SWIX F4 Premium 550x90

Petter Northug hakee uusia haasteita ja aikoo osallistua Vasaloppetiin ensi vuonna

Northug_intro100311Ensi vuonna hiihdossa ei ole arvokisoja ja siksi myös Petter Northug etsii uusia haasteita itselleen. Hän aikoo osallistua vuonna 2012 perinteiseen Vasaloppettiin eli suomalaisittain Vaasahiihtoon.

Northug_intro100311Northug haluaa kokeilla kykyjään hiihtomaratoneilla. Kuva: Hevoskuuri.fiEnsi vuonna hiihdossa ei ole arvokisoja ja siksi myös Petter Northug etsii uusia haasteita itselleen. Hän aikoo osallistua vuonna 2012 perinteiseen Vasaloppettiin eli suomalaisittain Vaasahiihtoon.

Northug näkee Vasaloppetin hyvänä motivaation antajana kaudella, jossa ei ole arvokisoja.

- Tour de Ski on ensi kauden päätavoitteeni, mutta haluan testata kuntoani myös parissa pidemmässä hiihtomaratonissa, jotka voisivat sopia ohjelmaani. Nämä ovat Italian Marcialonga ja Vasaloppet, kertoo Northug Trondheimin Adresseavisenille.

Northug on voittanut kaksi viimeistä MM-kultaa 50 km:llä ja saman matkan olympiakultaa Vancouverissa 2010 yhteislähtökisoissa. Nyt on kuitenkin matka lähes tuplaten pitempi ja Vasaloppetin rataprofiili on sellainen, että siinä käytetään lähes pelkästään tasatyöntöä. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka Northug tulee pärjäämään hiihtomaratonien spesialistien kanssa. Matkavauhti ei varmasti tee tiukkaa, mutta kuinka on kestävyyden kanssa kun pitää tuupata tasatyöntöä 90 kilometriä? Entä irtoaako silloin loppukiri yhtä helposti?

Kuultuaan Northugin osallistumisaikeista yksi tämän hetken parhaista hiihtomaratonien kiertäjistä, Norjan Anders Aukland, lupaa hymyillen välittömästi ettei Northug ainakaan helpolla tule voittoaan saamaan.

Northug osallistuu myös Norefjellrennetiin

Tänä talvena Petter Northug tulee vielä haastamaan Auklandin ja kumppanit Norefjellrennetissä. Norefjellrennet järjestetään Norjassa 2. huhtikuuta ja se on kuudesta hiihtomaratonista koostuvan Ski Classics-sarjan finaalikilpailu. Norefjellrennet on pituudeltaan 65 kilometriä ja kiertää pääosin upeassa tunturimaastossa. Norefjellrennet hiihdettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa juuri Anders Auklandin viedessä voiton. Nyt reittiä on pidennetty 65 kilometriin ja rataprofiilista on haluttu tehdä kunnon vanhan ajan 50 km:n kilpailureittien kaltainen pitkine uuvuttavine nousuineen.

Lähde: www.nrk.no/sport/langrenn ja www.langrenn.com

Vasaloppet: http://www.vasaloppet.se/se/vasaloppet/start

Ski Classics: http://www.skiclassics.com/

Norefjellrennet: http://n-3.no/


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama