Triac Carbon Skate 550x90

Pogostan Hiihto keräsi kehuja järjestelyistä

Perinteinen Pogostan Hiihto hiihdettiin tänään Ilomantsissa perinteisen tyylin osalta.

Järjestyksessään jo 35. Pogostan Hiihto hiihdettiin tänään perinteisen tyylin osalta Ilomantsin Parppeissa. Pituudeltaan 51 kilometriä pitkä reitti kulkee kauniissa Pohjois-Karjalan maisemissa. Tapahtuma keräsi ainakin lauantaina kehuja osallistujilta.

Järjestelyt toimivat edellisvuosien tapaan hyvin. Huoltoja oli riittävän usein, noin 6-8 kilometrin välein. Lisäksi järjestäjät olivat onnistuneet tilaamaan sopivan pikku pakkasen ja auringon paisteen. Myös ladut olivat erinomaiset, eikä pehmeitä paikkoja ollut, kuten esimerkiksi Finlandia-hiihdossa.

Ainoaksi negatiivinen palaute koski liian kuumia juomia, mitkä eivät kiireisimpiä miellyttäneet.

Miesten kärkikolmikko onnistui karkaamaan siitäkin huolimatta, että yön aika ladulle oli satanut jonkin verran uutta lunta. Kärkikolmikko pysyi kasassa 30 kilometrin kohdalle, jossa Vuori onnistui karistamaan muut kannoiltaan. Merkille pantavaa on, että Vuori oli kärkikolmikosta ainoa jolla oli pidot pohjassa. Muut olivat liikkeella puhtaasti tasatyönnöllä.

Kisan positiivisinta antia oli vasta 21-vuotta tänä vuonna täyttävän Miika Ruokosen esitys. Helsingissä asuva ja opiskeleva Ruokonen sairasteli alkutalvesta, eikä hiihtänyt yhtään kisaa joulukuun ja helmikuun välisenä aikana.

-Olen panostanut nimenomaan pitkiin hiihtoihin ja tulen tekemään niin jatkossakin. Lyhyemmät kisat toimivat vain kovina harjoituksina näitä varten, kommentoi Ruokonen maalissa ja jatkoi, että toiveissa olisi villikortti Kuopion 50 kilometrin SM-kilpailuun.

Tulokset:

Miehet (kaikki)

1. Pasi Vuori PERNIÖN URHEILIJAT 02:37:57
2. Juha Pelkonen HOLLOLAN NASTA 02:40:39
3. Miika Ruokonen VEHKALAHDEN VEIKOT 02:41:12
4. Rauno Saastamoinen METSÄHALLITUS/LIEKSAN HIIHTOSEURA 02:41:20
5. Ari Orava 02:41:28

Naiset (yleisessä hiihtäneet)

1. Iina Räty ILOMANTSIN URHEILIJAT 03:05:26
2. Kaisa Rokkanen JANAKKALAN JANA 03:06:47
3. Maria Vartiainen ILOMANTSIN URHEILIJAT 03:14:30
4. Piia Ivakko SUOMEN KIITOAUTOT OY 03:15:12
5. Salla Riikonen JÄMSÄNKOSKEN ILVES 03:19:14

http://www.pogostanhiihto.fi/?page_id=548

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama