Triac Carbon Skate 550x90

Matti Heikkinen siirtyy Salomonille

Maailmanmestari Matti Heikkinen siirtyy Salomon maastohiihtotiimiin. Hän tulee vastaisuudessa hiihtämään Salomon suksilla, maastohiihtokengillä ja siteillä.

(7. huhtikuuta 2011: Annecy France - Jyväskylä Finland)
Maailmanmestari Matti Heikkinen siirtyy Salomon maastohiihtotiimiin. Hän tulee vastaisuudessa hiihtämään Salomon suksilla, maastohiihtokengillä ja siteillä. 27-vuotias Heikkinen kertoo, "Salomon on osoittanut parhaimman potentiaalin uusien välineiden kehitystyössä. Tämä on edellytys myös omalle menestykselleni".

salomon070411Matti Heikkinen, maailmanmestari (NordicFocus Image)Matti Heikkinen voitti Oslon 2011 MM-kilpailuissa kultaa 15 km perinteisellä matkalla. Edellisestä merkittävästä kultamitalista olikin kulunut jo 12 vuotta. Kultamitali oli sinetti Matin kahdelle pronssimitalille, jotka hän voitti 2009 MM-kilpailuissa. Maailmanmestaruus tuo Matille paljon uusia mahdollisuuksia, mutta ennen kaikkea voitto motivoi Suomen koko joukkuetta. Hän myös jatkaa koko lajin puolestapuhujana ja pyrkii edesauttamaan lajin kehitystä Suomessa. Henkilökohtaisesti Matti uskoo, että välinemerkin vaihto Salomoniin edesauttaa hänen menestystään maailmancup osakilpailuissa 2012, MM-kilpailuissa Fiemmessä Italiassa 2013, Sochin Olympialaisissa Venäjällä 2014 sekä 2015 MM-kilpailuissa Falunissa Ruotsissa.

Salomon Racing osaston johtaja, Bertrand Regard, on erittäin tyytyväinen ja innoissaan siitä että Matin valinta oli Salomon. Regard kertoo, "We are pleased that more and more World Cup skiers are seeking out Salomon for their ski, boot and bindings needs. If you do the same thing you get the same result. If you wish to make improvement, change is not only good, it is necessary!"

Maastohiihtomerkkinä Salomon panostaa etenkin tuotteiden kehitystyöhön sekä uusiin innovaatioihin niin suksissa, maastohiihtokengissä kuin siteissäkin. Kehitystyön ansiosta Salomon pystyy reagoimaan nopeasti tuodessaan markkinoille uusia konsepteja ja teknologioita. Meriittejä Salomonin kengille ja siteille onkin kertynyt jo vuodesta 1979. Olympia-, maailmanmestaruus- ja maailmancup voittojen lista on lähes loputon. Ensimmäinen racing-suksi lanseerattiin seitsemän vuotta sitten, jonka jälkeen Salomon on tuonut markkinoille kolme maailmancupeissa menestynyttä mallistoa.

Salomon valmistelee jo seuraavaa 2011-2012 maailmancup kautta, jonne on aikaa enää 210 päivää. Odotamme innolla millaisia mahdollisuuksia Matilla ja muilla Salomon urheilijoilla kehitystyömme ansiosta onkaan.

Salomon nettisivut: SalomonRacing.com tai Facebook/Salomon-Nordic.

Triac Carbon Skate 550x350

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama