urheilussa työskentelyalue on jaettu aerobiseen alueeseen eli hapen avulla tapahtuvaan tekemiseen ja anaerobiseen alueeseen eli ilman happea tehtävään tekemiseen. Välissä on vauhtikestävyysalue.

Hapottaminen tarkoittaa, ettei pystytä liikkumaan vain hapen avulla. Happi ei riitä, ja elimistöön alkaa kertyä kuona-aineita, joita ei kyetä huuhtelemaan pois. Uloshengitysilman hiilidioksidin määrä kasvaa suhteessa hapen määrään. Harjoituksessa sormenpääverinäytteestä määritetään veren laktaattipitoisuutta, ja kansankielellä puhutaan maitohapoista.

Happojen huuhtelu:
Kovan työn aikana syntyy happivaje. Kun työmäärä pienenee, happi taas riittää, urheilijan elimistöön syntynyttä kuonaa poistuu ja hengitysilmassa hiilidioksidin määrä kasvaa. Silloin saadaan työmäärään nähden riittävästi happea, ja kuona-aineiden kertyminen on hallinnassa. Hapon huuhtelu onnistuu kevyemmillä ladun kohdilla tai vauhtia pudottamalla.

Hiihdossa puhutaan paljon myös kuormittuneisuudesta, ylikunnosta, alipalautumisesta tai palautumisvajeesta. Nämä fysiologiset ilmiöt tarkoittavat, ettei ole saatu palautettua harjoituksella horjutettua elimistön tasapainoa. Superkompensaatioilmiössä kuormituksen aikana suorituskyky laskee, mutta kun kuormitus lopetetaan, suorituskyky lähtee nousemaan. Kun maltetaan odottaa riittävästi, suorituskyky nousee ylemmäs kuin mikä oli lähtötaso.

Hämäläinen muistuttaa, että hiihdossa on paljon urheilijoista, valmentajista ja mediasta lähtevää terminologiaviidakkoa perusasioiden ympärillä. Valmentajakoulutus voisi auttaa siihen, että kaikki tarkoittaisivat termeillä samaa asiaa ja löytäisivät yhteisen kielen. Systemaattinen tuloksenteko on vaikeaa, jos yhteistä kieltä ei ole.

Hiihtotapoja vapaalla hiihtotavalla:

Heikkinen29122018fm4752Matti Heikkinen etenee kuvassa kuokalla. Kuva: NordicFocus

Wassu:
Juha Miedon sadasosalla 1980 voittaneen Thomas Wassbergin paljon käyttämä tekniikka, jossa tulee molemmilla sauvoilla yhtäaikainen sauvatyöntö jokaiselle liu'ulle.
Mogren eli molle:
50 km hiihdossa ansioituneen Torgny Mogrenin kehittämä hiihtotapa, jossa yhtäaikainen sauvatyöntö tulee joka toiselle liu'ulle.
Kuokka:
Ylämäkitekniikka, jossa liukua "askelletaan" ylöspäin. Sauvatyöntö tulee lähes yhtäaikaisesti rytmisesti yläpuolen sukselle siten, että ylemmän suksen käsi "hakee" myös ylempää.
Ankka:
Tour de Skin loppunousuun liitetty tekniikka. Jokaiselle liu'ulle tulee vastakkaisen käden sauvatyöntö.
Loikka:
Loikka on kuokka, jossa suksi liikkuu liukujen välin askeltamisen sijasta loikkaamalla.
Sauvoitta luistelu:
Nimi kertoo jo hyvin, mistä on kyse. Ei tehdä sauvatyöntöjä.

Hämäläinen kehottaa katsojia kiinnittämään luisteluhiihdossa huomioita hiihtäjän polvi-, lantio-, nilkka- ja sauvakulmaan. Kun liuku lähtee, polven pitäisi olla menossa suksen kärkeen, eikä ylävartalo saisi taittua kovasti eteenpäin. Sauvakulman pitäisi olla niin, että sauvan piikki on nyrkin takana. Tällöin työntö tulee oikeaan suuntaan.

Hiihtotapoja perinteisellä hiihtotavalla:

Niskanen170219vt010Kerttu Niskasen etenemistapana kuvassa vuorohiihto. Kuva: NordicFocus

Vuorohiihto:
Nykyhiihdossa huipputasolla tämä on etenemistapa suhteellisen jyrkkiin maastonkohtiin. Vastakkainen jalka ja vastakkainen käsi tulevat eteen samanaikaisesti.
Yksipotkuinen tasatyöntö:
Tasamaalla ja loiviin ylämäkiin nopein etenemistapa. Kun tasatyönnön jälkeen kädet heilahtavat eteenpäin, jommallakummalla jalalla tehdään vauhtia kiihdyttävä potku taaksepäin.
Haarakäynti:
Erittäin jyrkkiin nousunkohtiin käytettävä tapa, jos suksien pito ei riitä. Tässä sukset ovat jyrkästi auki ja suksikulma on suuri. Jos vasen jalka on edessä, oikea käsi on edessä.
Kläbo:
Johannes Hösflot Kläbon lanseerama, juoksusta mallia hakenut tapa ylämäkihiihtoon. Sillä saadaan suksen alle kova hetkellinen paine, jolla saadaan pito paremmaksi. Jalan takaosan lihakset jännittyvät ja rentoutuvat syklisesti. Lihaksistoon saadaan selvä juoksussa ilmeinen työ-rentous-vaihe. Suksiin voi laittaa vähemmän pitovoidetta tai jopa valita erilaisen suksiprofiilin, jolloin suksi luistaa paremmin alamäkiin.

STT–KAIJA YLINIEMI

(STT)

Katso myös: MM-hiihtojen TV-lähetykset

swix liguid boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri